Nahtavyyksia

Nyt on sitten kayty taas vahan nahtavyyksilla. Kavimme tanaan paivaretkella Kelluvilla marketeilla, jotka sijaitsevat Bangkokin laheisyydessa. Marketeilla tuli olo, etta tama kaikki on vain tekemalla tehty turisteja varten, silla tuntui, etta siella myytiin vain matkamuistokraasaa. Kuulemma paikalliset kayttavat marketteja myos hedelmien ja kasvisten myyntiin, mutta aamuvarhaisella. Kun turistibussin saapuvat yhdeksan aikaan, niin "oikeat" kauppiaat haipyvat, enka kylla yhtaan moiti heita, niin minakin tekisin.

Samalla retkella paasimme nakemaan Kwai-joen sillan, siis jossa nyt ei ollut muuta nahtavaa, se oli vaan se silta siita elokuvasta. Ja siellakin riitti porukkaa. Ja matkamuistokraasan myyjia. Kuinkahan ne saavat myytya ne kaikki tavaransa, kun vieri vieressa on ihan samoja tavaroita..

Viimeiseksi oli ehka meidan odotetuin "nahtavyys": Tiikeritemppeli. Siis buddhalaiset munkit ovat adoptoineet tiikereita, ja siella ne munkit ja isot seka pienet tiikerit asustelevat sulassa sovussa. Tiikereita olisi paassyt rapsuttamaan ja kuvaamaan, kun ne nukkuivat paivauniaan tiikerikanjonissa. Siella oli muutama muukin ihminen, ja emme jaksaneet jonottaa, silla olemme paasseet tiikerin sileaa turkkia kokeilemaan kerran aiemmalla reissulla.

Paiva oli ihan kiva, mutta me taidamme olla jo aika vasyneita reissaajia, silla jotenkin nuo nahtavyydet eivat aiheuttaneet mitaan suuria tunteita. No, huomenna matka jatkuu kohti luodetta, jospa sielta loytyisi jotain mielenkiintoista... Emme ihan tarkkaan tieda, milloin ja mista paasemme seuraavan kerran paivittamaan blogia, sen nakee sitten.

Ainiin, keittiomestari on erittain tyytyvainen Thaimaan katukeittion tarjontaan. Alle puolella eurolla saa ison annoksen paistettua riisia tai riisia ja currya valitsemallasi lihalla ja kasviksilla. Tulisuusasteen saa jokainen itse saataa tuoreilla chileilla ja jauheilla. On ehka parasta katukeittioruokaa! Eika ainakaan viela ole maha mennyt sekaisin.

Norttimunkkeja ja muita ilmioita

Ollaan nyt pari paivaa taalla Bangkokissa. Bangkok on kuuluisa siita, etta tama on shoppailuaddiktien paratiisi, tosin me kumpikaan ei moista oireyhtymaa karsita, ainakaan viela. Taalta loytyy mm. 7-kerroksinen kauppa, joka on pyhitetty elektroniikalle. Pakkohan norttien on moinen ihmetys tarkistaa.

Tietokoneparatiisissa totesimme, etta emme ole ainoita nortteja. Tormasimme useampaan kertaan tietokonekaupassa buddhalaisiin munkkeihin jotka ulkoisesti rauhallisesti tutkivat jos jonkinlaista tietokonelaitetta. Eika kyseessa ollut ihan "mattimeikalaisen" tavaraa vaan ihan oikeaa norttiosastoa. Munkit tutkivat NAS-asemia (tietotekniikkan vihkytymattomille tiedoksi: NAS on verkkokiintolevy), jareampia prosessorin jaahdytys tuotteita jne. Eraassa kirjakaupassa toinen munkki innoissaan kertoo ja selittaa toiselle lehdessa olevista vempaimista. Olisi pitanyt menna kyselemaan munkeilta, kuinka kovasti ovat koneitaan kellottaneet (tietotekniikkan vihkytymattomille tiedoksi: kyseessa on keino, jolla prosessori, naytonohjain, muistit yms. saadaan toimimaan nopeammin kuin kaupasta ostettuna, siis koneen virittelya). Tulihan sita myos itsekkin hairahduttua ja ostettua vahan jareampaa jaahdytyskalustoa tulevaan prosessoriini, minkas nortti luonnolleen voi. Ennenkuin kotinortit ovat lentolippuja varaamassa niin tiedoksi, etta tietokoneromppeet eivat ole kovin paljon halvempia kuin Suomessa, ehka jotain Saksan hintatasoa. Pelit ja ohjelmat ovat halpoja (siis laillisetkin), osassa ohjelmista tosin lukee, etta Thaimaan ulkopuolelle vienti on kiellettya.

Eilen kavimme myos taalla elokuvissa juhlistamassa Riitan synttareita. Kavimme katsomassa uusimman Harry Potterin (ei ollut onneksi dupattu). Liput eivat olleet kalliit ja teatteri oli ihan moderni ja penkit hyvat, vaikka emme VIP-naytokseen menneetkaan. Elokuvissa kaynnissa on kuitenkin oma erikoisuutensa, silla ennen jokaista elokuvaa soitetaan Thaimaan kansallislaulu ja samalla nakyy kuvia kuninkaasta, joka tekee kuvissa mita nyt kuninkaat yleensa tekevat. Tietenkin taman aikana kaikki nousevat seisomaan kunnoittaakseen kuningasta. Muutenkin thaimaalaiset kunnioittavat suuresti kuningasta, kansallishymina saatetaan soittaa esim. linja-autoasemalla, jolloin kaikki toiminta pysahtyy ja hymnin ajan seistaan, kappaleen jalkeen askareet jatkuvat normaalisti. Rahan paalle astuminen on muuten taalla laitonta, koska jokaisessa setelissa on kuninkaan kuva ja jalkahan on thaimaalaisten mielesta likaisin osa ihmisessa.

Angkor Wat, What?

Monet tietavat, etta Kambodzan viidakossa lahella Siem Reapia on kuuluisat temppelirauniot nimeltaan Angkor Wat. Mutta kuinka moni tietaa, etta Siem Reapissa on myos paikka nimelta Angkor What? Tama ei ehka ole yhta kuuluisa kuin "isoveljensa". Kyseessa on siis baari. Nimi oli meista niin hauska, joten kavimme katsastamassa paikan, ja mukavan oloinen se olikin. Oli mukava kuunnella pitkasta aikaa kunnon musiikkia.

Okei okei, kavimme myos Angkorin temppeliraunioilla, joista Angkor Wat on siis vain yksi temppeli, vaikkakin ehka parhaassa kunnossa oleva. Muuten alueella on yli tuhannen temppelin raunioita, osa siis ihan pelkkia kivikasoja. Uskomaton paikkahan se on! Ehdottomasti kaymisen arvoinen. Seuraavan Thaimaassa kavijan kannattaisi varata pari paivaa, ja kavaista taalla Kambodzan puolella Angkorilla (Bangkokista paasee varmaan suoraan lentamallakin tanne Siem Reapiin).

Meilla oli aivan mielettoman hyva tuktuk-kuski nimelta Vannda, joka kyyditsi meita temppelilta toiselle, silla alue on ISO ja temppeleita on paljon. Paras kaikista oli ylivoimaisesti eras temppeli, Viidakkotemppeli, jonka viidakko on vallannut lahes kokonaan. Siella kulkiessa olo oli kuin olisi Indiana Jones elokuvan lavasteissa ( ti-ti-ditii, ti-ti-dii, ti-ti-ditii, ti-ti-dii-dii-dii..)

Vahemman levoton reissaaja voisi viettaa temppeleita tutkien helposti kolmekin paivaa. Meille nopeille katsastajille riitti kuusi tuntia. Kauemminkin olisi voinut olla, mutta jotenkin tuli temppeli-ahky, eika ne loput temppelit enaa savayttaneet samalla tavalla kuin ensimmaiset.

Huomenna on tarkoitus sitten menna kokkauskurssille tutustumaan Khmerien ruuan salaisuuksiin.

Hyvastit

Tanaan sanomme hyvastit pitkaan mukanamme seuranneille ystaville, siis vaelluskengillemme. Ne ovat tulleet nyt tiensa paahan, ja on aika "unohtaa" pakata ne mukaan, kun lahdemme kohti Siem Reapia. Ero ei ole helppo, silla nama ovat suojanneet jalkojamme vaikeissa olosuhteissa ja lammittaneet jalkojamme esim. Himalajalla. Mutta totuus on se, etta kengat ovat jo ongelmajatetta alkaneen homekasvustonsa kanssa.

Kenkiemme alamaki alkoi Siberun saarelta Indonesiasta. Eika ne ole sen jalkeen toipuneet ihan entiselleen. Viimeinen niitti oli viidakkoseikkailu Laosissa. Lapimarat kengathan tulisi kuivattaa kunnolla ennenkuin ne tyontaa muovipussiin muhimaan, mutta minkas teet, kun jossain ne on pakko kuljettaa, jos vaihtaa paikasta A paikkaan B.

Joten hyvasti haisevat ystavamme, rakkaat ja kuluneet.

Nakevat kadet

Vietnam-Kambodza rajanylitys tapahtui niin jouhevasti, etta emme edes varmoja, olemmeko jo ylittaneet rajan vai emme, kun bussi kaahasi jo kovaa kyytia kohti Kambodzan paakaupunkia Phnom Penhia. Nimittain meidan ei tarvinnut itse tayttaa edes viisumihakemuksia, kunhan vain kavimme nayttamassa naamaamme rajaviranomaisille, ja bussiyhtio hoiti loput. Huvitustahan tama naama tietenkin aiheutti, mutta naureskelujen saattelemana minutkin paastettiin jatkamaan matkaa.

Phnom Penh vaikuttaa samankaltaiselta kuin Laosin paakaupunki Vientiane. Hiukan keskeneraisen oloinen. Joen rannassa on ihan nattia, muuten ei ole mitenkaan erityisen kaunis kaupunki tamakaan. Taalla on varsin vahan turisteja katukuvassa, ja sehan meille passaa. Ruoka vaikuttaisi olevan edullista ja suolaista. Tarkempia ruokaraportteja tulee, kun on jotain erityista raportoitavaa..

Kavimme testaamassa paikkaa nimelta Seeing Hands eli Nakevat kadet. Kyseessa on hierontapaikka, jossa hierojat ovat sokeita. Valilla hierojat loysivat varsin kipeita paikkoja ja akupunktiopisteita, eli kyseessa ei ollut mitaan taputtelua tai thai-venyttelya, vaan ihan kunnon hierontaa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ehka paras hieronta missa me olemme ikina olleet. Varmaan menemme viela uudestaan, silla jo pelkastaan tuon hieronnan takia taalla kannattaa olla pidempaan.

Hei, otsikointi toimii!

Aurinko paistoi ja ilmassa oli mukava pieni tuulenvire joka viilensi oloa, etta ei aivan paahtunut. Joten paatimme sitten vuokrata polkypyorat. Toinen sai pyoran jossa polkimet sojottivat vahan minne sattuu ja toisella ohjaustanko oli mutkalla, mutta saimme pyorat kuitenkin allemme. Pyoraretki osottautui kuitenkin lyhyemmaksi kuin suunnittelimme, paasimme eteenpain vajaa 100m kun pyorat hajosivat kaytannossa kasiin. Onneksi tuo kuitenkin tapahtui heti, joten taluttamaan ei kovin kummoista matkaa jouduttu. Rahat saimme takaisin, etta ei tuossa mitaan kummempaa vahinkoa tullut.

Mietimme myos mopon vuokrausta. Kun olimme lahdossa vuokraus kierrokselle niin hotellimme edessa oli tapahtunut mopoilijan ja auton? tormays, siina oli sen verran pahasti sattunut, etta mopoilija ei tuossa omin avuin kavelemaan pystynyt. Vaikka tama liikenne (ainakin meista) tuntuu varsin rauhalliselta, etta sen puolesta tuonne liikenteen sekaan uskaltaisi menna. Paatimme kuitenkin jattaa mopot vuokraamatta ja lahdimme kaljalle, ei huono vaihtoehto tuokaan.

Nyt on loytynyt taas vahan erikoisempaa apetta jota en ole viela? maistanut, Riitta tuskin tulee syomaan. Tarjolla olisi merietanaa jollakin kastikkeella. Raporttia tulee jos uskaltaudun moista otusta maistamaan.

Vaihtoehtoreitteja

Tama paiva on ollut taas hyva muistutus meille, miksi me rakastamme matkustamista. Siis:

Oltuamme kaksi yota Vinhissa paatimme jatkaa matkaa etelaan. Yritimme ensin saada hotellin kautta juna/bussilippuja elekielella, mutta siina havaitsimme liian suuren kielimuurin. Huomaa muuten, ettei Vinhissa ole paljoo muita ulkomaalaisia turisteja, kun tuo englannin kielen taito on kaikilla vahan hakusassa ja ravintoloissakin saa sokkona tilata ruokaa (esim. yritimme saada jotain suolaista syotavaa ja saimme vain sokerikekseja).

Niinpa lahdimme tana aamuna talsimaan kohti bussiasemaa. Aikamme lompsittuamme pysaytimme sitten yhden etelaanpain menevan bussin lennosta, ja hyppasimme kyytiin. Toki tarkistimme siina liikkeessa, etta meneehan tama bussi Hoi Anin kautta. Bussi oli aika taynna, mutta kyllahan sita Ho Chi Minhin kaksoisolento heilansa kanssa aina tilaa loytaa. (Niin ja kylla, Juha siis muistuttaa juuri risupartansa ansiosta kyseista herraa, ainakin paikallisten mielesta. He nayttavat kuvaa setelista ja sitten Juhaa ja taas kuvaa ja sitten kaikki nauraa, hahahah!)

Siis kun sanon, etta bussi on taynna, se todellakin on taynna. Kun normaalisti bussissa on paikkoja noin 50 hengelle, niin tahanpa bussiin oli ahdettu noin 80 henkea. Parhaimmillaan viiden hengen penkkirivilla istui 8 henkiloa. Yksi jopa oli virittanyt riippumattonsa roikkumaan kattoon, niin etta hanella kylla oli siella hyvin tilaa makoilla muiden paiden ylapuolella.

11 tunnin bussimatkan jalkeen meidat jatettiin yhteen tienvarteen, ja rahastaja sanoi etta "tama mummo vie teidat perille". Mita? No sitten siina aikamme elekielella sohittuamme ilmeni, etta meidat vie perille kaksi mopo-poikaa. Mikas siina, hyppasimme kumpikin oman kuskin kyytiin ja lahdimme huristelemaan kohti Hoi Ania, joka lopulta oli 18 kilometrin paassa, silla meidat oli jatetty vain jonkun ohitustien varteen.

Henkeasalpaavan ajomatkan jalkeen ja silmat taynna hyonteisia meidat jatettiin taksikuskin hoiviin. Taksikuski vei meidat sitten hotelliin, joka osottautuikin melko fiiniksi neljan tahden hotelliksi: on uima-allas, ilmainen netti ja aamupala, huoneessa ilmastointi, kaapelikanavat, kylpyamme.. Ja hintakin sen mukainen. Vahan aikaa mietittyamme paatimme kuitenkin uhrata rahaa hieman luksukseen, ja pulitamme siis kahden hengen huoneesta jopa 14 euroa (eli 7 euroa per nena). Valilla pitaa vahan hemmotella itseaan!

Ainiin, edelleenkaan emme paase lukemaan kommentteja, mutta salaisen katyrimme ansiosta olemme saaneet terveiset perille. Kiitosta vaan kaikille kommentoijille.

Neiteja ja koskia

Lyhyesti ja ytimekkaasti: Suomessa myytavissa hedelmissa ei ole mehukkuutta eika makua. Esimerkiksi banaanit ja ananakset ovat taalla kuin toisesta maailmasta.

Tanaan pakkauduimme aamulla maasturiin, joka vei meidat vuoristoon elefanttien luo. Laos vaikuttaisi ottaneen norsujen suojelun laajalti asiakseen. Aiempina vuosikymmenina naita ylvaita 3-5 tonnin jattilaisia on kaytetty laajalti metsatoissa ja niita on kohdeltu usein julmasti. Tanaan allemme asetetut pari norsua olivat elakeikaisia rouvia (tai ikaneiteja, jai kysymatta), jotka vaikuttivat suomalaisten turistien asiantuntevin silmin hyvinvoivilta. Noin tunnin verran keinahtelimme sademetsan uumenissa elefanttien selassa, ja saimme naytteet mm. karsan voimasta, kun ohjaajat antoivat kaskyja katkoa reitiltamme oksia ja puuntaimia. Etenemisemme aikana norsut poimivat vahan valia maasta jotain naposteltavaa, ja joella kaydessamme ne repivat vesikasveja juurineen, huuhtelivat niista mullat pois vedella ja popsivat sitten suihinsa. Edella kaveleva muutaman tonnin jatti ei jattanyt maahan (greipin kokoisia jatoksia lukuun ottamatta) oikeastaan jalkia: hetken tuumailtuamme laskimme norsun jalkapohjien yhteenlasketun pinta-alan suhteessa painoon olevan suunnilleen saman kuin aikuisella ihmisella! Lopuksi saimme syottaa banaaneja ja taputella jatteja. Toivottavasti maksamamme taalat todella suunnataan seka vankeudessa etta luonnossa elavien elefanttien elinolojen parantamiseen.

Norsujen jalkeen valmistelimme seka parikajakit etta itsemme ja syoksyimme virran vietaviksi. Matkanjarjestaja oli varannut melontaan nelisen tuntia aikaa. Reitin kosket olivat helppoja (tason 1-2), joten suurinta osaa matkasta kajakkia piti kuljettaa lihasvoimin. Koskien helppoudesta huolimatta yhdessa kovimmista kuohuista Kulle ja Markus meinasivat paasta jalleen koskikelluntaan, mutta he ainoastaan saivat muutaman amparillisen verran vetta paallensa. Jokivarsi oli taynna yksittaisia kalastajia, jotka saalistivat heittoverkoin, rysilla(?) tai merroilla(?). Eraassa kohdassa oli myos viiden hengen ryhma, joka eteni kaulaa myoten vesikasvillisuuden seassa hiipien ja kontaten. Oppaamme kertoi heidankin olevan kalastajia. Emmepa enaa ihmettele, mikali Vietnamissa tehdaan samoin, etta jenkit olivat Vietnamin sodassa hataa karsimassa.

Toinen, kenties yllattavampi ilmio joella oli hiekan ja soran kaivaminen. Miehet lapioivat soraa ja hiekkaa keskella jokea pieniin, vajaan metrin levyisiin ja 6-8 metrin pituisiin mataliin jokiveneisiin. Lasti sitten tyhjennettiin rannalla odottaviin kuorma-autoihin. Ilman harjuista saatavaa maa-ainesta Suomenkin liikenneverkosto saattaisi olla nykyista suppeampi...

Melontamme paattyi Luang Prabangiin, jossa olemme pitaneet majaa tiistaista lahtien. Melontaan saimme kulumaan aikaa pari tuntia kaavaillun neljan tunnin sijasta, vaikka emme kiirehtineetkaan. Minkas teet, kun on elamassa vauhti paalla!

- Kulle ja Markus

Yrityshautomoemot Pakbengissa

Saimme siis suostuteltua hotelli-isantamme viemaan meidat patikoinnille viidakkoon. Yhteista kielta meilla ei ollut eika han ollut koskaan vienyt turisteja metsikkoon, mutta aamusella loysimme itsemme puron pohjalta rampimasta kohti tuntematonta. Alun neiteilyn jalkeen myos Markus ja Kulle totesivat puron olevan SE reitti, jota etenemme ja heittaytyivat virran vietaviksi. Hyvien vaelluskenkien ominaisuuksiin liitetaan yleensa vedenpitavyys ulkoa kasin, mutta ne ovat hyvin vedenpitavat myos sisalta kasin, kun ovat lapensa kastuneet.

Kettera oppaamme Khamban loikki louhikossa meidan kompiessa perassa. Kolmella meista oli vaelluskenkien pohjat liukkaudeltaan takalaisiin oloihin taydellisen sopimattomat, mutta metri metrilta ja putous putoukselta poukkoilimme eteenpain. Lapimarkia hiesta kun olimme, niin Juha ja Markuskin paatyivat uiskentelemaan eraassa poukamassa. Taman lisaksi Juha todisti yhdessa Khambanin kanssa ettei ihminen ole viela kovin kauas puusta laskeutunut: kovin vaativista kallioista voi kaikkia raajoja kayttaen paasta homo sapiens kiipeamaan. Palatessamme samaa reittia tapasimme paikallisia kalastajia, joilla oli machete-veitsi, jolla Khamban loihti meille bambusta hyvin kaytannolliset vaellussauvat. Tullessa emme saaneet kasiimme ja jalkoihimme aivan yhta paljon osumia piikikkaista kasveista. Ohimennen voisimme mainita, etta innokas ja avulias oppaamme oli varautunut johtamaan ensimmaista retkikuntaansa tupakka-askilla ja vesipullolla.

Paastyamme takaisin tien varteen aloitimme suomalaisille paljon sopivamman tavan taittaa matkaa: asfalttitieta jalat vedesta holskyen marssimme kymmenisen kilometria takaisin hotellille. Loppumatkasta aloimme tuntea voitonriemua suhteessa Khambaniin: han oli saanut loistaa omassa elementissaan viidakossa, mutta avomaalla huomasimme hanen alkavan vasya.
Kuuman ja ukkosta uhkuvan ilman jalkeen meita vilvoitti BeerLao. Ei ehka niin kylma, mutta ansaittu janojuoma.

Illalla Kulle ja Markus halusivat kayda laosilaisessa hieronnassa, ja sopiva paikka loytyikin. Perinteinen kokovartalohieronta varpaista paalaen palveen oli rentouttava, ja suomalaiset alan osaajat voisivat kayda hakemassa taalta oppia kipeiden paikkojen loytamisessa. Sovittu tunnin hieronta venyi lopulta yli puoleentoista, ja Juha&Riitta alkoivat jo huolestua mihin olimme joutuneet... Makoisan - korjatkaamme - loistavan illallisen jalkeen muut seurueen jasenet saivat todistaa Markuksen vuolasta kyynelten virtaa, kun han erehtyi ahnehtimaan turhan paljon hidasvaikutteista chilia. Oppia ika kaikki, sanoi opettaja.

Kiittelimme Khambania viidakkoretkesta ja ehdotimme hanen vievan jatkossakin retkeilijoita maastoon. Hienovaraisesti tulkin valityksella viestitimme reitin olleen monelle ehkapa turhan vaativan, ja etta esimerkiksi apukoysiin voisi satsata. Kenties muutaman vuoden kuluttua Khamban vetaa talla hetkella noin 300 asukkaan Pakbengin "ensimmaista, aitoa ja alkuperaista" viidakkoretkiin erikoistunutta yritysta.

Tanaan maanantaina olemme olleet 50 km/h liikkuvina silleina purkissa kolmen tunnin ajan, purkkina jokaiselle suomalaiselle jokseenkin tuttu 1980-luvun lopun Toyota Hiace. Silleillahan ei ole jalkoja, joten tahankaan purkkiin astuvilla ei oletettu niita olevan. 20 matkustajaa hiacessa voisi olla kova paikka selittaa ratsiassa liikkuvalle poliisille Suomenmaassa. Pohjoisen Laosin suurimmassa kaupungissa Udomxaissa olemme majoittuneet loistohotelliin, pesetamme pyykkia ja rauhoitumme hetken: huomenissa kaiketi jatkamme kohti etelaa, mutta siita ei kerro tulevina paivina Sonera vaan Sinne ja takaisin.

- Kulle ja Markus

4 maata 3 paivassa

Saapuminen Bangkokiin oli samalla kertaa seka tuttu etta innostava. Lentokentalta saavuimme lahelle sovittua tapaamispaikkaa, ja maisemareitin jalkeen loysimme Juhan ja Riitan. Jatkoimme saman tien matkaa yobussilla Pohjois-Thaimaaseen Chiang Raihin. Bussin lentoemanta osasi asiansa: ilmastoidun bussin kuulutukset, juoma- ja ruokatarjoilut tulivat ajallaan ja tyylilla. Mietimme, millainen olisi ollut hieman kalliimpi VIP-bussi...

Katkonaisen yon jalkeen Juha ja Markus lahtivat kaymaan Myanmarin puolella kaljalla. Sotilasjuntta ei pistanyt asiaa pahakseen, ja paasti pojat maahan ja sielta poiskin. Kokemuksen perusteella maa oli pelkkaa markkinaa, jonka arkipaivaisimpia tuotteita ovat feikkiviagra ja eri-ikaiset ihmiset.

Poikien palattua Thaimaan puolelle buukkasimme taksin kaltaisen avolava-auton, jolla huristelimme Laosin rajalle ja pian paatilla yli. Nain ollen loysimme itsemme neljannesta maasta kolmen paivan sisalla. Tassa hassakassa huomasimme Riitan fleece-takin kadonneen, mita olemme tassa jo toista paivaa 35 asteen saunassa sureneet.

Yopymisen jalkeen olemme tanaan lauantaina matkanneet Mekongia pitkin veneella kuuden tunnin (n. 150 kilometrin) matkan. Lahtiessa pohdimme kummalla puolella aurinko tulee paistamaan meihin, kunnes muistimme sen paistavan suoraan katetun veneemme ylapuolelta. Joka tapauksessa jokainen meista sai paivan aikana rusketusta, joku pelkastaan kyynarpaahan, joku toinen olkavarteen ja ylaselkaan. Mekong on 10 pisimman joen joukossa maailmassa, ja mahtavuus valittyy parhaiten vedenpinnan tasolta. Vetta on tosin melko vahan, mutta reunustavat vuorenrinteet ylvaita.

Talla hetkella pidamme majaa 300 (?) hengen kylassa, josta arviolta 80 kanssamme matkustanutta lankkaria jatkaa huomenna Luang Prabangiin. Halusimme kuitenkin leikkia inkkareita, joten jaamme kylaan viela huomisen ajaksi, siis kahdeksi yoksi. Jaimme, koska halusimme syoda paikan ruokaa viela pariin kertaan. Saimme myos puhuttua 19-vuotiaan hotelli-isantamme elekielella meille huomiseksi viidakko-oppaaksi(?). Saanemme luoda itse polkumme vastoin muita kaltaisiamme matkailijoita.

Maanantaina jatkanemme matkaamme kohti koillista autolla, toivottavasti avolava-pikkubussilla, jossa on luontainen ilmanvaihto ja tilaa jaloille! Sakke K: mikali luet tata, niin nosta polvet hampaisiisi, nielaise polvet ja toivo, etta mahtuisit viela istumaan. Neljan tunnin seisominen 90-asteen kulmassa nimittain lienee epamukavampi vaihtoehto.

- Vierailevat tahteet Kulle ja Markus

Turistin elamaa

Eilen otettiin paivan kiertoajelu ympari Penangin saarta. Nahtiin kaarmetemppeli, perhospuisto, maustepuutarha yms. Olo oli kylla kuin turistilla, oli oma autonkuljettaja/opas joka kertoili kaikkea saaresta ja esitteli hedelmia ynna muuta.

Tanaan sitten tulimme bussilla Kuala Lumpuriin. Ja millaisella luksusbussilla! Penkkeja ei ollut rivissa kuin 3 (kaytavan toisella puolella 2 ja toisella 1), jalkatilaa oli vaikka muille jakaa, penkeissa oli sahkokayttoiset jalkatuet, etta nappia painamalla sai jalat ylos. Ja penkeissa oli myos 5-vaiheinen hierontaohjelma. Kyllahan semmoisella bussilla ois mielellaan matkustanut vaikka kuinka pitkaan.

Nyt siis vietetaan taalla Malesian paakaupungissa pari paivaa ja ihmetellaan menoa. Keskiviikkona lennamme Bangkokkiin.

Sitten tahan loppuun kevennyksena kerrottakoon, etta nama malarialaakkeet kylla aiheuttaa melkoisen hulluja unia. Milloin minua jahtaa navasta tulevat madot jotka puhuvat englantia, milloin katosta roikkuu hamahakin seittia pitkin joku toinen pullisteleva matolajike. Juha taas on nahnyt unta, etta sen piti vahtia mustikkapiirakkaa, mutta soikin siita vahingossa kolme neljasosaa, jolloin aiti sanoi etta "minahan arvasin".

Oi ihana sivistys!

Olemme palanneet takaisin sivistyksen pariin. Jee! Tuolla 8 paivan retkella, joista 6 paivaa olimme viidakossa, oppi arvostamaan aika yksinkertaisia asioita, kuten kuivia sukkia (ei kertaakaan viimeisen viikon aikana kuivuneet kengat tai sukat), mautonta vetta (no, mita voi odottaa, jos mutaisesta vedesta keitetaan juomavetta) ja jopa kyykkyponttoa (niinpa nii-in, viidakossa kyykkiessaan toivoi etta EI olisi maha sekaisin eika tarvitsisi kayda ollenkaan "vessassa").

Olimme aika korvessa. Ensin taalta Sumatran saarelta ajelimme 10 tuntia nitisevalla ja vanhalla puulaivalla merella Siberutin saarelle, jonka jalkeen viela 2 tuntia moottoriveneella pitkin jokea syvemmalle viidakkoon. Vastassa meita odotti hymyileva, piikkihampainen ja tatuoitu heimo mentawain ihmisia. Siis perinteisesti poppamiesten ja heidan vaimonsa vartalot ovat tatuointien peittamat. Osalla kylalaisista teravat hampaat jotka oli tehty talttaa ja vasaraa kayttaen. Miehet pukeutuivat yleensa puun kuoresta valmistettuihin "shortseihin", naisilla oli yleensa housut mutta ylavartalot heillakin paljaana.

Opimme sen etta Siberut tarkoittaa suomeksi "Mutaista saarta", ja tuo nimi ei ole ihan tuulesta temmattu. Kun toisena vaelluspaivana tunnin vaelluksen jalkeen seisoimme polvia myoten mudassa, naureskelimme, etta hehheh, tata viela viisi paivaa, taytyy sita olla vahan hullu kun tata vapaaehtoisesti tekee. Eipa naurattanut enaa kuuden tunnin jalkeen. Vaelluskengat olivat niin taynna vetta kuin ne vain voivat olla, muta tarttui ulkopuolelle, joten raahasimme jaloissamme varmaan pari kiloa ylimaaraista painoa. Jos jai seisomaan edes kahdeksi sekunniksi paikalleen, muta imaisi kengat kiinni maahan niin, etta taytyi ponnistaa kaikki voimansa saadakseen jalat liikkeelle. Ja viidakossa ei kuivu mikaan, joten seuraavana aamuna oli taas "ilo" vetaa marat sukat ja mutaiset kengat jalkaan.

Meidan lisaksemme mukana oli englantilainen Matt ja oppaamme Mr. Moly, joka piti huolen ettei meilla ainakaan nalka tullut. Ruokaa oli paljon, vaikka ei se mitaan gourmet ruokaa ollutkaan. Mutta kylla pelkat keitetyt potutkin voin ja suolan kanssa maistuu herkulliselta. Yovyimme perinteisissa mentawain-taloissa, joissa koko "kyla" nukkui saman katon alla. Kylalaisia ihmetytti enemman Juhan parta kuin mikaan muu, mutta olivathan he tottuneet turisteihin joita on kaynyt saarella jo ainakin viimeiset 15 vuotta. Olot olivat alkeelliset, koirat, kissat ja kanat nukkuivat saman katon alla kuin ihmiset - siat sentaan tonkivat talon "alla". Kovin hyvia younia ei ehtinyt saamaan - jos siat eivat jarjestaneet jotain kohtausta yolla, niin sitten meita valvottivat itkevat koiranpennut, kaakattavat kanat ja kukot jotka aloittivat kiekumisen vaikka oli viela pimeaa.

Juha sairasteli vahan enemman viidakossa (ei mitaan mahatautia pahempaa onneksi), ja paasi poppamiehen hoidettavaksi. Joko se poppamiehen tuoma kukka ja loitsut paransi olon, tai sitten asiaa auttoi antibioottikuuri, joka meilla oli mukana. Miten vaan, ei silla ole valia, vaan silla etta paasimme jatkamaan matkaa ja olo parani.

Viidakossa voi tulla ihan mita tahansa vaivoja. Esimerkiksi ensimmaisessa kylassa eras 2,5-vuotias poika oli lyonyt kirveella(!) kateensa, sen lisaksi oli ties mita laastarin tarvetta, erilaisia haavoja, ainakin yksi tulehtunut haava, eraalla tytolla oli selka taynna rakkuloita, oli hammassarkya ja joku kovempi kuume/yleistulehdus. Lahes jokaisessa kylassa, jossa poikkesimme oli joku potilas. Annoimme kaikki sarkylaakkeemme ja antibioottimme, paljon laastareita, salvoja yms. helpottaaksemme heidan olojaan edes vahan.

Olihan se monella tasolla varsin mieleenpainuva kokemus. Kuvia tulee nettiin kun maa vaihtuu.

Paluu viidakosta

Viidakosta selvittiin hengissa takaisin, mutta ei ilman verenvuodatusta. Ei kuitenkaan menna asioiden edelle vaan aloitetaan aivan alusta.

Viidakkovaellus olis huomattavasti raskaampi kuin osasi odottaa. Kulkemamme maasto oli todellakin viidakko, eli polkua ei ollut juuri nimeksikaan. Reitti kulki jatkuvasti ylos ja alas ja valilla piti olla nelinkonti kun laskeuduttiin rinnetta alas. Reittiin tuli hetkellista helpotusta ainoastaan kun kavimme kylissa jolloin matka taittui hiukan tasaisemmassa maastossa. Hienoa kuitenkin oli kulkea vaikka loppumatkassa alkoi reidet olemaan jo aika pahasti maitohapoilla. Yomme vietimme sitten tulivuoren rinteella, viidakossa pienessa mokissa. Illalla ohjelmassa oli sitten iilimatojen poistamista jaloista, niita kun nyppi pois niin hiukan sitten verta haavoista vuoti, mutta suurempaa verenhukkaa ei kuitenkaan tullut. Kun yo oli sitten tullut nukuttua niin matkamme jatkui kohti Maninjauta joka sijaitsee vanhan tulivuoren kraaterissa olevan jarven rannalla. Majapaikkamme oli aivan jarven vieressa jossa tuli myos pulikoitua.

Indonesialaiset ihmiset ainakin taalla Sumatram saarella ovat todella mukavia. Olemme kuulleet useammaltakin ihmiselta, etta he pitavat itseaan joustavina muslemeina. Eli he juovat alkoholia, polttavat tupakkaa jne. eika uskontoon suhtauduta mitenkaan fundamentaalisesti. Niin taalla saa myos ostettua kaljaa. Kaljan ostamisessa on myos oma jannityksensa, ostaminen on ihan laillista, mutta se on lottoa. Koskaan ei tieda kuinka vahvaa kaljaa pullossa on, mitaan merkintaa prosenteista ei ole. Lansi-Sumatralla on myos se erikoinen piirre, etta tama on matriarkkinen yhteiskunta, eli nainen omistaa kaiken omaisuuden (asunnon, pellot, yms). Kun miehet kayvat toissa niin heidan taytyy antaa koko palkkansa naiselle.

Paivantasaajan tallapuolen

Terveisia taalta etelaiselta pallonpuoliskolta!

Nyt oli rajanylitys minulla vaikeaa. En enaa nayta tarpeeksi itseltani, parta kasvaa. Singaporessa passintarkastuksessa minut vietiin takahuoneeseen, jossa kolme tullivirkailijaa tutkivat, olenko mina sama henkilo kuin passissa. Sumatralla kuitenkin ollaan, etta tarpeeksi yhtalaisyytta loytyi. Indonesian puolella rajamuodollisuudet olivat vahan helpompia. Maksettiin viisumi, otettiin kuitti ja mentiin yhdelle tiskille jossa neiti iski viisumin passiin ja sen tarkemmin ei katsottu ja se oli siina. Aikaa meni yhteensa ehka noin 3min.

Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari ja sijaitsee siis Indonesiassa. Olemme nyt Sumatran lansirannikolla, Padangin kaupungissa. Kaupunki on ihan meren rannalla ja vuoret nousevat vieresta toiselta puolelta kaupunkia. Siis kaunista, palmut huojuvat, sininen taivas on ylapuolella.

Pukeutumisesta huomaa, etta olemme muslimivaltiossa, itseasiassa maailman vakirikkaimassa muslimivaltiossa. Myos siita huomaa, kun kaupat ja pankit ovat kiinni seka tanaan lauantaina ja huomenna sunnuntaina. Normaalistihan Aasiassa kaikki on auki kokoajan. Onneksi minulla loytyy luottoa Visassa ja saimme nostettua automaatista miljoonan. Riittaa vahan nauratti lentokoneessa kun mina kyselin, etta mihin mina sen 100 000 oikein pistin. Pitaisi olla vahan huolellisempi noiden isojen summien kanssa.

Yritamme alkuviikosta buukata retken jonnekin, kerrotaan siita sitten tarkemmin kun tiedetaan edes itse jotain siita.

Takaisin sivistykseen

Kulttuurishokki tama Singaporen tulo on ollut. Taalla on todella siistia, raikasta ilmaa, ei melua, ihmiset tuntuvat mukavilta. Olo hiukan kuin kavelisi elokuvan lavasteissa, epauskottava olo. Vaikka tama on miljoonakaupunki niin ihmisia ei ole kovinkaan paljoa missaan. Liikenne on kaukana kaaottisesta, Oulussa liikenne on paljon tukkoisempaa ja ihmisia on Rotuaarilla enemman kuin taalla kaduilla. Tietenkaan me emme ole olleet taalla kuin paivan.

Pitihan sita myos juhlia sivistyksesta ja kavimme nauttimassa Singapore Slingit Raffles-hotellissa (paikka jossa kyseinen paukku on kehitetty) . Oli ihan hyvaa. Hintataso taalla on aika korkea, Suomen tasoa tai hiukan enemman. Myos elektroniikka on kallista, samoissa hinnoissa pyorii kuin Suomessa, snif. Tosin yhdesta tuolista olemme haaveilleet. Tuoli tarisi ja heilui elokuvan tehosteiden mukana. Eli, kun auto kiihdytti, niin kiihdytti tuolikin tai silta se tuntui, kun autoa ammuttiin niin tuoli tarahti jne. Pakko saada se tuoli ;)

Tosiaan ihmiset ovat mukavempia taalla kuin Intiassa. Viimeinen kosketus intialaisiin oli liian henkilokohtainen. Turvatarkastus oli aika tiukka: esim. eurot kaytiin yksitellen lapi, kuten kaikki muutkin paperit. Munat kopeloitiin, tarttui reilusti tuohon haarojen valiin (mina en piipannut kuin vetoketjujen kohdalta). Sitten laittoi kumihanskat kateen... Onneksi tama viimeinen hanskahomma ei toteutunut, mutta muuten tarkastus oli kohdallani kuvatun kaltainen.

Olemme taalla Singaporessa kaksi paivaa ja lauantaina lahdemme Indonesian puolelle, siella pitaisi olla halvempaa.

Jaahyvaiset Intialle

Sanotaan, etta Intiaa joko vihaa tai rakastaa. Kun me ensimmaisen kerran 4-vuotta sitten Riitan kanssa tata maata kolusimme, niin tuo suhde jai vahan epaselvaksi. Enaan ei ole epaselvaa, kylla se enemman on viha-suhde. Mutta kylla taalla silti kannattaa kayda katsomassa, mita Intialla on tarjottavana itse kullekkin. Me tuskin tulemme tanne ihan heti uudestaan ainakaan lomareissulle. Jatkuvana huijaamisen kohteena oleminen vain alkaa jossakin valissa menemaan yli. Ikavaa, etta ei uskalla luottaa edes niihin kunnon ihmisiin joita taalla on. Talla kertaa meille tuli myos vahan tekemisen puute, isot kapungit muistuttavat toisiaan ja kovin monessa temppelissa ei jaksa rampata. Tosin me olemme matkustaneet taalla vain sadekautena ja nyt kuumana kautena, voihan se olla etta talvella olisi miellyttavampaa ja enemman tekemista. Muutenkin kaveleminen on ollut vahan tuskaista noin 45 asteen lampotilassa, siis varjossa on tuon verran, auringossa paljon enemman. Tasta syysta askelmittareihin ei ole tullut paljoa lisaa askeleita. Viimeiset 9 paivaa on tuoneet mukavaa vaihtelua meidan reissaamiseen, on ollut janna seurava Ritvan ja Auliksen reaktioita eri asioihin.

Tanaan paasemme siis lahtemaan uusiin maisemiin. Rinkka tuntuu mukavalta ja kevyelta (!) selassa, kiitos appivanhempien, jotka vievat meidan tavaroita pois. Emme varmaankaan enaa tarvitse pipoja ja pitkia kalsareita, jotka kylla olivat paikkansa ansainneet Tiibetissa.

Suuntaamme siis Singaporeen, jonne lennamme taalta Delhista. Tulee varmaan melkoinen kulttuurishokki. Ja ehka tata blogiakin tulee paiviteltya taas tiheammin, kun on uutta ihmeteltavaa.

PS. Pieni vinkki tuleville Intian ensikertalais-matkaajille: Virallisissa takseissa on keltaiset rekkarit, varokaa niita valkoisia rekkareita, jotka tarjoavat kyytia "very cheap price, only for you my friend". Noista ei ole henk.koht. kokemusta, mutta jo virallisten kanssa sai tapella..

PPS. Intian kuvia laitetaan kun ollaan Singaporessa, sielta varmaan loytyy toimiva netti, ja koneissa on USB.

Linssiin viilausta

Viela Varanasista. Me naiset hemmottelimme itseamme virkistavalla intialaisella paahieronnalla, jossa mentol-oljylla hierottiin paanahkaa 20minuutin ajan, maksoi yhteensa 3 euroa meilta molemmilta. Viimeinen yo oli myos kokemus ilman ilmastointia olevassa huoneessa. Siedettavaa oli, kun nukkui marka lakana ylla. Gangesin ylittava kapea ja kilometrin pituinen vilkasliikenteinen ponttoonisilta oli myos ainutlaatuinen kokemus.

Sitten nuo Varanasin miehet, pappi ja taksikuski. Molemmat purivat mallia (paan:ia, eli lehden sisalla mausteseosta ja tupakkaa), ilmeisesti piristeeksi, kuten yleensa kaikki miehet Intiassa, ja se varjaa suun ja hampaat punaruskeaksi. Kumpikin JATKUVASTI tyrkytti viedakseen meita erilaisiin nahtavyyksiin omilla "edullisilla" hinnoillaan. Ja voi sita kieroutta ja meidan huiputusta! Onneksi Riitta ja Juha eivat antaneet periksi, ja taksikuski oli vihainen kuin pippuri jattaessaan meidat lentokentalle.

Matkapaivana me Ritva ja Aulis sairastuimme mahatautiin (Delhi Belly), joten jouduimme siirtamaan Taj Mahalin retken tiistaille. Tanaan ajelimme taksilla ympari Delhia ja naimme kaunista, vihreaa, puistomaista ja ajanmukaista kaupunkia ynna muita nahtavyyksia, mm. parlamenttitalon.

-Ritva

Hindujen rituaaleja

Eilen aamulla meilla oli varhainen heratys, klo 4:30 ja lahdimme autolla Ganges-joelle katsomaan auringonnousun aikaan kun hindut peseytyivat sankoin joukoin pyhassa vedessa. Naiset peseytyivat sareissaan, miehet pikkuhousuissaan. Samassa vedessa he harjasivat hampaansa ja varmaan joivatkin vetta. Samoilla paikoilla ammattimaiset (alempikastiset) pyykinpesijat hakkasivat lakanoita ja muita vaatteita sementtipaaluun. Jotain pesunestetta heilla naytti olevan. Vaatteet laitettiin kuivumaan portaiden paalle tai kaiteille. Samoihin paikkoihin laski myos viemari putki ja kaikki roskat heitettiin rannalle.

Aamuvarhaisella oli useita soutuveneita kuljettamassa turisteja tata rituaalia katsomaan, kun ruumiita poltettiin monessa eri kokossa. Ruumiita poltetaan 3-4 tuntia, noin 45 ruumista vuorokaudessa. Alle 12-vuotiaat, odottavat aidit seka pyhat miehet heitetaan kuoltuaan Ganges-jokeen ilman polttamista, koska uskotaan etta lapsi on synniton, samoin kuin pyhat miehet. Turistiveneita seurasi useita "supermarket"-veneita myymassa koruja, kortteja ja yms. Yhdessa veneessa oli myytavana videokasetteja, joita mainostettiin veneessa mukana olevan TV:n avulla.

Gangesjoen varsi on maailman vanhinta kaupunginosaa. Siella kadut olivat niin kapeita, etta niissa liikuttiin vain jalkaisin tai riksoilla ja pyorilla. Maassa oli lehman lantaa, kuivaa ja tuoretta, kaikenlaisia roskia yksittain ja isoissa kasoissa. Haju oli mita moninaisin, imelan, kitkeran, lannan, savun voimakkaita vivahteita. Kadulle maahan myyjat asettivat hedelmansa, papunsa jne myytavaksi. Jotkut nukkuivat kadun reunalla. Luukkumaisten asuntojen portailla ihmiset valmistivat ruokaa, tai pesivat ampareissa jotain. Lehmat maleksivat verkkaisesti seassa ja ihmisia oli klo 5:30 liikkeella paljon, ja parin tunnin paasta joelta palattuamme vakea oli kuin meren mutaa.

Kavimme yliopistoalueella Shivan temppelissa, missa ihmiset tullessaan kilauttelevat katossa roikkuvaa isoa messinkista kelloa herattaakseen jumalansa "Taalta tullaan". Hindut tuovat kukkasidoksia tai muita lahjuksia aitossa olevalle papille siunattavaksi. Oppaamme hindupappi siunasi meidatkin ja antoi punaisen merkin otsallemme.

Tassapa ne tarkeimmat Varanasista. Huomenna lahdemme takaisin Delhiin ja sunnuntaina menemme katsomaan Taj Mahalia.

- Ritva

Intiaa uusin silmin

Lentokone laskeutui Delhiin noin kello 1 yolla, ja hyvin loysimme Riitan ja Juhan, tai he meidat. On varmaan niin, ettei sanoin voi kuvailla vaan se on itse koettava tama lampo ja Intian haju, jo heti yolla saavuttuamme Delhiin. Heti seuraavana paivana lensimme Varanasiin, missa olemme nelja yota, ja niista paivista myohemmin.

Nyt olemme ajaneet taksilla lentoasemien ja hotellien valia jo kolme kertaa. Liikenne on myos sanoinkuvaamatonta sekamelskaa. On riksoja, pikkutakseja, isoja autoja, tupaten taynna olevia busseja, kuorma-auton lavoilla ihmisia jopa niin taynna etta ulkopuolella roikkuu. Jotkut tyontavat polkupyoralla pitkia tai korkeita kuormia, on lehmia, lampaita, vuohia, koiria, samalla kaistalla vastaantulijoita, ohittelijoita, tien ylittajia, ihan kuin muurahaispolulla, on uhkaavan nakoista, mutta vaistelevat taitavasti. Takapenkilla istuessa tuli mieleen kuin pelaisi kuin pelaisi jotain tietokonepelia.

Eilen ihmisjoukossa kavellessamme pienet viirusilmat, jopa lautasen kokoisina, ahmivat kaikkea uutta nahtavaa, mutta en huomannut asfaltilla olevaa rautakiinniketta, ja kompastuin rahmalleni ja sain polveeni ja kateeni maantieihottumaa. Muuten tahan asti kaikki hyvin.
-Ritva ja Aulis

Henkisyytta etsimassako?

Pushkar on noin 14 000 asukkaan kaupunki 400km paassa Delhista. Pushkarissa sijaitseva jarvi on eras pyhimmista paikoista koko Intiassa. Hindu mytologian mukaan jumala (en tieda mika niista) paasti irti joutsenen jolla oli lootuksen kukka. Paikka mihin lootus tippui syntyi jarvi, Pushkar. Jokaisen kunnon hindun pitaisi jarvessa kayda peseytymassa ja saamassaan syntinsa anteeksi. Jarven laheisyydessa ei saa olla kenkia jalassa, paitsi jos ne on tehty puusta. Meluaminen, suuteleminen yms. on kielletty ainakin jarven laheisyydessa. Emme ole uskaltautuneet kayda jarvessa, tieda sitten onko se edes vaarauskoisilta sallittua. Tosin kaupunki on aivan jarven vieressa, ja viemarointihan taalla on tunnetusti mika on, niin tuskin tuo kauhean suuri menetys on. Taytyy kylla myontaa, etta jarvi ei kuitenkaan likaiselta nayta.

Taalla on mahdollista joogata, saada reikihoitoja, homeopaattisia laakkeita ja hoitoja loytyy ja jos jonkinlaista gurun opetusta. Ravintoloissa saa ainoastaan kasvisruokaa: muna, liha ja kala on kielletty. Alkoholia ei saa mistaan, tupakoida "ei" saa (tosin jos jokinlaista possyttelijaa loytyy) jne. Eli varsin henkisessa paikassa olemme, mutta...

Pyhinvaeltajista ei saa tietenkaan ottaa kuvia, ja se olisikin kaytannossa ainoa asia joka tassa paikassa olisi kuvattavan arvoinen. Kyllahan sita voisi gurun luona kayda ja miksei joogaamassa tai meditoimassa , mutta koska sesonki aika ei ole, niin joogit ja muut gurut loistavat poissaolollan. Hippeja kylla loytyy, mutta ei onneksi kovin paljoa.

Meidan hotelli mainosti, etta huoneissa on televisio, ilmastointi ja netti loytyy. Kuulemma mukaan televisio on rikki ja nettia ei ole, onneksi edes tuuletin loytyy. Hotellissa on ravintola, mutta eihan sielta mitaan saa. Taalla on siis tylsaa, onneksi huomenna lahdemme yo-bussilla kohti Delhia.

Laitetaan kaikki Intian kuvat sitten kerralla nettiin, eli noin 2vk paasta.