Kuvia Laosista

Noniin, tassapa sitten kuvia Indokiinasta elikka Laosista, niinkun tuli tuossa toissapaivana luvattua. Ois laitettu aiemminkin, mutta netti tokki niin pahasti esim. Vietnamissa, joten se oli mahdotonta.

Hiljaa virtaa Mekong, matkasimme turistipaatilla Thaimaan rajalta alas Pakbengiin.

Viidakkoseikkailumme Pakbengissa vei meidat mm. talle pienelle putoukselle ja sen yli.

Kyla matkan varrella Laosissa.

Norsuvanhusten kyydissa.

Vierailevat tahtemme melontaretkella Luang Prabangissa.

Laosin kokkikurssin satoa, maistuis varmaan sullekkin!

Kaksoisolento

Onnistuimmepa karistamaan reppureissaajat kannoiltamme, ja nyt on jo kolmas paiva menossa ettei muita lansimaalaisia ole juuri nakynyt.

Lahdimme Vientianesta aamuvarhain tiistaina ja matkasimme kahdella riksalla, yhdella paikallisbussilla ja kahdella lava-autolla yhdeksan tuntia Lak Saoon, joka on pieni kaupunki lahella Vietnamin rajaa. Paatimme olla siella yota, ja jatkaa vasta seuraavana paivana Vietnamin puolelle. Emme kuitenkaan meinanneet loytaa mistaan majapaikkaa, kunnes sitten kadunvarressa lihoja grillaava mummeli auttoi meita loytamaan majatalon. Ajattelimme sitten kiittaa mummoa jollain tapaa, ja keksimme, etta ostamme hanelta vahan niita lihoja maistiaisiksi, kun emme olleet syoneet mitaan koko paivana. Lautasellemme paatyikin kasa erilaisia lihanpalasia, jotka loppujenlopuksi elekielen avulla paljastuivat lehman? mahalaukuksi, suolenpatkaksi ja vissiin se yks oli kielta tai korvaa. Riitta luovutti maistelemisen jo mahalaukkuun, joka oli muuten mukavan rapsakkaa. Kylmahermoisena kaverina mina maistoin loppujakin, se kieli/korva menetteli, mutta suolta ei keittiomestari pysty suosittelemaan, sen sisapuoli tai mikalie? pehmea maistui ihan karmealle. Muutenkaan Laosin perinteinen keittio ei ole meita savayttanyt reissun aikana. Vaikka hyvia ruokia soimmekin, mutta perinteiset keitokset eivat olleet mitaan ihmeellisia.

Hyvinnukutun yon jalkeen jatkoimme sitten rajan yli Vinhiin. Rajanylitys oli melkoisen sekavaa, ja huomasi, ettei kyseessa ole turistien kayttama rajanylityspaikka, esim. rahanvaihtopistetta ei loytynyt mistaan. Kuitenkin saimme leiman passiin, joka oikeuttaa meidat olemaan maassa 15 paivaa ilman viisumia.

Nyt siis ollaan kuin ollaankin Vietnamissa, ja nettisensuuri estaa meita paasemasta mm. lukemaan naita bloggauksia tai niiden kommentteja. Kumma kylla, tama kirjoittaminen onnistuu? Tosin mehan emme paase tarkistamaan, nakyyko tama sitten loppujen lopuksi ollenkaan. Toivossa on hyva elaa.

Mina aiheutan muuten huvitusta vietnamilaisten keskuudessa, silla muistutan partani kanssa ilmeisesti taman maan erasta valtiomiesta (jonka kuva komeileekin taalla jokaisessa setelissa). Siis todennakoisesti minulla on varsin helppo ja mukava oleskelu edessa.

Matka-ahky

Meille meinasi iskea pahemmanlaatuinen reissuvasymys/koti-ikava, mutta olemme saaneet sen tehokkaasti nujerrettua nukkumalla useana aamuna pitkaan, syomalla texmex ruokaa, katsomalla elokuvia hotellihuoneessa elokuvakanavilta (HBO, StarMovies) seka lukemalla kirjoja. Eli osaamme mekin ottaa valilla rennosti! Olemme siis jamahtaneet tanne Laosin paakaupunkiin Vientianeen hieman pidemmaksi aikaa kuin oli tarkoitus, mutta mitas sitten, se on tullut tarpeeseen. Nyt on taas pattereissa virtaa.

Taalta oli sitten tarkoitus lahtea Savannekhet nimiseen kaupunkiin, joka sijaitsee tuolla etelampana. Savannekhettia kuvaillaan superystavalliseksi paikaksi, ja sielta on helppo ja suora yhteys vilkkaimpaan Vietnamin rajanylityspaikkaan. Kuitenkin taalla Laosissa vietettyna aikana meille on tullut erittain selvaksi, ettemme ole suinkaan ainoat reppureissaajat taalla. Paikkahan kuhisee lansimaalaisia! Ehka totuimme liian hyvalle Indonesian sademetsissa, kun olimme monen paikan ainoita turisteja. Siispa me emme suinkaan aio ylittaa Vietnamin rajaa sielta, missa "aita on matalin", vaan lahdemmekin seikkailemaan, ja ylitamme rajan taalta pohjoisempaa, (tietenkin viralliselta, mutta toivottavasti ei-niin-vilkkaalta rajanylityspaikalta). Maaranpaana Vietnamin puolella on Vinh niminen kaupunki, josta tiedamme nimen ja sijainnin kartalla, ja nahtavasti sen kautta kulkee rautatie, etta kai sielta paasee poiskin.

Huomenna siis nokka kohti seikkailuja!

Kokkikoululaiset osa 2

Vaki vahenee ja pidot paranee? Voimakaksikko Kullervo ja Markus jatkoivat tanaan matkaa kohti kotia, mutta meilla vanhoilla keharaakeilla matka jatkuu. Kiitos kaikesta: salmiakista, kirjoista, laakkeista ja ennenkaikkea seurasta.

Olimme varanneet eilen itsellemme kokkauskurssin. Tanaan siis tutstuimme laolaiseen ja aasialaiseen kettioon, keittion puolelta. Saimme valita nelja paaruokaa ja yhden jalkiruuan jonka sitten valmistimme ja soimme kokkauksen paatteeksi. Valintamme kohdistuivat kevatkaaryleisiin, paistettuun curryriisiin, johonkin laolaiseen possupataan ja tofukeittoon seka banaaniriisiin. Kyllahan noita poperoita soi, aika kului mukavasti ja muutamia ideoita kotiin vietavaksi myos tarttui. Kokkauksen lomassa saimme myos nauttia laolaisesta iskelmamusiikista.

Huomenna jatkamme kohti Vientianea, jonka jalkeen olisi tarkoitus jonkin ajan kuluttua, jotakin kautta suunnistaa kohti Vietnamia.

Neiteja ja koskia

Lyhyesti ja ytimekkaasti: Suomessa myytavissa hedelmissa ei ole mehukkuutta eika makua. Esimerkiksi banaanit ja ananakset ovat taalla kuin toisesta maailmasta.

Tanaan pakkauduimme aamulla maasturiin, joka vei meidat vuoristoon elefanttien luo. Laos vaikuttaisi ottaneen norsujen suojelun laajalti asiakseen. Aiempina vuosikymmenina naita ylvaita 3-5 tonnin jattilaisia on kaytetty laajalti metsatoissa ja niita on kohdeltu usein julmasti. Tanaan allemme asetetut pari norsua olivat elakeikaisia rouvia (tai ikaneiteja, jai kysymatta), jotka vaikuttivat suomalaisten turistien asiantuntevin silmin hyvinvoivilta. Noin tunnin verran keinahtelimme sademetsan uumenissa elefanttien selassa, ja saimme naytteet mm. karsan voimasta, kun ohjaajat antoivat kaskyja katkoa reitiltamme oksia ja puuntaimia. Etenemisemme aikana norsut poimivat vahan valia maasta jotain naposteltavaa, ja joella kaydessamme ne repivat vesikasveja juurineen, huuhtelivat niista mullat pois vedella ja popsivat sitten suihinsa. Edella kaveleva muutaman tonnin jatti ei jattanyt maahan (greipin kokoisia jatoksia lukuun ottamatta) oikeastaan jalkia: hetken tuumailtuamme laskimme norsun jalkapohjien yhteenlasketun pinta-alan suhteessa painoon olevan suunnilleen saman kuin aikuisella ihmisella! Lopuksi saimme syottaa banaaneja ja taputella jatteja. Toivottavasti maksamamme taalat todella suunnataan seka vankeudessa etta luonnossa elavien elefanttien elinolojen parantamiseen.

Norsujen jalkeen valmistelimme seka parikajakit etta itsemme ja syoksyimme virran vietaviksi. Matkanjarjestaja oli varannut melontaan nelisen tuntia aikaa. Reitin kosket olivat helppoja (tason 1-2), joten suurinta osaa matkasta kajakkia piti kuljettaa lihasvoimin. Koskien helppoudesta huolimatta yhdessa kovimmista kuohuista Kulle ja Markus meinasivat paasta jalleen koskikelluntaan, mutta he ainoastaan saivat muutaman amparillisen verran vetta paallensa. Jokivarsi oli taynna yksittaisia kalastajia, jotka saalistivat heittoverkoin, rysilla(?) tai merroilla(?). Eraassa kohdassa oli myos viiden hengen ryhma, joka eteni kaulaa myoten vesikasvillisuuden seassa hiipien ja kontaten. Oppaamme kertoi heidankin olevan kalastajia. Emmepa enaa ihmettele, mikali Vietnamissa tehdaan samoin, etta jenkit olivat Vietnamin sodassa hataa karsimassa.

Toinen, kenties yllattavampi ilmio joella oli hiekan ja soran kaivaminen. Miehet lapioivat soraa ja hiekkaa keskella jokea pieniin, vajaan metrin levyisiin ja 6-8 metrin pituisiin mataliin jokiveneisiin. Lasti sitten tyhjennettiin rannalla odottaviin kuorma-autoihin. Ilman harjuista saatavaa maa-ainesta Suomenkin liikenneverkosto saattaisi olla nykyista suppeampi...

Melontamme paattyi Luang Prabangiin, jossa olemme pitaneet majaa tiistaista lahtien. Melontaan saimme kulumaan aikaa pari tuntia kaavaillun neljan tunnin sijasta, vaikka emme kiirehtineetkaan. Minkas teet, kun on elamassa vauhti paalla!

- Kulle ja Markus

Yrityshautomoemot Pakbengissa

Saimme siis suostuteltua hotelli-isantamme viemaan meidat patikoinnille viidakkoon. Yhteista kielta meilla ei ollut eika han ollut koskaan vienyt turisteja metsikkoon, mutta aamusella loysimme itsemme puron pohjalta rampimasta kohti tuntematonta. Alun neiteilyn jalkeen myos Markus ja Kulle totesivat puron olevan SE reitti, jota etenemme ja heittaytyivat virran vietaviksi. Hyvien vaelluskenkien ominaisuuksiin liitetaan yleensa vedenpitavyys ulkoa kasin, mutta ne ovat hyvin vedenpitavat myos sisalta kasin, kun ovat lapensa kastuneet.

Kettera oppaamme Khamban loikki louhikossa meidan kompiessa perassa. Kolmella meista oli vaelluskenkien pohjat liukkaudeltaan takalaisiin oloihin taydellisen sopimattomat, mutta metri metrilta ja putous putoukselta poukkoilimme eteenpain. Lapimarkia hiesta kun olimme, niin Juha ja Markuskin paatyivat uiskentelemaan eraassa poukamassa. Taman lisaksi Juha todisti yhdessa Khambanin kanssa ettei ihminen ole viela kovin kauas puusta laskeutunut: kovin vaativista kallioista voi kaikkia raajoja kayttaen paasta homo sapiens kiipeamaan. Palatessamme samaa reittia tapasimme paikallisia kalastajia, joilla oli machete-veitsi, jolla Khamban loihti meille bambusta hyvin kaytannolliset vaellussauvat. Tullessa emme saaneet kasiimme ja jalkoihimme aivan yhta paljon osumia piikikkaista kasveista. Ohimennen voisimme mainita, etta innokas ja avulias oppaamme oli varautunut johtamaan ensimmaista retkikuntaansa tupakka-askilla ja vesipullolla.

Paastyamme takaisin tien varteen aloitimme suomalaisille paljon sopivamman tavan taittaa matkaa: asfalttitieta jalat vedesta holskyen marssimme kymmenisen kilometria takaisin hotellille. Loppumatkasta aloimme tuntea voitonriemua suhteessa Khambaniin: han oli saanut loistaa omassa elementissaan viidakossa, mutta avomaalla huomasimme hanen alkavan vasya.
Kuuman ja ukkosta uhkuvan ilman jalkeen meita vilvoitti BeerLao. Ei ehka niin kylma, mutta ansaittu janojuoma.

Illalla Kulle ja Markus halusivat kayda laosilaisessa hieronnassa, ja sopiva paikka loytyikin. Perinteinen kokovartalohieronta varpaista paalaen palveen oli rentouttava, ja suomalaiset alan osaajat voisivat kayda hakemassa taalta oppia kipeiden paikkojen loytamisessa. Sovittu tunnin hieronta venyi lopulta yli puoleentoista, ja Juha&Riitta alkoivat jo huolestua mihin olimme joutuneet... Makoisan - korjatkaamme - loistavan illallisen jalkeen muut seurueen jasenet saivat todistaa Markuksen vuolasta kyynelten virtaa, kun han erehtyi ahnehtimaan turhan paljon hidasvaikutteista chilia. Oppia ika kaikki, sanoi opettaja.

Kiittelimme Khambania viidakkoretkesta ja ehdotimme hanen vievan jatkossakin retkeilijoita maastoon. Hienovaraisesti tulkin valityksella viestitimme reitin olleen monelle ehkapa turhan vaativan, ja etta esimerkiksi apukoysiin voisi satsata. Kenties muutaman vuoden kuluttua Khamban vetaa talla hetkella noin 300 asukkaan Pakbengin "ensimmaista, aitoa ja alkuperaista" viidakkoretkiin erikoistunutta yritysta.

Tanaan maanantaina olemme olleet 50 km/h liikkuvina silleina purkissa kolmen tunnin ajan, purkkina jokaiselle suomalaiselle jokseenkin tuttu 1980-luvun lopun Toyota Hiace. Silleillahan ei ole jalkoja, joten tahankaan purkkiin astuvilla ei oletettu niita olevan. 20 matkustajaa hiacessa voisi olla kova paikka selittaa ratsiassa liikkuvalle poliisille Suomenmaassa. Pohjoisen Laosin suurimmassa kaupungissa Udomxaissa olemme majoittuneet loistohotelliin, pesetamme pyykkia ja rauhoitumme hetken: huomenissa kaiketi jatkamme kohti etelaa, mutta siita ei kerro tulevina paivina Sonera vaan Sinne ja takaisin.

- Kulle ja Markus

4 maata 3 paivassa

Saapuminen Bangkokiin oli samalla kertaa seka tuttu etta innostava. Lentokentalta saavuimme lahelle sovittua tapaamispaikkaa, ja maisemareitin jalkeen loysimme Juhan ja Riitan. Jatkoimme saman tien matkaa yobussilla Pohjois-Thaimaaseen Chiang Raihin. Bussin lentoemanta osasi asiansa: ilmastoidun bussin kuulutukset, juoma- ja ruokatarjoilut tulivat ajallaan ja tyylilla. Mietimme, millainen olisi ollut hieman kalliimpi VIP-bussi...

Katkonaisen yon jalkeen Juha ja Markus lahtivat kaymaan Myanmarin puolella kaljalla. Sotilasjuntta ei pistanyt asiaa pahakseen, ja paasti pojat maahan ja sielta poiskin. Kokemuksen perusteella maa oli pelkkaa markkinaa, jonka arkipaivaisimpia tuotteita ovat feikkiviagra ja eri-ikaiset ihmiset.

Poikien palattua Thaimaan puolelle buukkasimme taksin kaltaisen avolava-auton, jolla huristelimme Laosin rajalle ja pian paatilla yli. Nain ollen loysimme itsemme neljannesta maasta kolmen paivan sisalla. Tassa hassakassa huomasimme Riitan fleece-takin kadonneen, mita olemme tassa jo toista paivaa 35 asteen saunassa sureneet.

Yopymisen jalkeen olemme tanaan lauantaina matkanneet Mekongia pitkin veneella kuuden tunnin (n. 150 kilometrin) matkan. Lahtiessa pohdimme kummalla puolella aurinko tulee paistamaan meihin, kunnes muistimme sen paistavan suoraan katetun veneemme ylapuolelta. Joka tapauksessa jokainen meista sai paivan aikana rusketusta, joku pelkastaan kyynarpaahan, joku toinen olkavarteen ja ylaselkaan. Mekong on 10 pisimman joen joukossa maailmassa, ja mahtavuus valittyy parhaiten vedenpinnan tasolta. Vetta on tosin melko vahan, mutta reunustavat vuorenrinteet ylvaita.

Talla hetkella pidamme majaa 300 (?) hengen kylassa, josta arviolta 80 kanssamme matkustanutta lankkaria jatkaa huomenna Luang Prabangiin. Halusimme kuitenkin leikkia inkkareita, joten jaamme kylaan viela huomisen ajaksi, siis kahdeksi yoksi. Jaimme, koska halusimme syoda paikan ruokaa viela pariin kertaan. Saimme myos puhuttua 19-vuotiaan hotelli-isantamme elekielella meille huomiseksi viidakko-oppaaksi(?). Saanemme luoda itse polkumme vastoin muita kaltaisiamme matkailijoita.

Maanantaina jatkanemme matkaamme kohti koillista autolla, toivottavasti avolava-pikkubussilla, jossa on luontainen ilmanvaihto ja tilaa jaloille! Sakke K: mikali luet tata, niin nosta polvet hampaisiisi, nielaise polvet ja toivo, etta mahtuisit viela istumaan. Neljan tunnin seisominen 90-asteen kulmassa nimittain lienee epamukavampi vaihtoehto.

- Vierailevat tahteet Kulle ja Markus