Lisää tilastoja

Insinöörejä kun ollaan, niin tässä lisää mielenkiintoisia tilastoja. Mehän matkustimme kovaa vauhtia, ja vietimme aika paljon aikaa yleisissä kulkuneuvoissa, kuten lentokoneissa, laivoissa, busseissa jne, yhteensä 418 tunnin verran. Pahimmat istumiset eivät edes tulleet lennoilta Helsinki-Guangzhou tai Bangkok-Helsinki, vaan pisin yhtämittainen takapuolen puudutus taisi olla junamatka Guangzhousta Chengduun, 41 tuntia.

Mukanamme oli myös askelmittarit. Yhteensä askeleita tuli siis miljoona, mikä on aika hyvin. Emmehän me joka päivä pystyneet kävelemään, sillä aikaa meni mm. matkustamiseen tai siitä toipumiseen (niinkuin ylhäältä voinee ymmärtää) ja sairasteluun. Tässäpä kaavio siis miten paljon astuimme askeleita missäkin maassa.
Indonesia vie voiton, mutta siellä tulikin sitten oltua melko aktiivinen, huiputimme aktiivisen tulivuoren, rämmimme mudassa viikon ja sen semmoista.

Viimeiseksi sitten tilastoa, missä kaikkialla vietimme yömme. Suurin osa siis oli eritasoisissa hotelleissa ja hostelleissa, joissa toisissa oli kaverinamme hiiri, toisissa ei ollut kylpyhuonetta saati vessaa kuin 200metrin päässä. Tosin olihan niitäkin paikkoja, joissa oli oma jääkaappi, ilmastointi, uima-allas jne. Nukuimme öitä busseissa, junissa, laivassa, lentokoneessa, aavikolla, viidakossa ja yksi yö meni teltassa Himalajan kupeessa melontaretkellämme.



Mutta nyt on tämän blogin aika hiljentyä, ellei kellään tule enää mitään kysymyksiä reissuun liittyen. Kiitos ja se on moro!

Rahanmenoa

Rahat on laskettu ja käppyrät piirretty. Tulos on se, että matkallamme kului yhteensä 8244,23 euroa rahaa (plus kansainväliset lennot ja viisumit). Tämän kun jakaa viidellä kuukaudella kahden henkilön kesken, niin ei ei se nyt niin kovin iso rahasumma loppujen lopuksi ole, keskimäärin 26.4 euroa/hlö/päivä.

Halvin maa oli ehdottomasti Nepal, jossa kului henkeä kohden ainoastaan noin 16.5 euroa/päivä. Kallein maa oli Singapore, jossa päiväkulutus oli reilu 59 euroa hengeltä. Kalleusjärjestyksessä halvimmasta kalleimpaan maat olivat (keskimääräinen päiväkulutus):

Nepal, 16.49 euroa/hlö/päivä
Laos, 17.99 euroa/hlö/päivä
Vietnam, 19.28 euroa/hlö/päivä
Intia, 22.56 euroa/hlö/päivä
Thaimaa, 22.76 euroa/hlö/päivä
Kambodza, 24.50 euroa/hlö/päivä
Malesia, 26.06 euroa/hlö/päivä
Indonesia, 26.34 euroa/hlö/päivä
Kiina&Tiibet, 49.05 euroa/hlö/päivä
Singapore, 59.19 euroa/hlö/päivä

Joka paikassa olisimme pärjänneet halvemmallakin, esim. Indonesiassa ja Intiassa lensimme paljon sisäisiä lentoja, Thaimaassa asuimme vähän paremmissa hotelleissa jne. Budjettia siis olisi voitu vetää alaspäin. Kiina&Tiibet tuli kalliiksi, koska Tiibetin maaseudulla matkaileminen oli loppujen lopuksi melko kallista, kun tarvittiin oma kuski ja monia lupia. Muutenkin retket tietenkin maksoivat enemmän kuin normaali eläminen. Mutta kaikki retket olivat ehdottomasti kokemisen arvoisia ja parasta antia koko reissulla!

Sitten tässä olemme jakaneet kaikkien maiden rahanmenon eri ”osastoihin”, eli mihin ne kaikki rahat sitten menikään. Ohessa oleva piirakkakaavio kertoo totuuden.

Tämän mukaan retket, matkustaminen, yöpyminen ja ruoka veivät suurimman osan rahoista. Lisäksi nähtävyydet ja kurssit, paikallisliikenne, pyykinpeseminen, rahanvaihto, netissä surffailu ja viisumit kuluttivat matkakassaamme. Muut kulut tarkoittavat kaikkia tuliaisia, ylimääräisiä syömisiä ja juomisia, rahan lahjoittamisia kerjäläisille jne. Maakohtaiset piirakkakaaviot ovat myös saatavilla, mutta tästä bloggauksesta tulisi aivan liian pitkä jos ne kaikki laitettaisiin tähän mukaan. Toivottavasti tämä riittää ja tästä saisi jonkunlaisen yleiskuvan.

Matkareitti

Tässä matkareittimme kirjoitettuna. Lisään kuvan myöhemmin jos semmoisen saan joskus tehtyä googlella.
Kaikkihan alkoi 4.3. lennolla Oulu-Helsinki-Guangzhou(Kanton)

Kiinassa ja Tiibetissä matkasimme jokseenkin näin:
Guangzhou-Chengdu-Lhasa-Shigatse-Saga-Tingri-(Everestin perusleiri)
Maaseutukierroksen kuskimme vei meidät lopulta Nepalin rajalle

Nepalissa:
Kathmandu-Chitwan-Pokhara
Pokharasta matkasimme bussilla Intian rajalle

Intiassa:
Gorakhpur-Kalkutta -Puri -Jaipur -Jaisalmer -Jodhpur -Pushkar -Delhi -Varanasi -Delhi
Delhistä lensimme Singaporeen.

Singaporesta menimme lautalla Indonesiaan Sumatran puolelle.

Sumatralla:
Padang-Bukittinggi-Siberutin saari-Bukittinngi-Medan-Pulau Weh-Bukit Lawang-Medan
Medanista jatkoimme Malesiaan lautalla

Malesiassa
Georgetown-Kuala Lumpur
KL:stä lensimme Bangkokkiin.

Thaimaa
Bangkok-Chiang Rai
Chiang Raista pojat kävi Myanmarin puolella ja jatkoimme pikkuautolla Laosin rajalle.

Laos
Huay Xai-Pakbeng -Udomxai -Luang Prabang -Vientiane -Lak Sao
Lak Saosta ylitimme rajan Vietnamiin pikkubussilla

Vietnam
Vinh-Hoi An-Mui Ne-Saigon (Ho Chi Minh City)
Saigonista ylitimme rajan Kambodzan puolelle bussilla

Kambodza
Phnom Penh-Siem Reap

Siem Reapista matkasimme taas bussilla Thaimaan puolelle ja loppuaika kuluikin Bangkokissa. Äkkiä laskettuna noin 40 uutta neulaa pitää karttaan merkitä.

Noista reissukamoista, kaikki oli mitä tarvittiin, ei tuntunut kertaakaan, että se tai se puuttuu. Vedenpuhdistinta emme käyttäneet kertaakaan, joten se oli ehkä ainoa "turha" kantamus.

Reissukamoja

Marikan toiveesta paljastamme rinkkojemme sisällön lähtiessä. Intiassa jätettiin paksummat vaatteet Riitan porukoille, mutta saimme muutamia kirjoja kantamukseemme. Kambodzaan jäivät vaelluskengät.

Minun rinkka: (painoa oli noin 13 kg+ kameralaukku)
- pieni kevyt makuupussi ja siihen sisäpussi. Sisäpusseineen tuolla pärjäsi -4 asteeseen.
- kahdet vaellushousut
- yhdet pitkät kalsarit + pitkähihainen aluspaita
- neljä t-paitaa
- neljät kalsarit
- uikkarit
- kaksi pientä pyyhettä
- kolmet sukat, yhdet villasukat
- pitkähihainen fleece
- pipo, hanskat, kaulaliina
- kuoritakki
- vedenpuhdistin
- laastareita yms. jalkasiteitä
- hyttysverkko
- päiväreppu (joka oli pakattuna rinkkaan, ja otettiin tarvittaessa ulos)
- vaellussandaalit ja vaelluskengät
- nippusiteitä, lukkoja, hihnoja, narua
- matkasorsa
- Canon 20D kamera + 3 objektia, laturit, muistikortit
- Sinuhe Egyptiläinen sekä Rikos ja Rangaistus

Riitan rinkka (painoa 11kg + olkalaukku)
- pieni kevyt makuupussi ja siihen sisäpussi.
- kahdet vaellushousut, yhdet polvihousut
- yhdet pitkät kalsarit + pitkähihainen aluspaita
- pitkähihainen ohut paita
- kolme t-paitaa
- kaksi hihatonta toppia
- viidet alkkarit
- uikkarit
- yksi pieni pyyhe
- kolmet sukat, yhdet villasukat
- pitkähihainen fleecetakki
- pipo, hanskat, kaulaliina
- kuoritakki
- lääkkeitä (malarialääkkeitä, antibiootteja turistiripuliin sekä yleistulehduksiin, särkylääkettä, Imodiumia, yskänlääkettä, Finrexiniä, mahahappoja neutralisoivia lääkkeitä, kortisonivoiteita, haavanpuhdistusainetta jne. ISO pakkauspussi)
- vaellussandaalit ja vaelluskengät
- aurinkorasva
- puhallettavat tyynyt
- pieni pokkarikamera
- Lonely Planet SouthEast Asia, Let's Go China, Let's Go India&Nepal kirjat
- matkakuikka
- Antibac-käsigeeli ja joitakin Savett puhdistuspyyhkeitä
- pyykinpesuainetta, suolaa, lavuaarin tulppa
- kettinki ja Abloy-lukko
- varakengännauhat, neulaa, lankaa, kynsisakset
- iso musta kirja muistiinpanoja varten, kyniä
- ilmastointiteippiä
- hammasharjat, -tahnaa, saippuaa, shampoota ym. hygieniatuotteita (täydennettiin matkan aikana)


Saattaa olla, että tästä listasta nyt puuttuu jotain pientä, mutta suurinpiirtein nämä tavarat olivat mukana. Tällä tavaramäärällä pärjäsimme, kaikkea oli mitä tarvittiin, joitakin ei tarvittu ollenkaan. Pesetimme tai pesimme itse pyykkiä pari kertaa viikossa.

TOP-listoja

Viikko on vierähtänyt Suomessa vauhdilla. Ihanaa olla kotimaassa! Ruisleipä maistuu niin hyvältä.. Olemme jonkin verran ehtineet jäsennellä matkaa päässämme, tässä siis näitä TOP-listoja näin aluksi. "Tilinpäätös"laskelmat ovat jo hyvässä vauhdissa, joten niitäkin on tiedossa. Tosin olemme tämän viikon mökillä nettipimennossa, mutta edelleen elokuun aikana on tarkoitus saada ne julkistettua.

Parhaat maat:

1. Kiina (Tiibet)
2. Indonesia (Sumatra)
3. Vietnam

Hienoimmat nähtävyydet:

1. Himalaja ja Mt. Everest Tiibetissä!!
2. Angkorin temppelit Kambodzassa
3. Siberutin saari Sumatralla

Parhaat ruuat:

1. Kananmuna-curry (Intia)
2. Grillattu kala (Sumatra)
3. Mustapippurihärkä (Malesia)

Ällöttävimmät ruuat

1. Suolenpätkät (Laos)
2. Mahalaukku (Laos)
3. "Kauhukasvi" (Laos, Vietnam, Kambodza) -- Emme tiedä kasviksen nimeä, mutta maku oli aivan kammottava ja aiheuttaa välittömän hissireaktion

Parhaat juomat

1. Jääkylmä vesi aavikkoseikkailun jälkeen (Intia)
2. Makea limemehu (kaikkialla)
3. Beer Lao (Laos)

Pahimmat juomat

1. Masala-kokis (Nepal)
2. Suolainen limemehu (Intia)
3. Jakkitee (Tiibet)

Parhaat tyypit

1. Andre, opas Bukittinggissa Sumatralla
2. Sonam, kuski Tiibetissä
3. Daniel, kameliopas Intiassa
   

Tärkeimmät reissukamat

1. Ilmastointiteippi (sillä korjattiin mm. molempien sandaalit, kynä, linja-auton ilmastointi, rinkka, kirja jne.)
2. Otsalamppu
3. Puhallettava niskatyyny (selviää ilmankin, mutta parantaa unia huomattavasti)
4. Matka-kuikka (vaikka harvoin käyttää, mutta tarpeen tullen mahtava keksintö)

Mitä asioita eniten kaipasi Suomesta, Juha:

1. Ihmiset
2. Oma tietokone
3. Ruisleipä

Mitä asioita eniten kaipasi Suomesta, Riitta:

1. Ihmiset
2. Juustot
3. Ruuanlaitto

Miljoona askelta myöhemmin

No, siinähän kävi niin, että me lähdimme kohti Bangkokista luoteeseen, ja nukahdimme matkalla. Ja minne jouduttiinkaan, kun mentiin tarpeeksi pitkälle kohti luodetta? Aivan, Finnairin sinivalkoiset siivet toivat meidät Suomeen, ja tätä kirjoittaessa olemme Oulussa.

No joo, siis oikeasti olimme Thaimaassa jo kaksi viikkoa sitten. Oli pakko hieman huijata tämän blogin avulla, että saamme yllätettyä minun porukat. Ja yllätys onnistui! Pyydämme anteeksi, että olemme johtaneet rakkaita lukijoitamme hieman harhaan. Oikeasti meille on tapahtunut ne kaikki asiat, mitä olemme kirjoittaneet, mutta ne blogimerkinnät ovat julkaistu vain vähän myöhässä.

Kiitos kaikille lukijoille, että olette jaksaneet matkata mukanamme 5kk ympäri Aasiaa. Erityiskiitos kaikille kommentoijille. Kommentit ovat olleet meille tärkeitä, niitä on ollut mukava lueskella. Vaikka matka loppui, niin tämä blogi jatkaa vielä elämistä hetken aikaa. Luvassa on mm. loppuyhteenveto, mielenkiintoisia(?) TOP-listoja, tilastotiedettä erilaisista asioista, mihin-ne-kaikki-rahat-menikään-selitykset, jne. Odottakaahan, kun saadaan oma kone kuntoon.. Pyritään laittamaan kaikki edellämainitut asiat vielä elokuun aikana, joten tätä kannattaa käydä vielä vilkaisemassa vielä myöhemminkin.

PS. Jos nähdään, niin älkää kysykö ihan heti, että "No mikä matkalla oli parasta". Sulattelu kestää jonkin aikaa. Mutta nyt voidaan jo sanoa, ehdottomasti reissu kannatti!

PPS. On muuten hitsin vaikea kirjoittaa ääkkösillä, kirjaimet ovat vielä hieman hakusassa.

Nahtavyyksia

Nyt on sitten kayty taas vahan nahtavyyksilla. Kavimme tanaan paivaretkella Kelluvilla marketeilla, jotka sijaitsevat Bangkokin laheisyydessa. Marketeilla tuli olo, etta tama kaikki on vain tekemalla tehty turisteja varten, silla tuntui, etta siella myytiin vain matkamuistokraasaa. Kuulemma paikalliset kayttavat marketteja myos hedelmien ja kasvisten myyntiin, mutta aamuvarhaisella. Kun turistibussin saapuvat yhdeksan aikaan, niin "oikeat" kauppiaat haipyvat, enka kylla yhtaan moiti heita, niin minakin tekisin.

Samalla retkella paasimme nakemaan Kwai-joen sillan, siis jossa nyt ei ollut muuta nahtavaa, se oli vaan se silta siita elokuvasta. Ja siellakin riitti porukkaa. Ja matkamuistokraasan myyjia. Kuinkahan ne saavat myytya ne kaikki tavaransa, kun vieri vieressa on ihan samoja tavaroita..

Viimeiseksi oli ehka meidan odotetuin "nahtavyys": Tiikeritemppeli. Siis buddhalaiset munkit ovat adoptoineet tiikereita, ja siella ne munkit ja isot seka pienet tiikerit asustelevat sulassa sovussa. Tiikereita olisi paassyt rapsuttamaan ja kuvaamaan, kun ne nukkuivat paivauniaan tiikerikanjonissa. Siella oli muutama muukin ihminen, ja emme jaksaneet jonottaa, silla olemme paasseet tiikerin sileaa turkkia kokeilemaan kerran aiemmalla reissulla.

Paiva oli ihan kiva, mutta me taidamme olla jo aika vasyneita reissaajia, silla jotenkin nuo nahtavyydet eivat aiheuttaneet mitaan suuria tunteita. No, huomenna matka jatkuu kohti luodetta, jospa sielta loytyisi jotain mielenkiintoista... Emme ihan tarkkaan tieda, milloin ja mista paasemme seuraavan kerran paivittamaan blogia, sen nakee sitten.

Ainiin, keittiomestari on erittain tyytyvainen Thaimaan katukeittion tarjontaan. Alle puolella eurolla saa ison annoksen paistettua riisia tai riisia ja currya valitsemallasi lihalla ja kasviksilla. Tulisuusasteen saa jokainen itse saataa tuoreilla chileilla ja jauheilla. On ehka parasta katukeittioruokaa! Eika ainakaan viela ole maha mennyt sekaisin.

Norttimunkkeja ja muita ilmioita

Ollaan nyt pari paivaa taalla Bangkokissa. Bangkok on kuuluisa siita, etta tama on shoppailuaddiktien paratiisi, tosin me kumpikaan ei moista oireyhtymaa karsita, ainakaan viela. Taalta loytyy mm. 7-kerroksinen kauppa, joka on pyhitetty elektroniikalle. Pakkohan norttien on moinen ihmetys tarkistaa.

Tietokoneparatiisissa totesimme, etta emme ole ainoita nortteja. Tormasimme useampaan kertaan tietokonekaupassa buddhalaisiin munkkeihin jotka ulkoisesti rauhallisesti tutkivat jos jonkinlaista tietokonelaitetta. Eika kyseessa ollut ihan "mattimeikalaisen" tavaraa vaan ihan oikeaa norttiosastoa. Munkit tutkivat NAS-asemia (tietotekniikkan vihkytymattomille tiedoksi: NAS on verkkokiintolevy), jareampia prosessorin jaahdytys tuotteita jne. Eraassa kirjakaupassa toinen munkki innoissaan kertoo ja selittaa toiselle lehdessa olevista vempaimista. Olisi pitanyt menna kyselemaan munkeilta, kuinka kovasti ovat koneitaan kellottaneet (tietotekniikkan vihkytymattomille tiedoksi: kyseessa on keino, jolla prosessori, naytonohjain, muistit yms. saadaan toimimaan nopeammin kuin kaupasta ostettuna, siis koneen virittelya). Tulihan sita myos itsekkin hairahduttua ja ostettua vahan jareampaa jaahdytyskalustoa tulevaan prosessoriini, minkas nortti luonnolleen voi. Ennenkuin kotinortit ovat lentolippuja varaamassa niin tiedoksi, etta tietokoneromppeet eivat ole kovin paljon halvempia kuin Suomessa, ehka jotain Saksan hintatasoa. Pelit ja ohjelmat ovat halpoja (siis laillisetkin), osassa ohjelmista tosin lukee, etta Thaimaan ulkopuolelle vienti on kiellettya.

Eilen kavimme myos taalla elokuvissa juhlistamassa Riitan synttareita. Kavimme katsomassa uusimman Harry Potterin (ei ollut onneksi dupattu). Liput eivat olleet kalliit ja teatteri oli ihan moderni ja penkit hyvat, vaikka emme VIP-naytokseen menneetkaan. Elokuvissa kaynnissa on kuitenkin oma erikoisuutensa, silla ennen jokaista elokuvaa soitetaan Thaimaan kansallislaulu ja samalla nakyy kuvia kuninkaasta, joka tekee kuvissa mita nyt kuninkaat yleensa tekevat. Tietenkin taman aikana kaikki nousevat seisomaan kunnoittaakseen kuningasta. Muutenkin thaimaalaiset kunnioittavat suuresti kuningasta, kansallishymina saatetaan soittaa esim. linja-autoasemalla, jolloin kaikki toiminta pysahtyy ja hymnin ajan seistaan, kappaleen jalkeen askareet jatkuvat normaalisti. Rahan paalle astuminen on muuten taalla laitonta, koska jokaisessa setelissa on kuninkaan kuva ja jalkahan on thaimaalaisten mielesta likaisin osa ihmisessa.

Kambodzan kuvat ja viimeiset jutut

Perinteinen siluettikuva Angkor Watilta.

Vahan huonommassa kunnossa olevia temppeliraunioita.

Viidakkotemppeli oli kaikista paras!

Puut olivat vallanneet osan temppeleista.

Kuskimme Vanndan tuktuk lainassa, kuskina Juha :)

Seikkailujen jalkeen maistuu aina makoisat heinasirkat valipalaksi.

Nama Kambodzan kuvat ovat lahinna Angkorilta. Pidimme Kambodzasta ja kambodzalaisista. Joka paikassa puhuttiin hyvaa englantia, jopa hedelmia myyvat mummelit ja papat toreilla osasivat sanoa hinnat englanniksi. Toisaalta Kambodzassa olimme vain Phnom Penhissa ja Siem Reapissa, jotka nakevat ehka turisteja enemman kuin muut kaupungit.

Siem Reapissa bussiasemalle tultaessa oli melkoinen hullunmylly vastassa, melkein tuli Intia mieleen. KAIKKI yrittivat saada meita mukaansa, tarjoten ilmaista tai todella edullista tuktuk-kyytia "ihan mihin vaan haluat". Yhta aikaa siis ainakin 20 kuskia oli kimpussamme. Ajattelimme, etta tassa on kylla koira haudattuna, ei kukaan tee mitaan ilmaiseksi. Valitsimme siis tyypin, joka vahiten tyrkytti itseaan, ja hanesta tulikin Angorin kuskimme (Vannda). Eli Siem Reapiin mentaessa ei tarvitse ollenkaan huolehtia, etta "mistahan sita sen kuskinkin loytaa", ne kylla loytavat sinut!

Tanaan vaihdoimme maata, ollaan nyt Thaimaassa. Matkasta sen verran, etta tie oli kylla piiiitka ja tosi polyinen, mutta muuten kaikki sujui ihan ok.

Kuvia Vietnamista

Tassa sitten vuorostaan muutama kuva Vietnamista.

Bussissa matkalla Vinhista Hoi Aniin. Bussi oli todella taynna, mutta riippumatossahan on mukava matkustaa. Ja linja-autossa on myos tunnelmaa..

Etela-Kiinan meri huuhtelee Mui Ne:n rantoja. Isoja aaltoja ja lamminta vetta.

Sama paikka Mui Ne:n pikkukaupungissa kuin ylhaalla, eri kuvakulmasta.

Jotkut tyypit valkoisilla dyyneilla. Uskomatonta, miten Vietnamista, melkein meren rannalta, loytyy tallainen aavikko.

Vietnamin sodan sisseilyn demonstraatio Cu Chin tunneleilla. Verratkaa ymparilla olevien lansimaalaisten jalkoja ja tuota koloa, melko ahdasta tulisi..

Hedelmamyyjat kelluvilla marketeilla Mekongin suistolla lahella Ho Chi Minh Citya.

Kuvia Laosista

Noniin, tassapa sitten kuvia Indokiinasta elikka Laosista, niinkun tuli tuossa toissapaivana luvattua. Ois laitettu aiemminkin, mutta netti tokki niin pahasti esim. Vietnamissa, joten se oli mahdotonta.

Hiljaa virtaa Mekong, matkasimme turistipaatilla Thaimaan rajalta alas Pakbengiin.

Viidakkoseikkailumme Pakbengissa vei meidat mm. talle pienelle putoukselle ja sen yli.

Kyla matkan varrella Laosissa.

Norsuvanhusten kyydissa.

Vierailevat tahtemme melontaretkella Luang Prabangissa.

Laosin kokkikurssin satoa, maistuis varmaan sullekkin!

Herkuttelua, osa 3

Nam nam, tulipas tehtya hyvat sapuskat eilen kokkauskurssilla. Kurssi alkoi silla, etta valitsimme molemmat yhdet alku- ja paaruuat, ja lahdimme sitten kokin kanssa hakemaan isoilta markkinoilta tarvittavia ruoka-aineita. Samalla meille esiteltiin ihmeellisia hedelmia ja kasviksia seka muita erikoisuuksia. Markkinoilla olis ollu myytavana esim. isoja hamahakkeja, elavat olivat sankossa ja koittivat koko ajan karata, kuolleet odottivat valmiiksi paistettuina herkkusuita lautasella. Emme ostaneet, ja jai vahan harmittamaan, olisi ollut mielenkiintoista maistella.

Ostosreissun jalkeen menimme kookin puolelle ja valmistimme opastuksella ihan alyttoman taivaallista mangosalaattia vihreista mangoista, tajuttoman hyvaa kanaa sweet&sour kastikkeella seka tosi maukasta kanaa ja pahkinoita kookoskastikkeessa. Naita tullaan kylla tekemaan Suomessakin. Lisaksi opettelimme tekemaan ns. tuoreita kevatrullia (niita ei siis paistettu vaan syotiin raakana), mutta ne eivat olleet oikeastaan minkaan makuisia.

Lopuksi saimme viela Diplomit, etta olemme suorittaneet kokkauskurssin tassa-ja-tassa ravintolassa. Oli alyttoman hauskaa ja kun sai viela mahan tayteen erinomaista apetta, niin ei voinut kuin hymyilla koko loppupaivan. Jos kenellakaan tulee (ulkomaan)matkalla mahdollisuus menna kokkauskurssille, niin kannattaa, se on kylla sen rahan arvoista.

Nyt netti tuntuu toimivan niin hyvin, etta laitamme varmaankin tulevina paivina kuvia ainakin Laosista ja Vietnamista, ehka Kambodzastakin. Joten pysykaa linjoilla jatkossakin..

Angkor Wat, What?

Monet tietavat, etta Kambodzan viidakossa lahella Siem Reapia on kuuluisat temppelirauniot nimeltaan Angkor Wat. Mutta kuinka moni tietaa, etta Siem Reapissa on myos paikka nimelta Angkor What? Tama ei ehka ole yhta kuuluisa kuin "isoveljensa". Kyseessa on siis baari. Nimi oli meista niin hauska, joten kavimme katsastamassa paikan, ja mukavan oloinen se olikin. Oli mukava kuunnella pitkasta aikaa kunnon musiikkia.

Okei okei, kavimme myos Angkorin temppeliraunioilla, joista Angkor Wat on siis vain yksi temppeli, vaikkakin ehka parhaassa kunnossa oleva. Muuten alueella on yli tuhannen temppelin raunioita, osa siis ihan pelkkia kivikasoja. Uskomaton paikkahan se on! Ehdottomasti kaymisen arvoinen. Seuraavan Thaimaassa kavijan kannattaisi varata pari paivaa, ja kavaista taalla Kambodzan puolella Angkorilla (Bangkokista paasee varmaan suoraan lentamallakin tanne Siem Reapiin).

Meilla oli aivan mielettoman hyva tuktuk-kuski nimelta Vannda, joka kyyditsi meita temppelilta toiselle, silla alue on ISO ja temppeleita on paljon. Paras kaikista oli ylivoimaisesti eras temppeli, Viidakkotemppeli, jonka viidakko on vallannut lahes kokonaan. Siella kulkiessa olo oli kuin olisi Indiana Jones elokuvan lavasteissa ( ti-ti-ditii, ti-ti-dii, ti-ti-ditii, ti-ti-dii-dii-dii..)

Vahemman levoton reissaaja voisi viettaa temppeleita tutkien helposti kolmekin paivaa. Meille nopeille katsastajille riitti kuusi tuntia. Kauemminkin olisi voinut olla, mutta jotenkin tuli temppeli-ahky, eika ne loput temppelit enaa savayttaneet samalla tavalla kuin ensimmaiset.

Huomenna on tarkoitus sitten menna kokkauskurssille tutustumaan Khmerien ruuan salaisuuksiin.

Hyvastit

Tanaan sanomme hyvastit pitkaan mukanamme seuranneille ystaville, siis vaelluskengillemme. Ne ovat tulleet nyt tiensa paahan, ja on aika "unohtaa" pakata ne mukaan, kun lahdemme kohti Siem Reapia. Ero ei ole helppo, silla nama ovat suojanneet jalkojamme vaikeissa olosuhteissa ja lammittaneet jalkojamme esim. Himalajalla. Mutta totuus on se, etta kengat ovat jo ongelmajatetta alkaneen homekasvustonsa kanssa.

Kenkiemme alamaki alkoi Siberun saarelta Indonesiasta. Eika ne ole sen jalkeen toipuneet ihan entiselleen. Viimeinen niitti oli viidakkoseikkailu Laosissa. Lapimarat kengathan tulisi kuivattaa kunnolla ennenkuin ne tyontaa muovipussiin muhimaan, mutta minkas teet, kun jossain ne on pakko kuljettaa, jos vaihtaa paikasta A paikkaan B.

Joten hyvasti haisevat ystavamme, rakkaat ja kuluneet.

Kummitytolle

Haluamme toivottaa kummitytolleni Anulle oikein paljon onnea tanaan konfirmaatiopaivanasi.

"Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." Ps. 91.

Keittiomestarin seikkailut

Taalla Kambodzassa nautitaan erilaisia "valipaloja" ja "naksuja", erityisesti oluen kanssa. Erikoisuutena on mm. monet hyonteiset, hamahakit, ankan sikioit jne. Nain ollen keittiomestarinkin taytyi kokeilla jotain spesiaalia. Vaikka opaskirjamme Lonely Planetin mukaan naita naposteltavia olisi tarjolla "ihan missa vaan", niin meille tuotti suuria vaikeuksia ensinnakin loytaa mitaan paikkaa missa naita myytaisiin. Viimein eras paikallinen (no, siis mopokuskimme) vei meidat ostoksille hyonteis"osastolle". Mukaan tarttuikin heinasirkkoja ja jotain kovakuoriaisia.

Ja mita Keittiomestari oli mielta? Heinasirkat olivat melko rasvaisia, johtunee siita, etta ne on kypsennetty oljyssa. Muuten ne olivat vain suolaisia ja rapsakoita, ei siis mitaan pahoja. Jopa MINA tykkasin, ja soin ihan useamman yksilon. Viela parempia ne olisivat, jos niihin lisattaisiin esim. hieman chilia ja valkosipulia. Ehkapa meidan 5000:s kavija saa palkinnoksi ihan ite tehtyja heinasirkkoja sitten Suomessa.. Kovakuoriaiset olivat sitten liian ilkean nakoisia, joten jatin ne valiin. Juha niita maiskutteli muutaman, mutta totesi, etteivat ole kovin hyvia.

Taalta loytyy myos PALJON pizzapaikkoja, ihan niinkuin Oulusta. Tosin taalla pizzapaikkojen nimet kertovat hieman "tayte"valikoimasta. Jos pizzerian nimi on Happy Herb's Pizza eli suomeksi Iloisen Yrtin Pizza, niin voi kylla kuvitella mista on kyse. Kavimme syomassa ihan tavallista pizzaa ilman tuota "kokin erikoistaytetta", ja se oli ihan hyvaa.

5000 kavijaa rikki

Sinne ja Takaisin reissublogimme on saavuttanut 5000 kavijan rajapyykin. Viidestuhannes kavija nayttaisi kavijalaskurin mukaan olevan (yllatys yllatys) Oulusta!

Milta nyt tuntuu?

Juha ja Riitta vastaavat:
- No emmepa ois uskonu etta niin paljo kavijoita tulloo. Mukava etta on ollut noin paljon kavijoita, kiitoksii kiitoksii vaan kaikille ja terkkuja!

Kaunis paiva, synkat nahtayydet

Kavimme tanaan katsomassa Pol Potin aikaisia paikkoja. Synkkia olivat nahtavyydet. Tahan nyt pieni historian oppitunti: Pol Pot oli Punaisten Khmerien johtaja. Punaiset Khmerit hallitsivat Kambodzaa vuosina 1975-1979. Taman hirmuhallinon aikana arvioidaan kuoleen noin 1,7 miljoona ihmista 7 miljoonan kansasta. Ei voi muuta sanoa kuin hiljaiseksi vetaa. En rupea tassa nyt tarkemmin kertomaan niista kauheuksista, jokainen kiinnostunut loytaa varmaan netista lisatietoa. Toivottavasti ihmiset oppisivat joskus olemaan ihmisiksi...

Tarkoitus olisi viettaa viela pari paivaa taalla Phnom Penhissa ja sitten lahtea suunnistamaan kohti Angor Watia, tarkoitus olisi kylla pysahtya jossakin matkan varrella, missa, siita ei ole viela mitaan tietoa.

Nakevat kadet

Vietnam-Kambodza rajanylitys tapahtui niin jouhevasti, etta emme edes varmoja, olemmeko jo ylittaneet rajan vai emme, kun bussi kaahasi jo kovaa kyytia kohti Kambodzan paakaupunkia Phnom Penhia. Nimittain meidan ei tarvinnut itse tayttaa edes viisumihakemuksia, kunhan vain kavimme nayttamassa naamaamme rajaviranomaisille, ja bussiyhtio hoiti loput. Huvitustahan tama naama tietenkin aiheutti, mutta naureskelujen saattelemana minutkin paastettiin jatkamaan matkaa.

Phnom Penh vaikuttaa samankaltaiselta kuin Laosin paakaupunki Vientiane. Hiukan keskeneraisen oloinen. Joen rannassa on ihan nattia, muuten ei ole mitenkaan erityisen kaunis kaupunki tamakaan. Taalla on varsin vahan turisteja katukuvassa, ja sehan meille passaa. Ruoka vaikuttaisi olevan edullista ja suolaista. Tarkempia ruokaraportteja tulee, kun on jotain erityista raportoitavaa..

Kavimme testaamassa paikkaa nimelta Seeing Hands eli Nakevat kadet. Kyseessa on hierontapaikka, jossa hierojat ovat sokeita. Valilla hierojat loysivat varsin kipeita paikkoja ja akupunktiopisteita, eli kyseessa ei ollut mitaan taputtelua tai thai-venyttelya, vaan ihan kunnon hierontaa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ehka paras hieronta missa me olemme ikina olleet. Varmaan menemme viela uudestaan, silla jo pelkastaan tuon hieronnan takia taalla kannattaa olla pidempaan.

Vietnamin puolukoita

Vietimme tanaan todella mukavan paivan Mekongin suistolla. Saimme ihmetella kelluvia marketteja, riisipaperin valmistusta, riisi'poppareita' (siis niita riisisuklaan/riisikakkujen-paksumpien riisinjyvien tekoa) seka kookoskarkkien tekovaiheiden saloja. Juha paasi maistamaan kaarmeviinaa (ja oli kuulemma yllattavan hyvaa). Oppaamme antoi kyseista maistiaista ainoastaan miehille, silla se parantanee "kuntoa". Seilasimme jokiveneella pitkin Mekongia maistellen kookosmehua suoraan kookospahkinasta. Kookokset ovatkin mielestamme Vietnamin puolukoita, ne ovat eksoottisia vierasmaalaisille, niita on joka paikassa ja ne ovat ilmaisia poimijoille.

Harrastimme myos maastopyorailya Mekongin suistolla sijaitsevalla saarella, ja vaikka meilla oli opas mukana, onnistuimme eksymaan. Onneksi loysimme kuitenkin suurimmitta mutkitta perille. Saimme myos hyvaa ruokaa ja muutenkin koko paiva oli melko leppoisa, mutta kuitenkin tekemista taynna.

Huomenna siis vaihtunee maa, jos Juha paasee kummastakin passintarkastukesta lapi. Kaikenkaikkiaan Vietnamista ja meille hyva maku, ihmiset ovat alyttoman iloisia ja auttavia, mutta eivat kuitenkaan tyrkyttavia. Ja on halpaa, vaikka me ollaan "torsatty" niin paivabudjetiksi on muodostunut vain 18 euroa/naama (sis. ruuat, yopymiset, matkustamisen, siis kaiken)! Suositellaan kaikille, loytyy rantaa, historiaa, aktiviteetteja ynna muuta. Ja kaiken kruunaa se, etta alle 15 paivan matkoilla suomalaiset eivat tarvitse edes viisumia.

Sisseilya

Nyt olemme Saigonissa, joka on toiselta nimeltaan Ho Chi Minh City (HCMC). Kavimme tanaan ihmettelemassa Cu Chin tunneleita, joissa kaytiin kitkeria taisteluita Vietnamin sodan aikana. Taytyypa sanoa, etta jos suomalaiset on olleet sisseja talvisodassa, niin kylla vietnamilaiset ovat olleet sisseja omassa sodassaan. Tunnelit menevat 4:ssa kerroksessa maan alla, syvimmillaan 10 metrin syvyydessa. Ne ovat matalia ja kapeita, joissakin kohdissa mahtuu ainoastaan ryomimaan. Tassa on ollut merkittava etu pienesta koosta, silla pieniharteinen vietnamilainen ei jaa niihin tunneleihin kiinni, kun taas leveaharteinen amerikkalainen jaa helposti loukkuun. Meille naytettiin pienenpienia salasisaankaynteja, happireikia, seka erilaisia ansoja amerikkalaisten paan menoksi (miehille osa ansoista oli varsin ilkeita).

Paasimme myos itse ryomimaan noin 40metrin pituisen matkan pitkin ahdasta kaytavaa (korkeus noin 80cm, leveys 50cm?) Kylla siina meinasi ahtaanpaikan kammo iskea, ja happi loppua, tunneleita risteili sinne tanne ja oli pidettava kiiretta ettei jaanyt jalkeen ja eksynyt muusta porukasta. Ja me olimme vain ensimmaisessa ja toisessa kerroksessa, alle 3metrin syvyydessa. Ei voi kuin ihailla ja ihmetella niita ihmisia, jotka ovat noissa maanalaisissa tunneleissa viettaneet useita vuosia.

Saimme myos maistaa "sissimuonaa", jonka voimin vietnamilaiset sotilaat kestivat sodan kynsissa. Syotavana oli siis tapioka-juurta jota dippailtiin pahkinarouhe-suola-sokerijauheeseen. Tapioka itsessaan oli hieman perunamainen ja tuo jauhe oli hyvaa, joten se saa keittiomestarilta kehut. Tosin aika yksitoikkoiseksi tuokin pitemman paalle kavisi.

Saigon itsessaan on melko iso kaupunki, eika ihan kauhean natti. Tosin eipa ne isot kaupungit yleensa mitaan kauniita olekaan. Loysimme ihan taydellisen ruokapaikan hotellimme lahettyvilta, sielta saa HYVAA ruokaa ja ruuan ostajalle ilmaiset kaljat :) Aika vastustamaton paikka. Ei varmaankaan tule yllatyksena se, etta menemme sinne uudestaankin.

Huomenna menemmekin sitten paivaretkelle Mekongin delta-alueelle. Saa nahda mita siella tulee vastaan. Maanantaina olisi tarkoitus vaihtaa maata ja suunnata Kambodzaan.

Hei, otsikointi toimii!

Aurinko paistoi ja ilmassa oli mukava pieni tuulenvire joka viilensi oloa, etta ei aivan paahtunut. Joten paatimme sitten vuokrata polkypyorat. Toinen sai pyoran jossa polkimet sojottivat vahan minne sattuu ja toisella ohjaustanko oli mutkalla, mutta saimme pyorat kuitenkin allemme. Pyoraretki osottautui kuitenkin lyhyemmaksi kuin suunnittelimme, paasimme eteenpain vajaa 100m kun pyorat hajosivat kaytannossa kasiin. Onneksi tuo kuitenkin tapahtui heti, joten taluttamaan ei kovin kummoista matkaa jouduttu. Rahat saimme takaisin, etta ei tuossa mitaan kummempaa vahinkoa tullut.

Mietimme myos mopon vuokrausta. Kun olimme lahdossa vuokraus kierrokselle niin hotellimme edessa oli tapahtunut mopoilijan ja auton? tormays, siina oli sen verran pahasti sattunut, etta mopoilija ei tuossa omin avuin kavelemaan pystynyt. Vaikka tama liikenne (ainakin meista) tuntuu varsin rauhalliselta, etta sen puolesta tuonne liikenteen sekaan uskaltaisi menna. Paatimme kuitenkin jattaa mopot vuokraamatta ja lahdimme kaljalle, ei huono vaihtoehto tuokaan.

Nyt on loytynyt taas vahan erikoisempaa apetta jota en ole viela? maistanut, Riitta tuskin tulee syomaan. Tarjolla olisi merietanaa jollakin kastikkeella. Raporttia tulee jos uskaltaudun moista otusta maistamaan.

Edelleen otsikkoa ei jostain syysta voida laittaa.

Ei luistanut ei, nimittain hiekalla liukuri, mutta hiekkapesun kuitenkin saimme. Dyyneilla oli kovahko tuuli ja yllattavan akaisesti sitten pienet hiekanjyvaset sitten ihoa naputteli. Muuten nakyma oli sellainen jota ei ihan heti Vietnamissa olisi uskonut nakevansa, ihan kunnon dyynit ja varsin hienot sellaiset. Kavimme myos mm. punaisessa kanjonissa, joka on muodostunut punaisesta hiekasta ja savesta, varsin mielenkiintoisen nakoinen myos se. Kalastajakyla jossa kavimme oli paljon kalastajalaivoja, mutta ei siina sen ihmeempaa. Retki myos vei meidat toisille dyyneille, punaisille dyyneille, ensimmaisia dyyneja kutsuttiin valkoisiksi dyyneiksi. Muuten varsin samallainen kuin tuo ensimmainen, silla erotuksella, etta hiekka oli yllatys, yllatys, punaista. Myos lapset, jotka vuokrasivat liukureita turisteille olivat paljon "kovempia" kauppamiehia. Valittomasti autosta noustuamme oli lauma lapsia ymparilla jotka yrittivat saada sinua vuokraamaan juuri heidan liukuria. "Tehkaa se edes minun vuokseni", siis hienostunut kerjaamista. Kavimme myos Fairy Stream nimisessa paikassa jossa vesi virtasi savi-hiekka muodostelmien lapi ja teki pienen puron pohjalle jota pitkin sitten kaveltiin ja seinamaa ihmeteltiin. Kokonaisuudesa varsin mukava retki.

Tanaan olisi tarkoitus vuokrata polkupyorat tai mopot ja tehda vahan kiertoajelua ominpain satulan selassa. Ihan lomailulksi tama on taas mennyt.

Jiihaa, blogin ja kommenttien lukeminen onnistuu, ainakin toistaiseksi. Ilmeisesti "isoveli" on tarkistanut, ettei meidan blogimme sisalla mitaan vaarallista materiaalia. (Otsikon kirjoittaminen ei onnistu, vaan meneehan tama ilman otsikkoakin..)

Olemme siirtyneet kohti etelaa. Matkasimme Hoi Anista vaivaiset 18 tuntia bussilla ja olemme nyt Mui Ne:n rantakohteessa. Biitsille on meidan bungalovista matkaa noin 10 askelta. Hiekka on kuumaa ja valkoista, merivesi mukavan vilvoittavaa ja vihreansinista. Taalla lienee paljon muitakin turisteja, mutta onneksi niita ei nae liikaa.

Toistaiseksi emme ole paasseet maistamaan mitaan erikoisen hyvaa ruokaa taalla Vietnamissa. Ruuilla on kylla houkuttelevat nimet, kuten "kalaa valkosipulilla" tai "rapeaksi paahdettua kanaa", mutta loppujen lopuksi ne ei maistu miltaan. Mina epatoivoissani otin yksi ilta jopa pizzaa, toivoen, etta sita ne ei onnistu pilaamaan, mutta ja mita! Pizzan tomaattikastike oli MAKEAA! Taitavat olla melko persoja makealle nama vietnamilaiset, kun mistaan taukopaikalta ei voi ostaa suolaista evasta, vain makeita kekseja ja pullaa.

Mutta jatkamme silti urheasti erinomaisen ruuan metsastamista. Ehka jopa menemme (taas) kokkauskurssille, jos semmonen tulee vastaan. Taalla Mui Ne:ssa on tarkoitus olella 3-4 paivaa, ja kayda mm. laskemassa makea hiekkadyyneilla yms. Raportti tulee myohemmin, luistiko liukuri.

Vaihtoehtoreitteja

Tama paiva on ollut taas hyva muistutus meille, miksi me rakastamme matkustamista. Siis:

Oltuamme kaksi yota Vinhissa paatimme jatkaa matkaa etelaan. Yritimme ensin saada hotellin kautta juna/bussilippuja elekielella, mutta siina havaitsimme liian suuren kielimuurin. Huomaa muuten, ettei Vinhissa ole paljoo muita ulkomaalaisia turisteja, kun tuo englannin kielen taito on kaikilla vahan hakusassa ja ravintoloissakin saa sokkona tilata ruokaa (esim. yritimme saada jotain suolaista syotavaa ja saimme vain sokerikekseja).

Niinpa lahdimme tana aamuna talsimaan kohti bussiasemaa. Aikamme lompsittuamme pysaytimme sitten yhden etelaanpain menevan bussin lennosta, ja hyppasimme kyytiin. Toki tarkistimme siina liikkeessa, etta meneehan tama bussi Hoi Anin kautta. Bussi oli aika taynna, mutta kyllahan sita Ho Chi Minhin kaksoisolento heilansa kanssa aina tilaa loytaa. (Niin ja kylla, Juha siis muistuttaa juuri risupartansa ansiosta kyseista herraa, ainakin paikallisten mielesta. He nayttavat kuvaa setelista ja sitten Juhaa ja taas kuvaa ja sitten kaikki nauraa, hahahah!)

Siis kun sanon, etta bussi on taynna, se todellakin on taynna. Kun normaalisti bussissa on paikkoja noin 50 hengelle, niin tahanpa bussiin oli ahdettu noin 80 henkea. Parhaimmillaan viiden hengen penkkirivilla istui 8 henkiloa. Yksi jopa oli virittanyt riippumattonsa roikkumaan kattoon, niin etta hanella kylla oli siella hyvin tilaa makoilla muiden paiden ylapuolella.

11 tunnin bussimatkan jalkeen meidat jatettiin yhteen tienvarteen, ja rahastaja sanoi etta "tama mummo vie teidat perille". Mita? No sitten siina aikamme elekielella sohittuamme ilmeni, etta meidat vie perille kaksi mopo-poikaa. Mikas siina, hyppasimme kumpikin oman kuskin kyytiin ja lahdimme huristelemaan kohti Hoi Ania, joka lopulta oli 18 kilometrin paassa, silla meidat oli jatetty vain jonkun ohitustien varteen.

Henkeasalpaavan ajomatkan jalkeen ja silmat taynna hyonteisia meidat jatettiin taksikuskin hoiviin. Taksikuski vei meidat sitten hotelliin, joka osottautuikin melko fiiniksi neljan tahden hotelliksi: on uima-allas, ilmainen netti ja aamupala, huoneessa ilmastointi, kaapelikanavat, kylpyamme.. Ja hintakin sen mukainen. Vahan aikaa mietittyamme paatimme kuitenkin uhrata rahaa hieman luksukseen, ja pulitamme siis kahden hengen huoneesta jopa 14 euroa (eli 7 euroa per nena). Valilla pitaa vahan hemmotella itseaan!

Ainiin, edelleenkaan emme paase lukemaan kommentteja, mutta salaisen katyrimme ansiosta olemme saaneet terveiset perille. Kiitosta vaan kaikille kommentoijille.

Kaksoisolento

Onnistuimmepa karistamaan reppureissaajat kannoiltamme, ja nyt on jo kolmas paiva menossa ettei muita lansimaalaisia ole juuri nakynyt.

Lahdimme Vientianesta aamuvarhain tiistaina ja matkasimme kahdella riksalla, yhdella paikallisbussilla ja kahdella lava-autolla yhdeksan tuntia Lak Saoon, joka on pieni kaupunki lahella Vietnamin rajaa. Paatimme olla siella yota, ja jatkaa vasta seuraavana paivana Vietnamin puolelle. Emme kuitenkaan meinanneet loytaa mistaan majapaikkaa, kunnes sitten kadunvarressa lihoja grillaava mummeli auttoi meita loytamaan majatalon. Ajattelimme sitten kiittaa mummoa jollain tapaa, ja keksimme, etta ostamme hanelta vahan niita lihoja maistiaisiksi, kun emme olleet syoneet mitaan koko paivana. Lautasellemme paatyikin kasa erilaisia lihanpalasia, jotka loppujenlopuksi elekielen avulla paljastuivat lehman? mahalaukuksi, suolenpatkaksi ja vissiin se yks oli kielta tai korvaa. Riitta luovutti maistelemisen jo mahalaukkuun, joka oli muuten mukavan rapsakkaa. Kylmahermoisena kaverina mina maistoin loppujakin, se kieli/korva menetteli, mutta suolta ei keittiomestari pysty suosittelemaan, sen sisapuoli tai mikalie? pehmea maistui ihan karmealle. Muutenkaan Laosin perinteinen keittio ei ole meita savayttanyt reissun aikana. Vaikka hyvia ruokia soimmekin, mutta perinteiset keitokset eivat olleet mitaan ihmeellisia.

Hyvinnukutun yon jalkeen jatkoimme sitten rajan yli Vinhiin. Rajanylitys oli melkoisen sekavaa, ja huomasi, ettei kyseessa ole turistien kayttama rajanylityspaikka, esim. rahanvaihtopistetta ei loytynyt mistaan. Kuitenkin saimme leiman passiin, joka oikeuttaa meidat olemaan maassa 15 paivaa ilman viisumia.

Nyt siis ollaan kuin ollaankin Vietnamissa, ja nettisensuuri estaa meita paasemasta mm. lukemaan naita bloggauksia tai niiden kommentteja. Kumma kylla, tama kirjoittaminen onnistuu? Tosin mehan emme paase tarkistamaan, nakyyko tama sitten loppujen lopuksi ollenkaan. Toivossa on hyva elaa.

Mina aiheutan muuten huvitusta vietnamilaisten keskuudessa, silla muistutan partani kanssa ilmeisesti taman maan erasta valtiomiesta (jonka kuva komeileekin taalla jokaisessa setelissa). Siis todennakoisesti minulla on varsin helppo ja mukava oleskelu edessa.

Matka-ahky

Meille meinasi iskea pahemmanlaatuinen reissuvasymys/koti-ikava, mutta olemme saaneet sen tehokkaasti nujerrettua nukkumalla useana aamuna pitkaan, syomalla texmex ruokaa, katsomalla elokuvia hotellihuoneessa elokuvakanavilta (HBO, StarMovies) seka lukemalla kirjoja. Eli osaamme mekin ottaa valilla rennosti! Olemme siis jamahtaneet tanne Laosin paakaupunkiin Vientianeen hieman pidemmaksi aikaa kuin oli tarkoitus, mutta mitas sitten, se on tullut tarpeeseen. Nyt on taas pattereissa virtaa.

Taalta oli sitten tarkoitus lahtea Savannekhet nimiseen kaupunkiin, joka sijaitsee tuolla etelampana. Savannekhettia kuvaillaan superystavalliseksi paikaksi, ja sielta on helppo ja suora yhteys vilkkaimpaan Vietnamin rajanylityspaikkaan. Kuitenkin taalla Laosissa vietettyna aikana meille on tullut erittain selvaksi, ettemme ole suinkaan ainoat reppureissaajat taalla. Paikkahan kuhisee lansimaalaisia! Ehka totuimme liian hyvalle Indonesian sademetsissa, kun olimme monen paikan ainoita turisteja. Siispa me emme suinkaan aio ylittaa Vietnamin rajaa sielta, missa "aita on matalin", vaan lahdemmekin seikkailemaan, ja ylitamme rajan taalta pohjoisempaa, (tietenkin viralliselta, mutta toivottavasti ei-niin-vilkkaalta rajanylityspaikalta). Maaranpaana Vietnamin puolella on Vinh niminen kaupunki, josta tiedamme nimen ja sijainnin kartalla, ja nahtavasti sen kautta kulkee rautatie, etta kai sielta paasee poiskin.

Huomenna siis nokka kohti seikkailuja!

Kokkikoululaiset osa 2

Vaki vahenee ja pidot paranee? Voimakaksikko Kullervo ja Markus jatkoivat tanaan matkaa kohti kotia, mutta meilla vanhoilla keharaakeilla matka jatkuu. Kiitos kaikesta: salmiakista, kirjoista, laakkeista ja ennenkaikkea seurasta.

Olimme varanneet eilen itsellemme kokkauskurssin. Tanaan siis tutstuimme laolaiseen ja aasialaiseen kettioon, keittion puolelta. Saimme valita nelja paaruokaa ja yhden jalkiruuan jonka sitten valmistimme ja soimme kokkauksen paatteeksi. Valintamme kohdistuivat kevatkaaryleisiin, paistettuun curryriisiin, johonkin laolaiseen possupataan ja tofukeittoon seka banaaniriisiin. Kyllahan noita poperoita soi, aika kului mukavasti ja muutamia ideoita kotiin vietavaksi myos tarttui. Kokkauksen lomassa saimme myos nauttia laolaisesta iskelmamusiikista.

Huomenna jatkamme kohti Vientianea, jonka jalkeen olisi tarkoitus jonkin ajan kuluttua, jotakin kautta suunnistaa kohti Vietnamia.

Neiteja ja koskia

Lyhyesti ja ytimekkaasti: Suomessa myytavissa hedelmissa ei ole mehukkuutta eika makua. Esimerkiksi banaanit ja ananakset ovat taalla kuin toisesta maailmasta.

Tanaan pakkauduimme aamulla maasturiin, joka vei meidat vuoristoon elefanttien luo. Laos vaikuttaisi ottaneen norsujen suojelun laajalti asiakseen. Aiempina vuosikymmenina naita ylvaita 3-5 tonnin jattilaisia on kaytetty laajalti metsatoissa ja niita on kohdeltu usein julmasti. Tanaan allemme asetetut pari norsua olivat elakeikaisia rouvia (tai ikaneiteja, jai kysymatta), jotka vaikuttivat suomalaisten turistien asiantuntevin silmin hyvinvoivilta. Noin tunnin verran keinahtelimme sademetsan uumenissa elefanttien selassa, ja saimme naytteet mm. karsan voimasta, kun ohjaajat antoivat kaskyja katkoa reitiltamme oksia ja puuntaimia. Etenemisemme aikana norsut poimivat vahan valia maasta jotain naposteltavaa, ja joella kaydessamme ne repivat vesikasveja juurineen, huuhtelivat niista mullat pois vedella ja popsivat sitten suihinsa. Edella kaveleva muutaman tonnin jatti ei jattanyt maahan (greipin kokoisia jatoksia lukuun ottamatta) oikeastaan jalkia: hetken tuumailtuamme laskimme norsun jalkapohjien yhteenlasketun pinta-alan suhteessa painoon olevan suunnilleen saman kuin aikuisella ihmisella! Lopuksi saimme syottaa banaaneja ja taputella jatteja. Toivottavasti maksamamme taalat todella suunnataan seka vankeudessa etta luonnossa elavien elefanttien elinolojen parantamiseen.

Norsujen jalkeen valmistelimme seka parikajakit etta itsemme ja syoksyimme virran vietaviksi. Matkanjarjestaja oli varannut melontaan nelisen tuntia aikaa. Reitin kosket olivat helppoja (tason 1-2), joten suurinta osaa matkasta kajakkia piti kuljettaa lihasvoimin. Koskien helppoudesta huolimatta yhdessa kovimmista kuohuista Kulle ja Markus meinasivat paasta jalleen koskikelluntaan, mutta he ainoastaan saivat muutaman amparillisen verran vetta paallensa. Jokivarsi oli taynna yksittaisia kalastajia, jotka saalistivat heittoverkoin, rysilla(?) tai merroilla(?). Eraassa kohdassa oli myos viiden hengen ryhma, joka eteni kaulaa myoten vesikasvillisuuden seassa hiipien ja kontaten. Oppaamme kertoi heidankin olevan kalastajia. Emmepa enaa ihmettele, mikali Vietnamissa tehdaan samoin, etta jenkit olivat Vietnamin sodassa hataa karsimassa.

Toinen, kenties yllattavampi ilmio joella oli hiekan ja soran kaivaminen. Miehet lapioivat soraa ja hiekkaa keskella jokea pieniin, vajaan metrin levyisiin ja 6-8 metrin pituisiin mataliin jokiveneisiin. Lasti sitten tyhjennettiin rannalla odottaviin kuorma-autoihin. Ilman harjuista saatavaa maa-ainesta Suomenkin liikenneverkosto saattaisi olla nykyista suppeampi...

Melontamme paattyi Luang Prabangiin, jossa olemme pitaneet majaa tiistaista lahtien. Melontaan saimme kulumaan aikaa pari tuntia kaavaillun neljan tunnin sijasta, vaikka emme kiirehtineetkaan. Minkas teet, kun on elamassa vauhti paalla!

- Kulle ja Markus

Yrityshautomoemot Pakbengissa

Saimme siis suostuteltua hotelli-isantamme viemaan meidat patikoinnille viidakkoon. Yhteista kielta meilla ei ollut eika han ollut koskaan vienyt turisteja metsikkoon, mutta aamusella loysimme itsemme puron pohjalta rampimasta kohti tuntematonta. Alun neiteilyn jalkeen myos Markus ja Kulle totesivat puron olevan SE reitti, jota etenemme ja heittaytyivat virran vietaviksi. Hyvien vaelluskenkien ominaisuuksiin liitetaan yleensa vedenpitavyys ulkoa kasin, mutta ne ovat hyvin vedenpitavat myos sisalta kasin, kun ovat lapensa kastuneet.

Kettera oppaamme Khamban loikki louhikossa meidan kompiessa perassa. Kolmella meista oli vaelluskenkien pohjat liukkaudeltaan takalaisiin oloihin taydellisen sopimattomat, mutta metri metrilta ja putous putoukselta poukkoilimme eteenpain. Lapimarkia hiesta kun olimme, niin Juha ja Markuskin paatyivat uiskentelemaan eraassa poukamassa. Taman lisaksi Juha todisti yhdessa Khambanin kanssa ettei ihminen ole viela kovin kauas puusta laskeutunut: kovin vaativista kallioista voi kaikkia raajoja kayttaen paasta homo sapiens kiipeamaan. Palatessamme samaa reittia tapasimme paikallisia kalastajia, joilla oli machete-veitsi, jolla Khamban loihti meille bambusta hyvin kaytannolliset vaellussauvat. Tullessa emme saaneet kasiimme ja jalkoihimme aivan yhta paljon osumia piikikkaista kasveista. Ohimennen voisimme mainita, etta innokas ja avulias oppaamme oli varautunut johtamaan ensimmaista retkikuntaansa tupakka-askilla ja vesipullolla.

Paastyamme takaisin tien varteen aloitimme suomalaisille paljon sopivamman tavan taittaa matkaa: asfalttitieta jalat vedesta holskyen marssimme kymmenisen kilometria takaisin hotellille. Loppumatkasta aloimme tuntea voitonriemua suhteessa Khambaniin: han oli saanut loistaa omassa elementissaan viidakossa, mutta avomaalla huomasimme hanen alkavan vasya.
Kuuman ja ukkosta uhkuvan ilman jalkeen meita vilvoitti BeerLao. Ei ehka niin kylma, mutta ansaittu janojuoma.

Illalla Kulle ja Markus halusivat kayda laosilaisessa hieronnassa, ja sopiva paikka loytyikin. Perinteinen kokovartalohieronta varpaista paalaen palveen oli rentouttava, ja suomalaiset alan osaajat voisivat kayda hakemassa taalta oppia kipeiden paikkojen loytamisessa. Sovittu tunnin hieronta venyi lopulta yli puoleentoista, ja Juha&Riitta alkoivat jo huolestua mihin olimme joutuneet... Makoisan - korjatkaamme - loistavan illallisen jalkeen muut seurueen jasenet saivat todistaa Markuksen vuolasta kyynelten virtaa, kun han erehtyi ahnehtimaan turhan paljon hidasvaikutteista chilia. Oppia ika kaikki, sanoi opettaja.

Kiittelimme Khambania viidakkoretkesta ja ehdotimme hanen vievan jatkossakin retkeilijoita maastoon. Hienovaraisesti tulkin valityksella viestitimme reitin olleen monelle ehkapa turhan vaativan, ja etta esimerkiksi apukoysiin voisi satsata. Kenties muutaman vuoden kuluttua Khamban vetaa talla hetkella noin 300 asukkaan Pakbengin "ensimmaista, aitoa ja alkuperaista" viidakkoretkiin erikoistunutta yritysta.

Tanaan maanantaina olemme olleet 50 km/h liikkuvina silleina purkissa kolmen tunnin ajan, purkkina jokaiselle suomalaiselle jokseenkin tuttu 1980-luvun lopun Toyota Hiace. Silleillahan ei ole jalkoja, joten tahankaan purkkiin astuvilla ei oletettu niita olevan. 20 matkustajaa hiacessa voisi olla kova paikka selittaa ratsiassa liikkuvalle poliisille Suomenmaassa. Pohjoisen Laosin suurimmassa kaupungissa Udomxaissa olemme majoittuneet loistohotelliin, pesetamme pyykkia ja rauhoitumme hetken: huomenissa kaiketi jatkamme kohti etelaa, mutta siita ei kerro tulevina paivina Sonera vaan Sinne ja takaisin.

- Kulle ja Markus

4 maata 3 paivassa

Saapuminen Bangkokiin oli samalla kertaa seka tuttu etta innostava. Lentokentalta saavuimme lahelle sovittua tapaamispaikkaa, ja maisemareitin jalkeen loysimme Juhan ja Riitan. Jatkoimme saman tien matkaa yobussilla Pohjois-Thaimaaseen Chiang Raihin. Bussin lentoemanta osasi asiansa: ilmastoidun bussin kuulutukset, juoma- ja ruokatarjoilut tulivat ajallaan ja tyylilla. Mietimme, millainen olisi ollut hieman kalliimpi VIP-bussi...

Katkonaisen yon jalkeen Juha ja Markus lahtivat kaymaan Myanmarin puolella kaljalla. Sotilasjuntta ei pistanyt asiaa pahakseen, ja paasti pojat maahan ja sielta poiskin. Kokemuksen perusteella maa oli pelkkaa markkinaa, jonka arkipaivaisimpia tuotteita ovat feikkiviagra ja eri-ikaiset ihmiset.

Poikien palattua Thaimaan puolelle buukkasimme taksin kaltaisen avolava-auton, jolla huristelimme Laosin rajalle ja pian paatilla yli. Nain ollen loysimme itsemme neljannesta maasta kolmen paivan sisalla. Tassa hassakassa huomasimme Riitan fleece-takin kadonneen, mita olemme tassa jo toista paivaa 35 asteen saunassa sureneet.

Yopymisen jalkeen olemme tanaan lauantaina matkanneet Mekongia pitkin veneella kuuden tunnin (n. 150 kilometrin) matkan. Lahtiessa pohdimme kummalla puolella aurinko tulee paistamaan meihin, kunnes muistimme sen paistavan suoraan katetun veneemme ylapuolelta. Joka tapauksessa jokainen meista sai paivan aikana rusketusta, joku pelkastaan kyynarpaahan, joku toinen olkavarteen ja ylaselkaan. Mekong on 10 pisimman joen joukossa maailmassa, ja mahtavuus valittyy parhaiten vedenpinnan tasolta. Vetta on tosin melko vahan, mutta reunustavat vuorenrinteet ylvaita.

Talla hetkella pidamme majaa 300 (?) hengen kylassa, josta arviolta 80 kanssamme matkustanutta lankkaria jatkaa huomenna Luang Prabangiin. Halusimme kuitenkin leikkia inkkareita, joten jaamme kylaan viela huomisen ajaksi, siis kahdeksi yoksi. Jaimme, koska halusimme syoda paikan ruokaa viela pariin kertaan. Saimme myos puhuttua 19-vuotiaan hotelli-isantamme elekielella meille huomiseksi viidakko-oppaaksi(?). Saanemme luoda itse polkumme vastoin muita kaltaisiamme matkailijoita.

Maanantaina jatkanemme matkaamme kohti koillista autolla, toivottavasti avolava-pikkubussilla, jossa on luontainen ilmanvaihto ja tilaa jaloille! Sakke K: mikali luet tata, niin nosta polvet hampaisiisi, nielaise polvet ja toivo, etta mahtuisit viela istumaan. Neljan tunnin seisominen 90-asteen kulmassa nimittain lienee epamukavampi vaihtoehto.

- Vierailevat tahteet Kulle ja Markus

Heihei Malesia!

Tanaan sanoimme jaahyvaiset Malesialle. Ehdimme tutustua maahan vain viikon ajan, mutta viikko oli meille ihan tarpeeksi. Kuala Lumpurin keskusta ei ole mitenkaan alyttoman iso, kaikki tarkeimmat nahtavyydet siella kiertaa yhden paivan aikana kavellen. Ruoka oli halpaa ja hyvaa, ehka parasta koko reissulla(?), mutta kalja oli kallista. Selvasti Hi-techimpi maa kuin Indonesia, ehka jopa enemman kuin Singapore, tai semmoinen mielikuva jai. Penangin saari oli mukava lisa reissuun, ja suosittelemmekin sita, pelkka Kuala Lumpur olisi ollut ehka vahan liian vahan. Ja yleisestikin suosittelemme Malesiaa matkailukohteena, mukavia ihmisia (tosin Indonesiassa on viela mukavampia), kauniita maisemia, ja edullinen lomakohde.

Juha ja kaarme, strategiset mitat 7m ja 80kg

Penangin-saarella maisemakuvaa

Kuala Lumpurin kaksoistornit, olivat aikoinaan maailman korkein rakennus

Nyt olemme Bangkokissa, mutta emme oikeasti tieda, miten kauan taalla olemme ja minne lahdemme taalta. Huomenna meidan reissukaksikko saa kaksi vierailevaa tahtea, kun appiukkoni Kullervo ja kalyn mies Markus tulevat "kaymaan kylassa". Alunperin meilla oli suunnitelmissa menna piipahtamaan Myanmarin puolella ja menna sitten Laosiin, mutta Thaimaa ei salli suomalaisten tulla yli 3 kertaa maahan 180 paivan aikana, joten katsotaan mita sitten keksimme. On tama mukavaa, koskaan ei tieda mita seuraavana paivana tapahtuu :)

Turistin elamaa

Eilen otettiin paivan kiertoajelu ympari Penangin saarta. Nahtiin kaarmetemppeli, perhospuisto, maustepuutarha yms. Olo oli kylla kuin turistilla, oli oma autonkuljettaja/opas joka kertoili kaikkea saaresta ja esitteli hedelmia ynna muuta.

Tanaan sitten tulimme bussilla Kuala Lumpuriin. Ja millaisella luksusbussilla! Penkkeja ei ollut rivissa kuin 3 (kaytavan toisella puolella 2 ja toisella 1), jalkatilaa oli vaikka muille jakaa, penkeissa oli sahkokayttoiset jalkatuet, etta nappia painamalla sai jalat ylos. Ja penkeissa oli myos 5-vaiheinen hierontaohjelma. Kyllahan semmoisella bussilla ois mielellaan matkustanut vaikka kuinka pitkaan.

Nyt siis vietetaan taalla Malesian paakaupungissa pari paivaa ja ihmetellaan menoa. Keskiviikkona lennamme Bangkokkiin.

Sitten tahan loppuun kevennyksena kerrottakoon, etta nama malarialaakkeet kylla aiheuttaa melkoisen hulluja unia. Milloin minua jahtaa navasta tulevat madot jotka puhuvat englantia, milloin katosta roikkuu hamahakin seittia pitkin joku toinen pullisteleva matolajike. Juha taas on nahnyt unta, etta sen piti vahtia mustikkapiirakkaa, mutta soikin siita vahingossa kolme neljasosaa, jolloin aiti sanoi etta "minahan arvasin".

Kuvia Sumatralta ja viimeiset muistelut

Kraaterijarvi Maninjau. Vesi oli lamminta ja makeaa.

Marapi-tulivuori, jonne tuli yolla kiivettya.

Marapin huipulla.

Sama paikka edelleen, nakymaa alaspain, auringon noustessa.

Viela naurattaa, kohti mutaista seikkailua Siberutin saarella.

Perinteinen Mentawai-heimon talo. Tuollaisissa taloissa mekin yovyimme.

Talon sisapuolella oli eri elainten paakalloja osoittamassa talon omistajan metsastystaitoja, kuvassa apinoiden kalloja.

Siberutin saaren "moottoritie", eli parasta polkua mita oli tarjolla. Suurimman osan aikaa ei voinut paljon kuvailla, kun kameraa ei viitsinyt ottaa esille sotkettavaksi.

Poppamiehen hoidettavana.

Vesiputous, jossa oli mukava virkistaytya pitkan ja hikisen vaelluksen jalkeen.

Hyvastit Siberutin-saarelle.

Terassinakymaa bungalowiltamme, Pulau Wehssa.

Orankiuros BukitLawangissa, ei se hermoheikko kaveri.

Sumatra oli kylla positiivinen yllatys. Saarella on paljon tekemista ja kokemista. Ihmiset ovat hyvin sosiaalisia ja avuliaita, joskus jopa liikaa meille joroille suomalaisille. Jos osaa edes auttavasti englantia, niin matkustaminen on erittain helppoa, aina joku oli huolta pitamassa. Turvallisen oloinen maa, liikenne ei ole kaaosta vaan teiden ylittaminen onnistuu ilman suurempia sydammentykytyksia. Maanteille tosin ammattikuskit lujaa ajavat, mutta onneksi teiden kunto on yleisesti ottaen varsin hyva. Suosittelemme lampimasti kaikille aktiivinnalkaisille matkaajille. Vaellusta, sukeltamista (taalla on muuten maailman parhaat sukellusvedet), surffaamista, liitovarjoilua yms. voi tehda. Valilla toki voi ottaa ihan rennosti lepailemalla, vaikka kraaterijarven rannalla. Jos kysyttavaa on, niin kysykaa.

Kisällinä lukkomestarin opissa

Nonnii, nyt ollaan Malesiassa. Melko mukavan oloinen maa, posari, siis positiivinen yllari.

Juha oli taasen vahan hermoilla, kun aikataulut Indonesian puolella oli (taas) mita sattuu, kun lauttalipuissa lautan lahtoaika oli klo 11:00, ja bussimme oli satamassa vasta klo 11.. Mutta lauttahan lahti vasta klo 12, olisihan se pitanyt arvata. Eli hyvin ehdittiin.

Tulimme Penangin saarelle, Georgetowniin, ja loysimme ihanan kodikkaan majapaikan, jossa vessaan on onneksi VAIN 10 metria matkaa. Parinsadan metrin paassa on aivan HAKELLYTTAVA ruokapaikka, nimeltaan Ruokaparatiisi. Se on yksi iso katettu terassi, jossa ymparilla on vaikka sun mita ruuantarjoajia - sushia, pizzaa, barbeque, kalaa, kanaa, vartaita, thai-, kiinalaista-, malesialaista-, kaikkea ruokaa mita vaan keksia saattaa. Hyvaa ja edullista.

Mutta kommelluksilta emme ole aivan valttyneet. Kun tulimme "kotiin" iltapalalta, niin minapa se onnistuin katkaisemaan meidan huoneen avaimen sinne lukkopesan sisalle. Etta siina sita sitten oltiin, ulkopuolella huoneesta, ja tavarat sisapuolella. Onneksi Juha osasi yhden toisen hepun avustuksella murtautua meidan huoneeseen ja saivat lukonkin irroitettua, koska lukko oli lopulta aivan finito. Hetken juostuaan kaupunkia ympari Juha sai hommattua paikalla lukkosepan. Nyt on uusi lukko ja uudet avaimet, mutta ehkapa jatan oven aukaisemisen tasta lahtien herrasmiehille..

Ehka huomenna tulee Indonesian kuvat nettiin...

Metsaihmisia eli orankeja

Takaisin sivistyksessa (sivistyksen maaritelma: paikka josta loytyy toimiva nettiyhteys).

Pulau Wehssa oli tarkoitus vain lomailla ja ottaa pari paivaa ihan rennosti, ja niin myos sen teimme. Meilla oli merenrannalla oma bungalowi. Terassilla pystyi sitten rentoutua riippumatossa maaten, taisi siina tulla pari oluttakin kumottua. Ikavana varjopuolena mainittakoon se, etta vessaan oli matkaa reilut 200m. Yolla ei kauheasti viitsinyt lahtea pimeassa suunnistamaan. Onneksi meilla on mukana reissaajan verraton apulainen, eli matkasorsa. Se osottautui varsin mukavaksi matkakumppaniksi tuolla. Taman jalkeen me paatimme, etta emme mene enaan nukkumaan paikkaan, jossa vessaan on yli 200m. Muuten tuo osottautui varsin rentouttavaksi paikaksi, mutta valitettavasti Riitta oli hiukan kipeana joten lepailyksi tuo meni. Riitan vatsakipu ei sitten ottanut laantuakseen, joten lahdimme sitten kolmen yon paasta takaisin Banda Acehiin, josta loytyisi tarvittaessa parempi laakari. Matka kuitenkin osoittautui hiukan mutkikkaammaksi kuin aluksi luulimme. Lautta oli peruttu sunnuntain osalta, joten menimme sitten muutaman muun matkaajan kanssa omalla veneella. Vene oli kalastajavene, jolla sitten huristelimme reilut kaksi tuntia Banda Acehiin. Veneessa oli sitten mukana Belgialainen tohtori, joka hiukan meita konsultoi, joten valtyimme sairaalakaynnilta ja paasimme hyppaamaan suoraan yobussilla Medaniin.

Medaniin kun saavuimme aamun vasta sarastaessa jatkoimma sitten suoraan Bukit Lawangiin. Tuo ei ollut kuin reilun 2h bussimatkan paassa Medanista. Bukit Lawangissa lahdimme sitten hetken leipailyn jalkeen katsomaan orankeja. Niita tuli sitten ihmeteltya puolin ja toisin. Koska minulla oli viela virtaa jaljella ja terveyden osalta ei ollut moittimista olin varannut kolmen tunnin viidakkoretken seuraavaksi paivaksi.

Viidakossa tapahtuikin kaikkea jannaa. Jonkin aikaa metsassa kuljettuamme (mina ja oppaani) kuului metsassa karjuntaa, siella oli varsin vihainen oranki. Pakkohan se oli paasta nakemaan, joten nokka kohti metelin aiheuttajaa ja loytyihan se. Orankia oli jo ihmettelemassa pari muutakin turistia, ja heidan ryhman opas sitten laittoi banaanin oksan hakaan orangille. Oranki lahti sita tavoittelemaan, mutta juuri kun se oli saamassa banaanit hyppysiinsa, niin marakatti pahus tuli ja nappasi ne siita nenan edesta. Siita oranki vetaisi sitten kunnolla herneet nenaansa. Kuvitteleppa, kun sinusta noin kolmen metrin paassa 90-kiloinen orankiuros hermostuu ja lahtee apinanraivolla ryntamaan sinua kohti ja samalla kun oppaat huutaa :"Juokse!", niin kylla sina meinaa vahan kiire tulla. Hyvin se tuokin selkkaus loppujenlopuksi paattyi, kukaan ei joutunut pahemmin orangin kasittelyyn ja orankikin sai lopuksi banaania.

Tanaan tulimme takaisin Medaniin, ja hommasimme jo lauttaliput Malesiaan, jonne lahdemme siis huomenna. Niihin haihin ei sitten tule mentya, kun meidat kutsunut neiti oli joutunut valitettavasti moottoripyora onnettomuuteen, eika paase itsekkaan haihin.

Kuvia Indonesiasta tulee sitten kun paasemme seuraavan kerran nettiin ja jos nettiyhteys on kohtuu nopea.

Pohjoisessa taas

Olemme palanneet pohjoiselle pallonpuoliskolle. Lepailemaan emme kuitenkaan viela malta jaada vaan tama Duracell parsikunta jatkaa hurjaa vauhtia kohti Pulau Weh hiekkarantoja. Pulau Wehssa olisi sittan tarkoitus lepailla pari paivaa palmujen katveessa ja kerata voimia seuraavia seikkailuja varten.

Eilen lensimme Medaniin ja tanaan olisi tarkoitus ottaa yo-bussi kohti Banda Acehia josta sitten lautalla tuonne Pulau Weh:lle. Indonesian viisumia on jaljella viela 12 paivaa joten vajaan 2 viikon aikana olisi tarkoitus kayda katsomassa viela orankeja, menna vieraaksi indonesialaisiin haihin ja suunnistaa jollain ilveella Malesiaan. Malesiassa emme kuitenkaan kovin kauan ehdi olemaan vaan pitaa ehtia Bangkokiin treffeille.

Todellakin olemme saaneet haakutsun. Nimittain tutustuimme yhteen opiskelijatyttoon joka kutsui meidat serkkunsa haihin. Haat pidetaan ensi viikolla taalla Medanissa, ja ehdimme ainakin viisumin puolesta sinne osallistumaan. Sita ennen kuitenkin pitaisi loytaa jostain vahan siistimmat vaatteet, etta kehtaa menna tilaisuuteen. Ja keksia joku hyva lahja. Ideoita kellaan? Alkaaka ehdottako mitaan suomalaista, kun sita on melko mahdotonta tanne saada ensi viikoksi. Edelleenkin tuntuu vahan oudolta menna tuikituntemattoman ihmisen haihin, mutta katsotaan nyt onko kutsu voimassa kun tullaan takaisin, puhelinnumerot on kuitenkin jo vaihdettu.

Tulevista nettiyhteyksista ei ole mitaan tietoa joten tassa nain lyhykainen paivitys.

Oi ihana sivistys!

Olemme palanneet takaisin sivistyksen pariin. Jee! Tuolla 8 paivan retkella, joista 6 paivaa olimme viidakossa, oppi arvostamaan aika yksinkertaisia asioita, kuten kuivia sukkia (ei kertaakaan viimeisen viikon aikana kuivuneet kengat tai sukat), mautonta vetta (no, mita voi odottaa, jos mutaisesta vedesta keitetaan juomavetta) ja jopa kyykkyponttoa (niinpa nii-in, viidakossa kyykkiessaan toivoi etta EI olisi maha sekaisin eika tarvitsisi kayda ollenkaan "vessassa").

Olimme aika korvessa. Ensin taalta Sumatran saarelta ajelimme 10 tuntia nitisevalla ja vanhalla puulaivalla merella Siberutin saarelle, jonka jalkeen viela 2 tuntia moottoriveneella pitkin jokea syvemmalle viidakkoon. Vastassa meita odotti hymyileva, piikkihampainen ja tatuoitu heimo mentawain ihmisia. Siis perinteisesti poppamiesten ja heidan vaimonsa vartalot ovat tatuointien peittamat. Osalla kylalaisista teravat hampaat jotka oli tehty talttaa ja vasaraa kayttaen. Miehet pukeutuivat yleensa puun kuoresta valmistettuihin "shortseihin", naisilla oli yleensa housut mutta ylavartalot heillakin paljaana.

Opimme sen etta Siberut tarkoittaa suomeksi "Mutaista saarta", ja tuo nimi ei ole ihan tuulesta temmattu. Kun toisena vaelluspaivana tunnin vaelluksen jalkeen seisoimme polvia myoten mudassa, naureskelimme, etta hehheh, tata viela viisi paivaa, taytyy sita olla vahan hullu kun tata vapaaehtoisesti tekee. Eipa naurattanut enaa kuuden tunnin jalkeen. Vaelluskengat olivat niin taynna vetta kuin ne vain voivat olla, muta tarttui ulkopuolelle, joten raahasimme jaloissamme varmaan pari kiloa ylimaaraista painoa. Jos jai seisomaan edes kahdeksi sekunniksi paikalleen, muta imaisi kengat kiinni maahan niin, etta taytyi ponnistaa kaikki voimansa saadakseen jalat liikkeelle. Ja viidakossa ei kuivu mikaan, joten seuraavana aamuna oli taas "ilo" vetaa marat sukat ja mutaiset kengat jalkaan.

Meidan lisaksemme mukana oli englantilainen Matt ja oppaamme Mr. Moly, joka piti huolen ettei meilla ainakaan nalka tullut. Ruokaa oli paljon, vaikka ei se mitaan gourmet ruokaa ollutkaan. Mutta kylla pelkat keitetyt potutkin voin ja suolan kanssa maistuu herkulliselta. Yovyimme perinteisissa mentawain-taloissa, joissa koko "kyla" nukkui saman katon alla. Kylalaisia ihmetytti enemman Juhan parta kuin mikaan muu, mutta olivathan he tottuneet turisteihin joita on kaynyt saarella jo ainakin viimeiset 15 vuotta. Olot olivat alkeelliset, koirat, kissat ja kanat nukkuivat saman katon alla kuin ihmiset - siat sentaan tonkivat talon "alla". Kovin hyvia younia ei ehtinyt saamaan - jos siat eivat jarjestaneet jotain kohtausta yolla, niin sitten meita valvottivat itkevat koiranpennut, kaakattavat kanat ja kukot jotka aloittivat kiekumisen vaikka oli viela pimeaa.

Juha sairasteli vahan enemman viidakossa (ei mitaan mahatautia pahempaa onneksi), ja paasi poppamiehen hoidettavaksi. Joko se poppamiehen tuoma kukka ja loitsut paransi olon, tai sitten asiaa auttoi antibioottikuuri, joka meilla oli mukana. Miten vaan, ei silla ole valia, vaan silla etta paasimme jatkamaan matkaa ja olo parani.

Viidakossa voi tulla ihan mita tahansa vaivoja. Esimerkiksi ensimmaisessa kylassa eras 2,5-vuotias poika oli lyonyt kirveella(!) kateensa, sen lisaksi oli ties mita laastarin tarvetta, erilaisia haavoja, ainakin yksi tulehtunut haava, eraalla tytolla oli selka taynna rakkuloita, oli hammassarkya ja joku kovempi kuume/yleistulehdus. Lahes jokaisessa kylassa, jossa poikkesimme oli joku potilas. Annoimme kaikki sarkylaakkeemme ja antibioottimme, paljon laastareita, salvoja yms. helpottaaksemme heidan olojaan edes vahan.

Olihan se monella tasolla varsin mieleenpainuva kokemus. Kuvia tulee nettiin kun maa vaihtuu.

Rikin katkua

(Muokattu sunnuntaina 27.5.2007, katso loppu)
Huhhuh, olipas se reissu. Valloitimme viime yona Marapi-tulivuoren, joka on 2891m korkea (merenpinnasta). Lahdimme matkaan illalla puoli yhdentoista aikaan, ja paasimme vuoren juurelle autokyydilla. Siita sitten lahdimme nousemaan ensin viidakon ja sitten kivikon lapi huipulle. Matkalla paallemme satoi tuhkaa, koska olihan kyseessa oikea toimiva tulivuori. Aikaa nousuun meni taukoineen 7 tuntia, vaikka pidimme aika kovaa tahtia. Toki maasto oli taas aika rankkaa, ja pimeassa otsalampun valossa kulkeminen hieman hitaampaa. Valilla meinasi usko ja voimat loppua, mutta kummasti sita suomalaisella sisulla ja hammasta purren jaksoi jatkaa matkaa.

Huipulla olimme sitten auringonnousun aikaan kuudelta, ja oli aika hurjaa katsoa kraateriin, joka puhaltaa savua ja tuhkaa. Kyseinen tulivuori on viimeksi purkautunut 3 vuotta sitten, ihan pienesti vaan, mutta vain 20 vuotta sitten on ollut kuulemmamme mukaan suurempi purkaus jolloin laavaa on valunut aina kaupunkiin saakka. Auringonnousun aikaan nakymat alas Bukittinggiin olivat huikeat, toivottavasti kuvat onnistuivat! Rikinkatkuisella huipulla vietimme noin tunnin, ja olo oli kuin ei olisi ollut maapallon pinnalla ollenkaan, maasto oli niin erilaista.

Paluumatkalla sai sitten ihmetella paivanvalossa, miten ihmeessa me olemme tulleet tasta tai tastakin ylos pimealla. Pelkka alastuleminenkin kesti 4 tuntia, joten valvotun yon ja yli 10 tunnin vaelluksen jalkeen olo oli aika kuitti. Onneksi nyt paivaunien ja rasvaisen hampurilaisen jalkeen olo on lahes normaali. Kannatti kayda, ja jos ei muuten, niin ainakin kuntoilun kannalta. Eipahan paase kunto rapistumaan talla reissulla! :)

Meidan piti lahtea sunnuntaina Siberutin saarelle 8-paivan retkelle. Laiva, jolla meidan oli tarkoitus lahtea onkin viela telakalla emmeka paasse lahtemaan kuin vasta maanantaina. Palaamme nailla nakymin 4.6. takaisin, paivitysta aikaisintaan sen jalkeen.

Paluu viidakosta

Viidakosta selvittiin hengissa takaisin, mutta ei ilman verenvuodatusta. Ei kuitenkaan menna asioiden edelle vaan aloitetaan aivan alusta.

Viidakkovaellus olis huomattavasti raskaampi kuin osasi odottaa. Kulkemamme maasto oli todellakin viidakko, eli polkua ei ollut juuri nimeksikaan. Reitti kulki jatkuvasti ylos ja alas ja valilla piti olla nelinkonti kun laskeuduttiin rinnetta alas. Reittiin tuli hetkellista helpotusta ainoastaan kun kavimme kylissa jolloin matka taittui hiukan tasaisemmassa maastossa. Hienoa kuitenkin oli kulkea vaikka loppumatkassa alkoi reidet olemaan jo aika pahasti maitohapoilla. Yomme vietimme sitten tulivuoren rinteella, viidakossa pienessa mokissa. Illalla ohjelmassa oli sitten iilimatojen poistamista jaloista, niita kun nyppi pois niin hiukan sitten verta haavoista vuoti, mutta suurempaa verenhukkaa ei kuitenkaan tullut. Kun yo oli sitten tullut nukuttua niin matkamme jatkui kohti Maninjauta joka sijaitsee vanhan tulivuoren kraaterissa olevan jarven rannalla. Majapaikkamme oli aivan jarven vieressa jossa tuli myos pulikoitua.

Indonesialaiset ihmiset ainakin taalla Sumatram saarella ovat todella mukavia. Olemme kuulleet useammaltakin ihmiselta, etta he pitavat itseaan joustavina muslemeina. Eli he juovat alkoholia, polttavat tupakkaa jne. eika uskontoon suhtauduta mitenkaan fundamentaalisesti. Niin taalla saa myos ostettua kaljaa. Kaljan ostamisessa on myos oma jannityksensa, ostaminen on ihan laillista, mutta se on lottoa. Koskaan ei tieda kuinka vahvaa kaljaa pullossa on, mitaan merkintaa prosenteista ei ole. Lansi-Sumatralla on myos se erikoinen piirre, etta tama on matriarkkinen yhteiskunta, eli nainen omistaa kaiken omaisuuden (asunnon, pellot, yms). Kun miehet kayvat toissa niin heidan taytyy antaa koko palkkansa naiselle.

Tyhmyyden hinta

Tyhmyys maksaa 50 euroa, eli kun sen jakaa kahdella, siita tulee 25 euroa per henki. Mutta ei se onneksi ole vaarallista. Ei mitaan vakavaa ole tapahtunut. Taysin omaa tyhmyyttamme vain sekoilimme hiukan rahojen kanssa. Tuo on ehka viela korjattavissa, mutta vaikka ei olisikaan, niin ei meidan reissubudjetti onneksi tuohon kaadu.

Taalla on lampotila "vain" 30 astetta, mutta ilmankosteus on niin korkea, etta tuntuu todella hiostavalta, valilla jopa pahemmalta kuin Intian reilut 40 astetta.

Viime yona kuumuuteen kypsyneena paatimme vaihtaa tanaan maisemaa. Linja-auto bongasi meidat lennosta Padangin kadunvarrelta ja olemme nyt Bukittinggi nimisessa kaupungissa. Olemme buukanneet jos jonkinnakoista retkea seuraaville kahdelle viikolle. Huomenna lahdetaan vaeltamaan pariksi paivaksi ja kaymme mm. kraaterijarvella Maninjaulla (yovymme tuolla ja viidakossa myos). Sitten kaymme yovaelluksella yhdella aktiivisella tulivuorella. Ja sitten lahdetaankin 8 paivan seikkailulle Siberut-saarelle, jossa vierailemme alkuasukkaiden kylissa ja niin edelleen. Eli aika kiireiset 2 viikkoa tulossa. Kaikilla retkilla mukanamme on englantia puhuva opas, ja ruuat, majoitukset yms kuuluvat hintaan, joten porukat, alkaa huolehtiko! Jos meidan vauhti taas ihmetyttaa, ajatelkaa talta kantilta: Taalla on paljon tekemista jotka vievat paljon aikaa mm. kulkuyhteyksien takia, ja meilla vain 30 paivan viisumi. Naiden retkien jalkeen pitaisi viela ehtia nakemaan orankejakin tuonne pohjoisempaan ja voisihan sita rannallakin kayda.

Netti on toiminut aika koykaisesti. Vasta kolmannessa nettikahvilassa tama sivu aukesi, etta paasimme paivittamaan kuulumisia. Nettikahviloita ei nay edes ihan joka kulmassa. Joten voi olla etta paivitysta ei tule ihan heti. Koitetaan kuitenkin aina paivittaa kun onnistuu. Mutta nailla nakymin olemme takaisin sivistyksen parissa viimeistaan noin kahden viikon paasta.

Paivantasaajan tallapuolen

Terveisia taalta etelaiselta pallonpuoliskolta!

Nyt oli rajanylitys minulla vaikeaa. En enaa nayta tarpeeksi itseltani, parta kasvaa. Singaporessa passintarkastuksessa minut vietiin takahuoneeseen, jossa kolme tullivirkailijaa tutkivat, olenko mina sama henkilo kuin passissa. Sumatralla kuitenkin ollaan, etta tarpeeksi yhtalaisyytta loytyi. Indonesian puolella rajamuodollisuudet olivat vahan helpompia. Maksettiin viisumi, otettiin kuitti ja mentiin yhdelle tiskille jossa neiti iski viisumin passiin ja sen tarkemmin ei katsottu ja se oli siina. Aikaa meni yhteensa ehka noin 3min.

Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari ja sijaitsee siis Indonesiassa. Olemme nyt Sumatran lansirannikolla, Padangin kaupungissa. Kaupunki on ihan meren rannalla ja vuoret nousevat vieresta toiselta puolelta kaupunkia. Siis kaunista, palmut huojuvat, sininen taivas on ylapuolella.

Pukeutumisesta huomaa, etta olemme muslimivaltiossa, itseasiassa maailman vakirikkaimassa muslimivaltiossa. Myos siita huomaa, kun kaupat ja pankit ovat kiinni seka tanaan lauantaina ja huomenna sunnuntaina. Normaalistihan Aasiassa kaikki on auki kokoajan. Onneksi minulla loytyy luottoa Visassa ja saimme nostettua automaatista miljoonan. Riittaa vahan nauratti lentokoneessa kun mina kyselin, etta mihin mina sen 100 000 oikein pistin. Pitaisi olla vahan huolellisempi noiden isojen summien kanssa.

Yritamme alkuviikosta buukata retken jonnekin, kerrotaan siita sitten tarkemmin kun tiedetaan edes itse jotain siita.