Valahdyksia Intiasta

Reissu on ollut NIIN polyinen, etta linssiin menee vakisin polyhiukkasia. Ne siis ovat nuo ihmeelliset pisteet naissa kuvissa. Kuvia siis Intiasta, suurin osa aavikkosafarilta.

Auringonlasku dyyneilla aavikolla lahella Pakistanin rajaa.

Daniel ja kamelit

Mina ja Siwa, Riitta ja Sheridan. Kamelien luonteet kylla sopivat ratsastajille. Riitan kameli oli energinen ja halusi koko ajan olla ensimmainen kaikkialla, siis meni jopa oppaamme Danielin kamelin edelle. Minun kameli taas oli kiinnostunut kaikesta muusta kuin itse asiasta, haaveili ja paa pyori kiinnostuneena joka suuntaan.

"Hotellimme" kolmen yon ajan aavikkosafarilla. Kovakuoriaiset pyrkivat tekemaan lahempaa tuttavuutta kanssamme joka yo kiipeamalla sankyyn.

Jaisalmerin linnoitus ja joku tyyppi

Katukuvaa Jaisalmerista.

Sininen kaupunki ja sen linnoitus (Jodhpurissa).

Auringonlasku Varanasissa..

.. ja auringonnousu Varanasissa Ganges-joella.

Taj Mahal eri kulmasta kuin kaikki postikortit yms. Kuva ei tee oikeutta, on se paljon kauniimpi luonnossa.

Jaahyvaiset Intialle

Sanotaan, etta Intiaa joko vihaa tai rakastaa. Kun me ensimmaisen kerran 4-vuotta sitten Riitan kanssa tata maata kolusimme, niin tuo suhde jai vahan epaselvaksi. Enaan ei ole epaselvaa, kylla se enemman on viha-suhde. Mutta kylla taalla silti kannattaa kayda katsomassa, mita Intialla on tarjottavana itse kullekkin. Me tuskin tulemme tanne ihan heti uudestaan ainakaan lomareissulle. Jatkuvana huijaamisen kohteena oleminen vain alkaa jossakin valissa menemaan yli. Ikavaa, etta ei uskalla luottaa edes niihin kunnon ihmisiin joita taalla on. Talla kertaa meille tuli myos vahan tekemisen puute, isot kapungit muistuttavat toisiaan ja kovin monessa temppelissa ei jaksa rampata. Tosin me olemme matkustaneet taalla vain sadekautena ja nyt kuumana kautena, voihan se olla etta talvella olisi miellyttavampaa ja enemman tekemista. Muutenkin kaveleminen on ollut vahan tuskaista noin 45 asteen lampotilassa, siis varjossa on tuon verran, auringossa paljon enemman. Tasta syysta askelmittareihin ei ole tullut paljoa lisaa askeleita. Viimeiset 9 paivaa on tuoneet mukavaa vaihtelua meidan reissaamiseen, on ollut janna seurava Ritvan ja Auliksen reaktioita eri asioihin.

Tanaan paasemme siis lahtemaan uusiin maisemiin. Rinkka tuntuu mukavalta ja kevyelta (!) selassa, kiitos appivanhempien, jotka vievat meidan tavaroita pois. Emme varmaankaan enaa tarvitse pipoja ja pitkia kalsareita, jotka kylla olivat paikkansa ansainneet Tiibetissa.

Suuntaamme siis Singaporeen, jonne lennamme taalta Delhista. Tulee varmaan melkoinen kulttuurishokki. Ja ehka tata blogiakin tulee paiviteltya taas tiheammin, kun on uutta ihmeteltavaa.

PS. Pieni vinkki tuleville Intian ensikertalais-matkaajille: Virallisissa takseissa on keltaiset rekkarit, varokaa niita valkoisia rekkareita, jotka tarjoavat kyytia "very cheap price, only for you my friend". Noista ei ole henk.koht. kokemusta, mutta jo virallisten kanssa sai tapella..

PPS. Intian kuvia laitetaan kun ollaan Singaporessa, sielta varmaan loytyy toimiva netti, ja koneissa on USB.

Kotiinlahto edessa, joillakin matka jatkuu

Taj Mahal nahtiin, oli pitka ja kuuma paiva. Tama yhdeksan paivan Intian matka antoi meille paljon enemman mita osasimme odottaa. Siita kuuluu suuri kiitos Juhalle ja Riitalle. Sanoin ja kuvin ei pysty kertomaan, vaan on itse kaytava kokemaan, lampoa kuumuutta tuntemaan, hajuja haistamaan, makuja maistamaan, ihmis-, elain- ja ajoneuvoliikenteessa puikkelehtimaan.

Ritva ja Aulis

Linssiin viilausta

Viela Varanasista. Me naiset hemmottelimme itseamme virkistavalla intialaisella paahieronnalla, jossa mentol-oljylla hierottiin paanahkaa 20minuutin ajan, maksoi yhteensa 3 euroa meilta molemmilta. Viimeinen yo oli myos kokemus ilman ilmastointia olevassa huoneessa. Siedettavaa oli, kun nukkui marka lakana ylla. Gangesin ylittava kapea ja kilometrin pituinen vilkasliikenteinen ponttoonisilta oli myos ainutlaatuinen kokemus.

Sitten nuo Varanasin miehet, pappi ja taksikuski. Molemmat purivat mallia (paan:ia, eli lehden sisalla mausteseosta ja tupakkaa), ilmeisesti piristeeksi, kuten yleensa kaikki miehet Intiassa, ja se varjaa suun ja hampaat punaruskeaksi. Kumpikin JATKUVASTI tyrkytti viedakseen meita erilaisiin nahtavyyksiin omilla "edullisilla" hinnoillaan. Ja voi sita kieroutta ja meidan huiputusta! Onneksi Riitta ja Juha eivat antaneet periksi, ja taksikuski oli vihainen kuin pippuri jattaessaan meidat lentokentalle.

Matkapaivana me Ritva ja Aulis sairastuimme mahatautiin (Delhi Belly), joten jouduimme siirtamaan Taj Mahalin retken tiistaille. Tanaan ajelimme taksilla ympari Delhia ja naimme kaunista, vihreaa, puistomaista ja ajanmukaista kaupunkia ynna muita nahtavyyksia, mm. parlamenttitalon.

-Ritva

Hindujen rituaaleja

Eilen aamulla meilla oli varhainen heratys, klo 4:30 ja lahdimme autolla Ganges-joelle katsomaan auringonnousun aikaan kun hindut peseytyivat sankoin joukoin pyhassa vedessa. Naiset peseytyivat sareissaan, miehet pikkuhousuissaan. Samassa vedessa he harjasivat hampaansa ja varmaan joivatkin vetta. Samoilla paikoilla ammattimaiset (alempikastiset) pyykinpesijat hakkasivat lakanoita ja muita vaatteita sementtipaaluun. Jotain pesunestetta heilla naytti olevan. Vaatteet laitettiin kuivumaan portaiden paalle tai kaiteille. Samoihin paikkoihin laski myos viemari putki ja kaikki roskat heitettiin rannalle.

Aamuvarhaisella oli useita soutuveneita kuljettamassa turisteja tata rituaalia katsomaan, kun ruumiita poltettiin monessa eri kokossa. Ruumiita poltetaan 3-4 tuntia, noin 45 ruumista vuorokaudessa. Alle 12-vuotiaat, odottavat aidit seka pyhat miehet heitetaan kuoltuaan Ganges-jokeen ilman polttamista, koska uskotaan etta lapsi on synniton, samoin kuin pyhat miehet. Turistiveneita seurasi useita "supermarket"-veneita myymassa koruja, kortteja ja yms. Yhdessa veneessa oli myytavana videokasetteja, joita mainostettiin veneessa mukana olevan TV:n avulla.

Gangesjoen varsi on maailman vanhinta kaupunginosaa. Siella kadut olivat niin kapeita, etta niissa liikuttiin vain jalkaisin tai riksoilla ja pyorilla. Maassa oli lehman lantaa, kuivaa ja tuoretta, kaikenlaisia roskia yksittain ja isoissa kasoissa. Haju oli mita moninaisin, imelan, kitkeran, lannan, savun voimakkaita vivahteita. Kadulle maahan myyjat asettivat hedelmansa, papunsa jne myytavaksi. Jotkut nukkuivat kadun reunalla. Luukkumaisten asuntojen portailla ihmiset valmistivat ruokaa, tai pesivat ampareissa jotain. Lehmat maleksivat verkkaisesti seassa ja ihmisia oli klo 5:30 liikkeella paljon, ja parin tunnin paasta joelta palattuamme vakea oli kuin meren mutaa.

Kavimme yliopistoalueella Shivan temppelissa, missa ihmiset tullessaan kilauttelevat katossa roikkuvaa isoa messinkista kelloa herattaakseen jumalansa "Taalta tullaan". Hindut tuovat kukkasidoksia tai muita lahjuksia aitossa olevalle papille siunattavaksi. Oppaamme hindupappi siunasi meidatkin ja antoi punaisen merkin otsallemme.

Tassapa ne tarkeimmat Varanasista. Huomenna lahdemme takaisin Delhiin ja sunnuntaina menemme katsomaan Taj Mahalia.

- Ritva

Intiaa uusin silmin

Lentokone laskeutui Delhiin noin kello 1 yolla, ja hyvin loysimme Riitan ja Juhan, tai he meidat. On varmaan niin, ettei sanoin voi kuvailla vaan se on itse koettava tama lampo ja Intian haju, jo heti yolla saavuttuamme Delhiin. Heti seuraavana paivana lensimme Varanasiin, missa olemme nelja yota, ja niista paivista myohemmin.

Nyt olemme ajaneet taksilla lentoasemien ja hotellien valia jo kolme kertaa. Liikenne on myos sanoinkuvaamatonta sekamelskaa. On riksoja, pikkutakseja, isoja autoja, tupaten taynna olevia busseja, kuorma-auton lavoilla ihmisia jopa niin taynna etta ulkopuolella roikkuu. Jotkut tyontavat polkupyoralla pitkia tai korkeita kuormia, on lehmia, lampaita, vuohia, koiria, samalla kaistalla vastaantulijoita, ohittelijoita, tien ylittajia, ihan kuin muurahaispolulla, on uhkaavan nakoista, mutta vaistelevat taitavasti. Takapenkilla istuessa tuli mieleen kuin pelaisi kuin pelaisi jotain tietokonepelia.

Eilen ihmisjoukossa kavellessamme pienet viirusilmat, jopa lautasen kokoisina, ahmivat kaikkea uutta nahtavaa, mutta en huomannut asfaltilla olevaa rautakiinniketta, ja kompastuin rahmalleni ja sain polveeni ja kateeni maantieihottumaa. Muuten tahan asti kaikki hyvin.
-Ritva ja Aulis

Salmiakkia

Delhissa ollaan. Ei ole oikein mitaan tapahtunut, joten ei ole ollut mitaan kirjoitettavaa. Eilen illalla saimme ison piristysruiskeen, kun minun porukat tulivat. Saimme tuliaisiksi salmiakkia, kirjoja ja vessapaperia. Niita olemme toivoneetkin! :)

Jo tanaan lahdemme Varanasiin, lennamme sinne yhdella intialaisella halpalentoyhtiolla. Oli pakko valita lentaminen, silla junalippuja ei ollut enaa saatavilla kun 2 viikkoa sitten yritimme niita ostaa.

Seuraavan blogimerkinnan ehka kirjoittavat vierailevat tahtemme, kunhan ensin ovat hiukan ihmetelleet taman maan menoa. Talla kertaa ei muuta.

Henkisyytta etsimassako?

Pushkar on noin 14 000 asukkaan kaupunki 400km paassa Delhista. Pushkarissa sijaitseva jarvi on eras pyhimmista paikoista koko Intiassa. Hindu mytologian mukaan jumala (en tieda mika niista) paasti irti joutsenen jolla oli lootuksen kukka. Paikka mihin lootus tippui syntyi jarvi, Pushkar. Jokaisen kunnon hindun pitaisi jarvessa kayda peseytymassa ja saamassaan syntinsa anteeksi. Jarven laheisyydessa ei saa olla kenkia jalassa, paitsi jos ne on tehty puusta. Meluaminen, suuteleminen yms. on kielletty ainakin jarven laheisyydessa. Emme ole uskaltautuneet kayda jarvessa, tieda sitten onko se edes vaarauskoisilta sallittua. Tosin kaupunki on aivan jarven vieressa, ja viemarointihan taalla on tunnetusti mika on, niin tuskin tuo kauhean suuri menetys on. Taytyy kylla myontaa, etta jarvi ei kuitenkaan likaiselta nayta.

Taalla on mahdollista joogata, saada reikihoitoja, homeopaattisia laakkeita ja hoitoja loytyy ja jos jonkinlaista gurun opetusta. Ravintoloissa saa ainoastaan kasvisruokaa: muna, liha ja kala on kielletty. Alkoholia ei saa mistaan, tupakoida "ei" saa (tosin jos jokinlaista possyttelijaa loytyy) jne. Eli varsin henkisessa paikassa olemme, mutta...

Pyhinvaeltajista ei saa tietenkaan ottaa kuvia, ja se olisikin kaytannossa ainoa asia joka tassa paikassa olisi kuvattavan arvoinen. Kyllahan sita voisi gurun luona kayda ja miksei joogaamassa tai meditoimassa , mutta koska sesonki aika ei ole, niin joogit ja muut gurut loistavat poissaolollan. Hippeja kylla loytyy, mutta ei onneksi kovin paljoa.

Meidan hotelli mainosti, etta huoneissa on televisio, ilmastointi ja netti loytyy. Kuulemma mukaan televisio on rikki ja nettia ei ole, onneksi edes tuuletin loytyy. Hotellissa on ravintola, mutta eihan sielta mitaan saa. Taalla on siis tylsaa, onneksi huomenna lahdemme yo-bussilla kohti Delhia.

Laitetaan kaikki Intian kuvat sitten kerralla nettiin, eli noin 2vk paasta.

Kokkikoululaiset

Maisemanvaihdos tekee hyvaa! Vaikka Jaisalmerissa oli hyvat oltavat, mukava ja ystavallinen hostelli, oli mukava lahtea taas liikenteeseen. Nyt olemme Jodhpurissa, "sinisessa kaupungissa".

Kerrotaanpa hiukan kuitenkin viimeisesta illastamme Jaisalmerissa. Hostellimme kokki otti meidat opetuksensa alle ja opetti meille muutaman parin intialaisen ruokalajin tekemisen ja opimme tekemaan myos Masala-teeta (siis teeta, ei kokista, hrrrr..). Kannattaa siis tulla meilla kaymaan, kunhan palaamme Suomeen, ties vaikka saisi jotain erikoista ruokaa :) Oli tosi mukavaa, kun sai tietaa muutaman salaisen ainesosan, joita ei ennen edes ollut kuvitellut kayttavansa ruuanlaitossa. Ja lopuksi tietenkin soimme hyvin.

Mutta ehka paljastanen Masala-teen salaisuuden. Maitoteeta, johon lisataan rutkasti sokeria, hippunen kardemummaa ja kanelia, seka pippuria! Kuulostaa erikoiselta, mutta maistuu hyvalta. Tai sitten meidan makuhermomme ovat vaaristyneet taalla maassa, jossa pippuria lisataan kaljaankin. Kohta huomaamme juovamme ties mita maustettuja ja suolaisia virvoitusjuomia. Tervetuloa vaan meille maistiaisiin!

Daniel

No niin, nyt on aavikkoa nahty ihan tarpeeksi. Ja mitahan tuosta nyt kertoisi. Kamelilla ratsastaminen oli yllattavan helppoa vaikka paikat vahan kipeytyivatkin. Yo aavikolla oli viilea ja oli ihan janna nukkua tahtitaivaan alla hiekkadyyneilla. Mutta kaiken olisi voinut kokea yhden yon ja paivan aikana, neljan paivan retkella paivat olivat samanlaisia, eika maisematkaan niin ihmeellisia olleet.

Paivat kuluivat jotakuinkin nain: Aamiaisen jalkeen ratsastelimme pari tuntia, kunnes pysahdyimme lounastauoksi. Siis soimme ruuan ja sitten vain istuimme puunvarjossa kuusi tuntia tekematta MITAAN. Sitten taas ratsastelimme pari tuntia, leiriydyimme, soimme ja aloimme nukkumaan. Ne jotka meidat tuntevat, voivat arvata, etta meikalaisille aktiivinnalkaisille tuli aika tylsaa. Matkalla saatoimme toki pysahtya pienissa kylissa, joissa lapset pyysivat ensin rahaa, sitten suklaata, kynia, huivia, paitaa, lopulta hikiset sukatkin olisivat kelvanneet. Emme oikein voineet mitaan antaa silla emme osanneet varautua ylimaaraisilla tavaroilla.

Koska retki itsestaan oli aika mitaansanomaton, kerron tahan meidan oppaamme Danielin tarinan. Danielin vanhemmat ovat vuokramaanviljelijoita, jotka viljelevat toisten omistamaa maata, ja saavat tuotosta noin puolet, ja joutuvat itse maksamaan kaiken viljelyyn tarvittavan (tyokalut, siemenet jne). Han asuu viela vanhempiensa ja yhden siskonsa kanssa pienessa kylassa. Sisaruksia hanella on yhteensa 7. Han on ollut kamelioppaana nyt seitseman vuotta tyoskennellen kamelin omistajalle, joka ei ymmarra kameleista mitaan. Hanen palkkansa on niin pieni, ettei hanella ole varaa koskaan ostaa esimerkiksi banaaneja (banaani maksaa noin 4-5 senttia kpl). Jos Danielilla olisi yksikin oma kameli, han voisi jarjestaa matkoja ja saada safarirahat itselleen. Mutta kameli maksaa noin 300 euroa, eika han ole viela onnistunut saastamaan tarpeeksi rahaa. Han sanoi, ettei halua edes unelmoida, silla unelmat eivat koskaan toteudu vaan sarkyvat. Han tyoskentelee osan ajasta ompelijana, silla siita saa paremmin rahaa. Daniel oli mielestamme loistava tyyppi, rehellinen, suoraselkainen, hyva kielitaito, yksi parhaimmista tapaamistamme intialaisista. Annoimme reilun tipin (vajaa 8 euroa), ja toivomme hanelle kaikkea hyvaa.

Satumaisessa maisemassa

Bussimatka Jaipurista Jaisalmeriin on nyt takana. Aluksi tuntui, etta bussissa on tilaa paljon, mutta eipa enaa sen jalkeen kun edessa istuva henkilo oli kaantanyt penkkinsa syliimme. Kuski soitti koko yon hindi-poppia ja kaahasi kuin hullu, joten kovin hyvat unet ei ole takana. Onneksi bussi oli "ilmastoitu" eli saimme ikkunat auki. Muuten olisi ollut vahan turhan hikiset oltavat.

Jaisalmer sijaitsee lahella Pakistanin rajaa, aavikon vieressa. Pakistanin laheisyyden huomaa siita, etta sotilasrakennuksia ja alueita on aika paljon. Kaupunki on todella viehattava, olo on kuin olisi tuhannen ja yhden yon sadussa. Hostellimme on vanhan linnoituksen sisalla, pienia kujia, kaupustelijoita ja kuitenkin varsin rentoa tunnelmaa. Siis ei paljoa hasellysta ja vakisin kaupittelua.

Buukkasimme itsemme neljan paivan ja kolmen yon kamelisafarille. Lahdemme sinne jo huomenna aamulla. Luvassa ainakin kamelilla ratsastusta ja yopymista dyyneilla tahtitaivaan alla. Tuskin maltamme odottaa! Hintakaan ei ole paata huimaava, 15 euroa/hlo/paiva, sisaltaa ihan kaiken (mm. jokaiselle paivittain 9 litraa pullovetta, aamiaisen ja paivallisen seka lounaaksi hedelmia). Hostellin vieraskirjassa oli tallaista retkea kehuttu maasta taivaisiin, joten meidankin odotukset ovat aika korkealla. Raportti retkesta seuraa sitten kun paastaan nettiin (todennakoisesti aavikolla EI ole nettikahviloita..) Siihen asti se on MOI!

Kohti aavikkoa

Jaipurissa ollaan, vaikka matkalla tanne minulla meinasi usko loppua.

Lentokoneetkaan eivat tee poikkeusta normaalista intialaisesta matkailukaytannosta, eli nekin ovat myohassa. Meilla oli Bhubaneswarista lento Mumbaihin, jossa 2 tunnin vaihtovalilla jatkolento Jaipuriin. Kone lahti B:sta 45 minuuttia myohassa, lento kesti 20minuuttia pitempaan. Mumbaissa meidan piti viela odottaa rinkat ja chekata itsemme jatkolennolle. Saimme rinkat kun jatkolennon lahtoon oli enaa 20minuuttia aikaa. Onneksemme, kuten sanottiin, kaikki on Intiassa myohassa, myos jatkolentomme. Nain ehdimme hyvin Jaipurin koneeseen ja kaikki kamat tulivat myos.

Taalla on nyt lamminta 42 astetta, eika tunnu edes pahalta, johtuen kuivasta ilmasta. Katsotaanpa miten suu pannaan, kun lahdemme Jaisalmeriin ja siella toivottavasti aavikkosafarille. Taalla tosin on viela asioita hoidettavana: yritamme hommata junaliput etukateen Delhi-Agra-Varanasi -kierrokselle, jonne lahdemme Riitan porukoiden kanssa parin viikon paasta. Sitten olisi kaikki kunnossa eika tarvitsisi haseltaa niin paljoa. Jatkamme taalta matkaa vasta sitten kun nuo liput ovat ok. Tarkoituksemme on siis kiertaa Rajasthania ja suunnata sitten Delhiin.

Minulla nahtavasti jai Suomeen kasidesinfiointigeeli, tai sitten se on "varastettu" (eli unohdettu jonnekkin). Olemme nyt syoneet ilman desinfiointia 2 viikkoa, eika ole tullut mahavaivoja, nahtavasti vatsa on tottunut tahan bakteerikantaan. Ja taallahan syodaan siis kasin. (Toki olemme pesseet kasia ja kayttaneet muutaman savetin). Katsoo sitten miten kay, kun vaihdetaan maata.

Intialaisilla on kylla ihmeellinen maku. He nimittain juovat erilaisia suolaisia juomia. Siis sitruuna-soodaa, jossa on suolaa, maistuu ihan pelkalle suolavedelle. Tai sitten suolaista lassia (jugurttijuomaa, jossa on suolaa). Olemme myos nahneet, kun paikalliset ovat lisanneet kaljaan pippuria! Whad? Emme ole kokeilleet. Jos joku urhea kotikokki uskaltaa tuota testata, niin haluamme siita kommentteja.

Olemme saaneet ostettua lentoliput Delhista Singaporeen, ja viela halvalla. Lahdemme samana yona kuin Riitan vanhemmat lahtevat takaisin Suomeen (17.5.). Singaporesta sitten paasee napparasti sinne Sumatralle Indonesiaan (lauttamatka kestaa 45minuuttia, ainakin Lonely Planetin mukaan). Nyt on kaikki isommat ostokset maksettu, ellen mina sitten Singaporessa aivan hullaannu elektroniikkatavarasta.

Katson autiota hiekkarantaa

Olemme Purissa, joka on varsin hiljainen rantakaupunki. Aallot ovat upeat ja vesi lamminta, aurinko paistaa ja hiekka kuumottaa. Onneksi taalla tuulee, niin etta ilma ei ole niin kamalan tukalaa, eika otokoita ole. Jotain ryppyja tassa kuitenkin on, paikalliset kayttavat merta ja rantaa kaymalana. Siella taalla pitkin rantaa nakyy ihmisia kyykylla, ja sitten vain mereen huuhtelemaan. Hetken kuluttua aallot kayvat "huuhtelemassa ponton". Olemme me kuitenkin uskaltautuneet joissakin paikoissa uimaan. Tosin mekin uimme muiden mukana vaatteet paalla.

Koska tama paikka on vahan syrjassa siihen mihin olemme seuraavaksi menossa, olemme paatyneet lentamaan taalta Jaipuriin, emmeka tuhlaa aikaa juniin, jotka kuitenkin olisivat myohassa. Perjantaina siis olisi tarkoitus lahtea kohti aavikkoa. Siihen asti yritetaan saada rusketusta, etta iho kestaisi aavikon paahteen vahan paremmin.

Ensimmaista kertaa taman matkan aikana tuntuu kuin olisi lomalla. Tahan asti olemme olleet vain matkalla. Mutta ehka tammoinen pieni loma onkin ihan tarpeen, sitten jaksaa taas matkustaa. Taalla tuskin mitaan ihmeempaa tapahtuu, joten blogia tulee varmaan paivitettya seuraavan kerran Jaipurissa. Kiitos kaikille kommenteista, niita on tosi hauska lukea!

Polttaa kesakatu kuuma

Olemme kayneet Kolkatan(eli Kalkutan) kaupungin kiertoajelulla. Itse kiertoajeluhan oli samanlaista haslinkia kuin kaikki muukin tassa maassa. Olimme ainoat lansimaalaiset turistiryhmassa, muut olivat intialaisia. Kiersimme kuuluisuuksien kotona, temppeleissa jne. Suurin osa nahtavyyksista oli suunnattu selvasti vain intialaisille, eika lansimaalainen niista niin kauhesti saanut irti. Oppaamme Heena otti meidat silmatikukseen, ja piti meista tosi hyvaa huolta koko 10-tuntisen kierroksen aikana.

Temppeleissa kaynti oli rankinta. Triljoona ihmista tonii ja yrittaa paasta nakemaan edes vilauksen jumalansa kuvasta. Hyvalla tuurilla ehka pystyi 3 sekunnin verran nakemaan, pysahtymista ei voinut ajatellakaan, vaan massan mukana piti kulkea. Temppeleissa piti olla avojaloin. Voitte kuvitella, miten kuuma musta asfaltti on, joka on 5 tuntia paahtunut auringossa, ja varjossa on 44 astetta.. niinpa niin. Jalkapohjat olivat kovilla. Hyva ettei tullut palohaavoja.

Kavimme myos uittamassa jalkojamme pyhassa Ganges-joessa. Ahh, kuinka se helpotti kuumia jalkapohjia. Ainakin siina kohdassa, missa kavimme, joki naytti yllattavankin puhtaalta. Emme kuitenkaan viitsisi uida siina, mita monet muut tekivat.

Tanaan kavimme McDonald'sissa syomassa, eika edes haveta myontaa. Olipa mukavan lansimaalaisen makuista ruokaa, ja jaatelo maistui niin hyvalle. Kylla jo kaipasikin suolan ja rasvan makua vaihteluna aasialaiselle ruualle.

Illalla lahdemme kohti Puria, jossa pitaisi olla itaisen Intian kaunein ranta. Sielta ehka lennetaan jonnekin lahemmas Delhia.

Sattuu ja tapahtuu Intiassa, osa 1

Malarian estolaakitys on aloitettu. Laakitys voi aiheuttaa pahimmillaan joillekin mm. sekavia unia (ei mitaan uutta), hallusinaatioita, psykoosia ja lukuisia pienempia vaivoja.

Olemmekohan me siis Intiassa, rajanylitys onnistui varsin jouhevasti?

Paasimme helposti Gorakhpuriin jossa on rautatie. Juna Kalkuttaan oli kuitenkin jo ehtinyt menna joten hommasimme liput aamuksi. Kuten kaikki? asiat Intiassa, niin mikaan ei ole yksinkertaista. Lipun saimme ostettua helposti, siina ei ollut lahtoaikaa eika paikkanumeroa. Kavimme sitten yhdelta virkailijalta kysymassa noita tietoja ja han kommentoi etta lippu ei ole voimassa enaan aamulla. Whad du duu? Takaisin lippuluukulle ja saman myyjan luo, han ihmettelee, etta mika on ongelma. Kylla se on ihan kaypa lippu. Whad? Eraan nuoren pojan avustuksella saimme selville, etta lippu on ihan kaypa ja juna lahtee aamulla. Junannumeroa ei sitten mistaan aikataulusta loytynyt, eika ko. aikaan edes junaa pitanyt lahtea. Kylla se juna kuitenkin lahti ja lahti vain 15min myohassa. Meita auttanut nuori poika pyysi jossakin vaiheessa, etta ottaisimmeko hanet mukaamme Suomeen. Whad? Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen poika... ei suinkaan, kieltaydyimme ehdotuksesta.

Olimme siis yota Gorakhpurissa aika kapysessa hotellissa. Aamulla huomasimme, etta huoneen kanssamme oli jakanut hiiri, eika nyt ole kyseessa se Riitan mielikuvitushiiri. Tosin hiirta ei nahnyt kuin mina, joten hiiri saattoi olla myos hyvin todentuntuinen malarialaakityksen aiheuttama hallusinaatio.

Nyt olemme Kalkutassa (ja netti toimii paremmin kuin aikoihin, jee!). Junamatkalla lohduttelimme sydansuruja potevaa nuorta maisteria. Han nyt aikoo hakea Suomeen tai Ruotsiin tohtorin jatko-opintoihin. Saapa nahda onnistuuko. Aikaisemmin han oli itkenyt, etta voisimmeko ottaa hanet mukaan Suomeen. Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen maisteri... ei suinkaan, kieltaydyimme jalleen ehdotuksesta.

Valitettavasti Intia ei ole muuttunut huijaamisen suhteen yhtaan. Kiinassa ja Nepalissa ehdimme jo tottua siihen, etta ei huijata. Kaippa tassa pikkuhiljaa tottuu tahankin. Vaikka valilla on vitu*tanut niin, etta veri ei kierra.

Jos juttu vaikuttaa sekavalta, syyttakaa siita meidan laakitysta :) Tosin olemme me melkein 2vrk matkustaneet putkeen ja olemme syoneet kokoaikana yhteensa yhden annoksen ruokaa, joten vasymyksesta ja nalastakin voi olla kyse. Mutta nyt loppuu jorinat, me menemme syomaan.