Yrityshautomoemot Pakbengissa

Saimme siis suostuteltua hotelli-isantamme viemaan meidat patikoinnille viidakkoon. Yhteista kielta meilla ei ollut eika han ollut koskaan vienyt turisteja metsikkoon, mutta aamusella loysimme itsemme puron pohjalta rampimasta kohti tuntematonta. Alun neiteilyn jalkeen myos Markus ja Kulle totesivat puron olevan SE reitti, jota etenemme ja heittaytyivat virran vietaviksi. Hyvien vaelluskenkien ominaisuuksiin liitetaan yleensa vedenpitavyys ulkoa kasin, mutta ne ovat hyvin vedenpitavat myos sisalta kasin, kun ovat lapensa kastuneet.

Kettera oppaamme Khamban loikki louhikossa meidan kompiessa perassa. Kolmella meista oli vaelluskenkien pohjat liukkaudeltaan takalaisiin oloihin taydellisen sopimattomat, mutta metri metrilta ja putous putoukselta poukkoilimme eteenpain. Lapimarkia hiesta kun olimme, niin Juha ja Markuskin paatyivat uiskentelemaan eraassa poukamassa. Taman lisaksi Juha todisti yhdessa Khambanin kanssa ettei ihminen ole viela kovin kauas puusta laskeutunut: kovin vaativista kallioista voi kaikkia raajoja kayttaen paasta homo sapiens kiipeamaan. Palatessamme samaa reittia tapasimme paikallisia kalastajia, joilla oli machete-veitsi, jolla Khamban loihti meille bambusta hyvin kaytannolliset vaellussauvat. Tullessa emme saaneet kasiimme ja jalkoihimme aivan yhta paljon osumia piikikkaista kasveista. Ohimennen voisimme mainita, etta innokas ja avulias oppaamme oli varautunut johtamaan ensimmaista retkikuntaansa tupakka-askilla ja vesipullolla.

Paastyamme takaisin tien varteen aloitimme suomalaisille paljon sopivamman tavan taittaa matkaa: asfalttitieta jalat vedesta holskyen marssimme kymmenisen kilometria takaisin hotellille. Loppumatkasta aloimme tuntea voitonriemua suhteessa Khambaniin: han oli saanut loistaa omassa elementissaan viidakossa, mutta avomaalla huomasimme hanen alkavan vasya.
Kuuman ja ukkosta uhkuvan ilman jalkeen meita vilvoitti BeerLao. Ei ehka niin kylma, mutta ansaittu janojuoma.

Illalla Kulle ja Markus halusivat kayda laosilaisessa hieronnassa, ja sopiva paikka loytyikin. Perinteinen kokovartalohieronta varpaista paalaen palveen oli rentouttava, ja suomalaiset alan osaajat voisivat kayda hakemassa taalta oppia kipeiden paikkojen loytamisessa. Sovittu tunnin hieronta venyi lopulta yli puoleentoista, ja Juha&Riitta alkoivat jo huolestua mihin olimme joutuneet... Makoisan - korjatkaamme - loistavan illallisen jalkeen muut seurueen jasenet saivat todistaa Markuksen vuolasta kyynelten virtaa, kun han erehtyi ahnehtimaan turhan paljon hidasvaikutteista chilia. Oppia ika kaikki, sanoi opettaja.

Kiittelimme Khambania viidakkoretkesta ja ehdotimme hanen vievan jatkossakin retkeilijoita maastoon. Hienovaraisesti tulkin valityksella viestitimme reitin olleen monelle ehkapa turhan vaativan, ja etta esimerkiksi apukoysiin voisi satsata. Kenties muutaman vuoden kuluttua Khamban vetaa talla hetkella noin 300 asukkaan Pakbengin "ensimmaista, aitoa ja alkuperaista" viidakkoretkiin erikoistunutta yritysta.

Tanaan maanantaina olemme olleet 50 km/h liikkuvina silleina purkissa kolmen tunnin ajan, purkkina jokaiselle suomalaiselle jokseenkin tuttu 1980-luvun lopun Toyota Hiace. Silleillahan ei ole jalkoja, joten tahankaan purkkiin astuvilla ei oletettu niita olevan. 20 matkustajaa hiacessa voisi olla kova paikka selittaa ratsiassa liikkuvalle poliisille Suomenmaassa. Pohjoisen Laosin suurimmassa kaupungissa Udomxaissa olemme majoittuneet loistohotelliin, pesetamme pyykkia ja rauhoitumme hetken: huomenissa kaiketi jatkamme kohti etelaa, mutta siita ei kerro tulevina paivina Sonera vaan Sinne ja takaisin.

- Kulle ja Markus