Maisemanvaihdos tekee hyvaa! Vaikka Jaisalmerissa oli hyvat oltavat, mukava ja ystavallinen hostelli, oli mukava lahtea taas liikenteeseen. Nyt olemme Jodhpurissa, "sinisessa kaupungissa".
Kerrotaanpa hiukan kuitenkin viimeisesta illastamme Jaisalmerissa. Hostellimme kokki otti meidat opetuksensa alle ja opetti meille muutaman parin intialaisen ruokalajin tekemisen ja opimme tekemaan myos Masala-teeta (siis teeta, ei kokista, hrrrr..). Kannattaa siis tulla meilla kaymaan, kunhan palaamme Suomeen, ties vaikka saisi jotain erikoista ruokaa :) Oli tosi mukavaa, kun sai tietaa muutaman salaisen ainesosan, joita ei ennen edes ollut kuvitellut kayttavansa ruuanlaitossa. Ja lopuksi tietenkin soimme hyvin.
Mutta ehka paljastanen Masala-teen salaisuuden. Maitoteeta, johon lisataan rutkasti sokeria, hippunen kardemummaa ja kanelia, seka pippuria! Kuulostaa erikoiselta, mutta maistuu hyvalta. Tai sitten meidan makuhermomme ovat vaaristyneet taalla maassa, jossa pippuria lisataan kaljaankin. Kohta huomaamme juovamme ties mita maustettuja ja suolaisia virvoitusjuomia. Tervetuloa vaan meille maistiaisiin!
sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007
perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
Daniel
No niin, nyt on aavikkoa nahty ihan tarpeeksi. Ja mitahan tuosta nyt kertoisi. Kamelilla ratsastaminen oli yllattavan helppoa vaikka paikat vahan kipeytyivatkin. Yo aavikolla oli viilea ja oli ihan janna nukkua tahtitaivaan alla hiekkadyyneilla. Mutta kaiken olisi voinut kokea yhden yon ja paivan aikana, neljan paivan retkella paivat olivat samanlaisia, eika maisematkaan niin ihmeellisia olleet.
Paivat kuluivat jotakuinkin nain: Aamiaisen jalkeen ratsastelimme pari tuntia, kunnes pysahdyimme lounastauoksi. Siis soimme ruuan ja sitten vain istuimme puunvarjossa kuusi tuntia tekematta MITAAN. Sitten taas ratsastelimme pari tuntia, leiriydyimme, soimme ja aloimme nukkumaan. Ne jotka meidat tuntevat, voivat arvata, etta meikalaisille aktiivinnalkaisille tuli aika tylsaa. Matkalla saatoimme toki pysahtya pienissa kylissa, joissa lapset pyysivat ensin rahaa, sitten suklaata, kynia, huivia, paitaa, lopulta hikiset sukatkin olisivat kelvanneet. Emme oikein voineet mitaan antaa silla emme osanneet varautua ylimaaraisilla tavaroilla.
Koska retki itsestaan oli aika mitaansanomaton, kerron tahan meidan oppaamme Danielin tarinan. Danielin vanhemmat ovat vuokramaanviljelijoita, jotka viljelevat toisten omistamaa maata, ja saavat tuotosta noin puolet, ja joutuvat itse maksamaan kaiken viljelyyn tarvittavan (tyokalut, siemenet jne). Han asuu viela vanhempiensa ja yhden siskonsa kanssa pienessa kylassa. Sisaruksia hanella on yhteensa 7. Han on ollut kamelioppaana nyt seitseman vuotta tyoskennellen kamelin omistajalle, joka ei ymmarra kameleista mitaan. Hanen palkkansa on niin pieni, ettei hanella ole varaa koskaan ostaa esimerkiksi banaaneja (banaani maksaa noin 4-5 senttia kpl). Jos Danielilla olisi yksikin oma kameli, han voisi jarjestaa matkoja ja saada safarirahat itselleen. Mutta kameli maksaa noin 300 euroa, eika han ole viela onnistunut saastamaan tarpeeksi rahaa. Han sanoi, ettei halua edes unelmoida, silla unelmat eivat koskaan toteudu vaan sarkyvat. Han tyoskentelee osan ajasta ompelijana, silla siita saa paremmin rahaa. Daniel oli mielestamme loistava tyyppi, rehellinen, suoraselkainen, hyva kielitaito, yksi parhaimmista tapaamistamme intialaisista. Annoimme reilun tipin (vajaa 8 euroa), ja toivomme hanelle kaikkea hyvaa.
Paivat kuluivat jotakuinkin nain: Aamiaisen jalkeen ratsastelimme pari tuntia, kunnes pysahdyimme lounastauoksi. Siis soimme ruuan ja sitten vain istuimme puunvarjossa kuusi tuntia tekematta MITAAN. Sitten taas ratsastelimme pari tuntia, leiriydyimme, soimme ja aloimme nukkumaan. Ne jotka meidat tuntevat, voivat arvata, etta meikalaisille aktiivinnalkaisille tuli aika tylsaa. Matkalla saatoimme toki pysahtya pienissa kylissa, joissa lapset pyysivat ensin rahaa, sitten suklaata, kynia, huivia, paitaa, lopulta hikiset sukatkin olisivat kelvanneet. Emme oikein voineet mitaan antaa silla emme osanneet varautua ylimaaraisilla tavaroilla.
Koska retki itsestaan oli aika mitaansanomaton, kerron tahan meidan oppaamme Danielin tarinan. Danielin vanhemmat ovat vuokramaanviljelijoita, jotka viljelevat toisten omistamaa maata, ja saavat tuotosta noin puolet, ja joutuvat itse maksamaan kaiken viljelyyn tarvittavan (tyokalut, siemenet jne). Han asuu viela vanhempiensa ja yhden siskonsa kanssa pienessa kylassa. Sisaruksia hanella on yhteensa 7. Han on ollut kamelioppaana nyt seitseman vuotta tyoskennellen kamelin omistajalle, joka ei ymmarra kameleista mitaan. Hanen palkkansa on niin pieni, ettei hanella ole varaa koskaan ostaa esimerkiksi banaaneja (banaani maksaa noin 4-5 senttia kpl). Jos Danielilla olisi yksikin oma kameli, han voisi jarjestaa matkoja ja saada safarirahat itselleen. Mutta kameli maksaa noin 300 euroa, eika han ole viela onnistunut saastamaan tarpeeksi rahaa. Han sanoi, ettei halua edes unelmoida, silla unelmat eivat koskaan toteudu vaan sarkyvat. Han tyoskentelee osan ajasta ompelijana, silla siita saa paremmin rahaa. Daniel oli mielestamme loistava tyyppi, rehellinen, suoraselkainen, hyva kielitaito, yksi parhaimmista tapaamistamme intialaisista. Annoimme reilun tipin (vajaa 8 euroa), ja toivomme hanelle kaikkea hyvaa.
maanantaina, huhtikuuta 23, 2007
Satumaisessa maisemassa
Bussimatka Jaipurista Jaisalmeriin on nyt takana. Aluksi tuntui, etta bussissa on tilaa paljon, mutta eipa enaa sen jalkeen kun edessa istuva henkilo oli kaantanyt penkkinsa syliimme. Kuski soitti koko yon hindi-poppia ja kaahasi kuin hullu, joten kovin hyvat unet ei ole takana. Onneksi bussi oli "ilmastoitu" eli saimme ikkunat auki. Muuten olisi ollut vahan turhan hikiset oltavat.
Jaisalmer sijaitsee lahella Pakistanin rajaa, aavikon vieressa. Pakistanin laheisyyden huomaa siita, etta sotilasrakennuksia ja alueita on aika paljon. Kaupunki on todella viehattava, olo on kuin olisi tuhannen ja yhden yon sadussa. Hostellimme on vanhan linnoituksen sisalla, pienia kujia, kaupustelijoita ja kuitenkin varsin rentoa tunnelmaa. Siis ei paljoa hasellysta ja vakisin kaupittelua.
Buukkasimme itsemme neljan paivan ja kolmen yon kamelisafarille. Lahdemme sinne jo huomenna aamulla. Luvassa ainakin kamelilla ratsastusta ja yopymista dyyneilla tahtitaivaan alla. Tuskin maltamme odottaa! Hintakaan ei ole paata huimaava, 15 euroa/hlo/paiva, sisaltaa ihan kaiken (mm. jokaiselle paivittain 9 litraa pullovetta, aamiaisen ja paivallisen seka lounaaksi hedelmia). Hostellin vieraskirjassa oli tallaista retkea kehuttu maasta taivaisiin, joten meidankin odotukset ovat aika korkealla. Raportti retkesta seuraa sitten kun paastaan nettiin (todennakoisesti aavikolla EI ole nettikahviloita..) Siihen asti se on MOI!
Jaisalmer sijaitsee lahella Pakistanin rajaa, aavikon vieressa. Pakistanin laheisyyden huomaa siita, etta sotilasrakennuksia ja alueita on aika paljon. Kaupunki on todella viehattava, olo on kuin olisi tuhannen ja yhden yon sadussa. Hostellimme on vanhan linnoituksen sisalla, pienia kujia, kaupustelijoita ja kuitenkin varsin rentoa tunnelmaa. Siis ei paljoa hasellysta ja vakisin kaupittelua.
Buukkasimme itsemme neljan paivan ja kolmen yon kamelisafarille. Lahdemme sinne jo huomenna aamulla. Luvassa ainakin kamelilla ratsastusta ja yopymista dyyneilla tahtitaivaan alla. Tuskin maltamme odottaa! Hintakaan ei ole paata huimaava, 15 euroa/hlo/paiva, sisaltaa ihan kaiken (mm. jokaiselle paivittain 9 litraa pullovetta, aamiaisen ja paivallisen seka lounaaksi hedelmia). Hostellin vieraskirjassa oli tallaista retkea kehuttu maasta taivaisiin, joten meidankin odotukset ovat aika korkealla. Raportti retkesta seuraa sitten kun paastaan nettiin (todennakoisesti aavikolla EI ole nettikahviloita..) Siihen asti se on MOI!
lauantaina, huhtikuuta 21, 2007
Kohti aavikkoa
Jaipurissa ollaan, vaikka matkalla tanne minulla meinasi usko loppua.
Lentokoneetkaan eivat tee poikkeusta normaalista intialaisesta matkailukaytannosta, eli nekin ovat myohassa. Meilla oli Bhubaneswarista lento Mumbaihin, jossa 2 tunnin vaihtovalilla jatkolento Jaipuriin. Kone lahti B:sta 45 minuuttia myohassa, lento kesti 20minuuttia pitempaan. Mumbaissa meidan piti viela odottaa rinkat ja chekata itsemme jatkolennolle. Saimme rinkat kun jatkolennon lahtoon oli enaa 20minuuttia aikaa. Onneksemme, kuten sanottiin, kaikki on Intiassa myohassa, myos jatkolentomme. Nain ehdimme hyvin Jaipurin koneeseen ja kaikki kamat tulivat myos.
Taalla on nyt lamminta 42 astetta, eika tunnu edes pahalta, johtuen kuivasta ilmasta. Katsotaanpa miten suu pannaan, kun lahdemme Jaisalmeriin ja siella toivottavasti aavikkosafarille. Taalla tosin on viela asioita hoidettavana: yritamme hommata junaliput etukateen Delhi-Agra-Varanasi -kierrokselle, jonne lahdemme Riitan porukoiden kanssa parin viikon paasta. Sitten olisi kaikki kunnossa eika tarvitsisi haseltaa niin paljoa. Jatkamme taalta matkaa vasta sitten kun nuo liput ovat ok. Tarkoituksemme on siis kiertaa Rajasthania ja suunnata sitten Delhiin.
Minulla nahtavasti jai Suomeen kasidesinfiointigeeli, tai sitten se on "varastettu" (eli unohdettu jonnekkin). Olemme nyt syoneet ilman desinfiointia 2 viikkoa, eika ole tullut mahavaivoja, nahtavasti vatsa on tottunut tahan bakteerikantaan. Ja taallahan syodaan siis kasin. (Toki olemme pesseet kasia ja kayttaneet muutaman savetin). Katsoo sitten miten kay, kun vaihdetaan maata.
Intialaisilla on kylla ihmeellinen maku. He nimittain juovat erilaisia suolaisia juomia. Siis sitruuna-soodaa, jossa on suolaa, maistuu ihan pelkalle suolavedelle. Tai sitten suolaista lassia (jugurttijuomaa, jossa on suolaa). Olemme myos nahneet, kun paikalliset ovat lisanneet kaljaan pippuria! Whad? Emme ole kokeilleet. Jos joku urhea kotikokki uskaltaa tuota testata, niin haluamme siita kommentteja.
Olemme saaneet ostettua lentoliput Delhista Singaporeen, ja viela halvalla. Lahdemme samana yona kuin Riitan vanhemmat lahtevat takaisin Suomeen (17.5.). Singaporesta sitten paasee napparasti sinne Sumatralle Indonesiaan (lauttamatka kestaa 45minuuttia, ainakin Lonely Planetin mukaan). Nyt on kaikki isommat ostokset maksettu, ellen mina sitten Singaporessa aivan hullaannu elektroniikkatavarasta.
Lentokoneetkaan eivat tee poikkeusta normaalista intialaisesta matkailukaytannosta, eli nekin ovat myohassa. Meilla oli Bhubaneswarista lento Mumbaihin, jossa 2 tunnin vaihtovalilla jatkolento Jaipuriin. Kone lahti B:sta 45 minuuttia myohassa, lento kesti 20minuuttia pitempaan. Mumbaissa meidan piti viela odottaa rinkat ja chekata itsemme jatkolennolle. Saimme rinkat kun jatkolennon lahtoon oli enaa 20minuuttia aikaa. Onneksemme, kuten sanottiin, kaikki on Intiassa myohassa, myos jatkolentomme. Nain ehdimme hyvin Jaipurin koneeseen ja kaikki kamat tulivat myos.
Taalla on nyt lamminta 42 astetta, eika tunnu edes pahalta, johtuen kuivasta ilmasta. Katsotaanpa miten suu pannaan, kun lahdemme Jaisalmeriin ja siella toivottavasti aavikkosafarille. Taalla tosin on viela asioita hoidettavana: yritamme hommata junaliput etukateen Delhi-Agra-Varanasi -kierrokselle, jonne lahdemme Riitan porukoiden kanssa parin viikon paasta. Sitten olisi kaikki kunnossa eika tarvitsisi haseltaa niin paljoa. Jatkamme taalta matkaa vasta sitten kun nuo liput ovat ok. Tarkoituksemme on siis kiertaa Rajasthania ja suunnata sitten Delhiin.
Minulla nahtavasti jai Suomeen kasidesinfiointigeeli, tai sitten se on "varastettu" (eli unohdettu jonnekkin). Olemme nyt syoneet ilman desinfiointia 2 viikkoa, eika ole tullut mahavaivoja, nahtavasti vatsa on tottunut tahan bakteerikantaan. Ja taallahan syodaan siis kasin. (Toki olemme pesseet kasia ja kayttaneet muutaman savetin). Katsoo sitten miten kay, kun vaihdetaan maata.
Intialaisilla on kylla ihmeellinen maku. He nimittain juovat erilaisia suolaisia juomia. Siis sitruuna-soodaa, jossa on suolaa, maistuu ihan pelkalle suolavedelle. Tai sitten suolaista lassia (jugurttijuomaa, jossa on suolaa). Olemme myos nahneet, kun paikalliset ovat lisanneet kaljaan pippuria! Whad? Emme ole kokeilleet. Jos joku urhea kotikokki uskaltaa tuota testata, niin haluamme siita kommentteja.
Olemme saaneet ostettua lentoliput Delhista Singaporeen, ja viela halvalla. Lahdemme samana yona kuin Riitan vanhemmat lahtevat takaisin Suomeen (17.5.). Singaporesta sitten paasee napparasti sinne Sumatralle Indonesiaan (lauttamatka kestaa 45minuuttia, ainakin Lonely Planetin mukaan). Nyt on kaikki isommat ostokset maksettu, ellen mina sitten Singaporessa aivan hullaannu elektroniikkatavarasta.
tiistaina, huhtikuuta 17, 2007
Katson autiota hiekkarantaa
Olemme Purissa, joka on varsin hiljainen rantakaupunki. Aallot ovat upeat ja vesi lamminta, aurinko paistaa ja hiekka kuumottaa. Onneksi taalla tuulee, niin etta ilma ei ole niin kamalan tukalaa, eika otokoita ole. Jotain ryppyja tassa kuitenkin on, paikalliset kayttavat merta ja rantaa kaymalana. Siella taalla pitkin rantaa nakyy ihmisia kyykylla, ja sitten vain mereen huuhtelemaan. Hetken kuluttua aallot kayvat "huuhtelemassa ponton". Olemme me kuitenkin uskaltautuneet joissakin paikoissa uimaan. Tosin mekin uimme muiden mukana vaatteet paalla.
Koska tama paikka on vahan syrjassa siihen mihin olemme seuraavaksi menossa, olemme paatyneet lentamaan taalta Jaipuriin, emmeka tuhlaa aikaa juniin, jotka kuitenkin olisivat myohassa. Perjantaina siis olisi tarkoitus lahtea kohti aavikkoa. Siihen asti yritetaan saada rusketusta, etta iho kestaisi aavikon paahteen vahan paremmin.
Ensimmaista kertaa taman matkan aikana tuntuu kuin olisi lomalla. Tahan asti olemme olleet vain matkalla. Mutta ehka tammoinen pieni loma onkin ihan tarpeen, sitten jaksaa taas matkustaa. Taalla tuskin mitaan ihmeempaa tapahtuu, joten blogia tulee varmaan paivitettya seuraavan kerran Jaipurissa. Kiitos kaikille kommenteista, niita on tosi hauska lukea!
Koska tama paikka on vahan syrjassa siihen mihin olemme seuraavaksi menossa, olemme paatyneet lentamaan taalta Jaipuriin, emmeka tuhlaa aikaa juniin, jotka kuitenkin olisivat myohassa. Perjantaina siis olisi tarkoitus lahtea kohti aavikkoa. Siihen asti yritetaan saada rusketusta, etta iho kestaisi aavikon paahteen vahan paremmin.
Ensimmaista kertaa taman matkan aikana tuntuu kuin olisi lomalla. Tahan asti olemme olleet vain matkalla. Mutta ehka tammoinen pieni loma onkin ihan tarpeen, sitten jaksaa taas matkustaa. Taalla tuskin mitaan ihmeempaa tapahtuu, joten blogia tulee varmaan paivitettya seuraavan kerran Jaipurissa. Kiitos kaikille kommenteista, niita on tosi hauska lukea!
sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007
Kuvia matkan varrelta, osa 2
Kuvia Nepalista.
Mitahan se Juha on osta- massa?
Katukuvaa Kathmandusta.
Koski- seikkai- lumme majoitus- paikka ja
pikkuisen koskeakin tuossa nakyy.
Chitwanin luonnon- puistossa. Kuvassa oleva sumu on metsapalon aiheutta- maa.
Juha syottaa pikku- elefanteille kekseja elefanttien tutkimus- keskuk- sessa.
Nain lahelle paasimme sarvi- kuonoa, tuo on siis ihan luonnossa eika missaan tarhassa.
Auringonlasku Chitwanissa.
Viidakossa (suhisee). Ja tuolla me kaveltiin.
Pokhara aamulla. Annapurna nakyy taustalla.
Mitahan se Juha on osta- massa?
Katukuvaa Kathmandusta.
Koski- seikkai- lumme majoitus- paikka japikkuisen koskeakin tuossa nakyy.
Chitwanin luonnon- puistossa. Kuvassa oleva sumu on metsapalon aiheutta- maa.
Juha syottaa pikku- elefanteille kekseja elefanttien tutkimus- keskuk- sessa.
Nain lahelle paasimme sarvi- kuonoa, tuo on siis ihan luonnossa eika missaan tarhassa.
Auringonlasku Chitwanissa.
Viidakossa (suhisee). Ja tuolla me kaveltiin.
Pokhara aamulla. Annapurna nakyy taustalla.
Polttaa kesakatu kuuma
Olemme kayneet Kolkatan(eli Kalkutan) kaupungin kiertoajelulla. Itse kiertoajeluhan oli samanlaista haslinkia kuin kaikki muukin tassa maassa. Olimme ainoat lansimaalaiset turistiryhmassa, muut olivat intialaisia. Kiersimme kuuluisuuksien kotona, temppeleissa jne. Suurin osa nahtavyyksista oli suunnattu selvasti vain intialaisille, eika lansimaalainen niista niin kauhesti saanut irti. Oppaamme Heena otti meidat silmatikukseen, ja piti meista tosi hyvaa huolta koko 10-tuntisen kierroksen aikana.
Temppeleissa kaynti oli rankinta. Triljoona ihmista tonii ja yrittaa paasta nakemaan edes vilauksen jumalansa kuvasta. Hyvalla tuurilla ehka pystyi 3 sekunnin verran nakemaan, pysahtymista ei voinut ajatellakaan, vaan massan mukana piti kulkea. Temppeleissa piti olla avojaloin. Voitte kuvitella, miten kuuma musta asfaltti on, joka on 5 tuntia paahtunut auringossa, ja varjossa on 44 astetta.. niinpa niin. Jalkapohjat olivat kovilla. Hyva ettei tullut palohaavoja.
Kavimme myos uittamassa jalkojamme pyhassa Ganges-joessa. Ahh, kuinka se helpotti kuumia jalkapohjia. Ainakin siina kohdassa, missa kavimme, joki naytti yllattavankin puhtaalta. Emme kuitenkaan viitsisi uida siina, mita monet muut tekivat.
Tanaan kavimme McDonald'sissa syomassa, eika edes haveta myontaa. Olipa mukavan lansimaalaisen makuista ruokaa, ja jaatelo maistui niin hyvalle. Kylla jo kaipasikin suolan ja rasvan makua vaihteluna aasialaiselle ruualle.
Illalla lahdemme kohti Puria, jossa pitaisi olla itaisen Intian kaunein ranta. Sielta ehka lennetaan jonnekin lahemmas Delhia.
Temppeleissa kaynti oli rankinta. Triljoona ihmista tonii ja yrittaa paasta nakemaan edes vilauksen jumalansa kuvasta. Hyvalla tuurilla ehka pystyi 3 sekunnin verran nakemaan, pysahtymista ei voinut ajatellakaan, vaan massan mukana piti kulkea. Temppeleissa piti olla avojaloin. Voitte kuvitella, miten kuuma musta asfaltti on, joka on 5 tuntia paahtunut auringossa, ja varjossa on 44 astetta.. niinpa niin. Jalkapohjat olivat kovilla. Hyva ettei tullut palohaavoja.
Kavimme myos uittamassa jalkojamme pyhassa Ganges-joessa. Ahh, kuinka se helpotti kuumia jalkapohjia. Ainakin siina kohdassa, missa kavimme, joki naytti yllattavankin puhtaalta. Emme kuitenkaan viitsisi uida siina, mita monet muut tekivat.
Tanaan kavimme McDonald'sissa syomassa, eika edes haveta myontaa. Olipa mukavan lansimaalaisen makuista ruokaa, ja jaatelo maistui niin hyvalle. Kylla jo kaipasikin suolan ja rasvan makua vaihteluna aasialaiselle ruualle.
Illalla lahdemme kohti Puria, jossa pitaisi olla itaisen Intian kaunein ranta. Sielta ehka lennetaan jonnekin lahemmas Delhia.
perjantaina, huhtikuuta 13, 2007
Kuvia matkan varrelta
Tassa vahan kuvia matkan varrelta Tiibetista, nain jalkikateen, nyt kun loysimme koneen missa on USB ja netti toimii kohtuudella. Kun katselette kuvia, kuvitelkaa, etta kuuntelette Tiibettilaista iskelmamusiikkia kuskin hoilottaessa taytta kurkkua mukana. Aina kun kuulemme:"tuu ee tuu lhee he lhee..." muistamme nama hetket.
Yamdrok? jarvi, joka sijaitsee yli 4000 metria meren pinnan ylapuolella. Kuvaaja seisoo siis noin 4900 metrissa.
Kuskimme Sonam, joka kuljetti meidat turvallisesti perille, vaikka kayttikin epailyttavia oikopolkuja matkan varrella.
Uskollinen juhtamme, maasto- auto, joka selvitti meidat kiperistakin paikoista, eika jaaty kiinni kertaakaan.
Maisemakuvaa Himalajalta (keskella menee joku joki).
Huipulla tuulee..
Me Everestin perus- leirissa. Kuten kuvasta nakee, ilma mita komein. Kuva ei kerro kuinka kovasti siella tuuli.
Kuskimme veli heittaa rukouksia tuuleen Everestilla Tiibetin- buddha- laisen tradition mukaan. Han toivoi nain paasevansa helpommin Intiaan opiskelemaan.
Qomolangma, eli Mt. Everest tiibetiksi.
Matkalla kohti Nepalia, Ystavyyden tiella (Friendship road). Lumivallit ovat noin 7 metrin korkuisia. Ja kuten kuvasta huomaa, kyseessa on varsin kapea tie, joka on viela 2-suuntainen.
Yamdrok? jarvi, joka sijaitsee yli 4000 metria meren pinnan ylapuolella. Kuvaaja seisoo siis noin 4900 metrissa.
Kuskimme Sonam, joka kuljetti meidat turvallisesti perille, vaikka kayttikin epailyttavia oikopolkuja matkan varrella.
Uskollinen juhtamme, maasto- auto, joka selvitti meidat kiperistakin paikoista, eika jaaty kiinni kertaakaan.
Maisemakuvaa Himalajalta (keskella menee joku joki).
Huipulla tuulee..
Me Everestin perus- leirissa. Kuten kuvasta nakee, ilma mita komein. Kuva ei kerro kuinka kovasti siella tuuli.
Kuskimme veli heittaa rukouksia tuuleen Everestilla Tiibetin- buddha- laisen tradition mukaan. Han toivoi nain paasevansa helpommin Intiaan opiskelemaan.
Qomolangma, eli Mt. Everest tiibetiksi.
Matkalla kohti Nepalia, Ystavyyden tiella (Friendship road). Lumivallit ovat noin 7 metrin korkuisia. Ja kuten kuvasta huomaa, kyseessa on varsin kapea tie, joka on viela 2-suuntainen.
torstaina, huhtikuuta 12, 2007
Sattuu ja tapahtuu Intiassa, osa 1
Malarian estolaakitys on aloitettu. Laakitys voi aiheuttaa pahimmillaan joillekin mm. sekavia unia (ei mitaan uutta), hallusinaatioita, psykoosia ja lukuisia pienempia vaivoja.
Olemmekohan me siis Intiassa, rajanylitys onnistui varsin jouhevasti?
Paasimme helposti Gorakhpuriin jossa on rautatie. Juna Kalkuttaan oli kuitenkin jo ehtinyt menna joten hommasimme liput aamuksi. Kuten kaikki? asiat Intiassa, niin mikaan ei ole yksinkertaista. Lipun saimme ostettua helposti, siina ei ollut lahtoaikaa eika paikkanumeroa. Kavimme sitten yhdelta virkailijalta kysymassa noita tietoja ja han kommentoi etta lippu ei ole voimassa enaan aamulla. Whad du duu? Takaisin lippuluukulle ja saman myyjan luo, han ihmettelee, etta mika on ongelma. Kylla se on ihan kaypa lippu. Whad? Eraan nuoren pojan avustuksella saimme selville, etta lippu on ihan kaypa ja juna lahtee aamulla. Junannumeroa ei sitten mistaan aikataulusta loytynyt, eika ko. aikaan edes junaa pitanyt lahtea. Kylla se juna kuitenkin lahti ja lahti vain 15min myohassa. Meita auttanut nuori poika pyysi jossakin vaiheessa, etta ottaisimmeko hanet mukaamme Suomeen. Whad? Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen poika... ei suinkaan, kieltaydyimme ehdotuksesta.
Olimme siis yota Gorakhpurissa aika kapysessa hotellissa. Aamulla huomasimme, etta huoneen kanssamme oli jakanut hiiri, eika nyt ole kyseessa se Riitan mielikuvitushiiri. Tosin hiirta ei nahnyt kuin mina, joten hiiri saattoi olla myos hyvin todentuntuinen malarialaakityksen aiheuttama hallusinaatio.
Nyt olemme Kalkutassa (ja netti toimii paremmin kuin aikoihin, jee!). Junamatkalla lohduttelimme sydansuruja potevaa nuorta maisteria. Han nyt aikoo hakea Suomeen tai Ruotsiin tohtorin jatko-opintoihin. Saapa nahda onnistuuko. Aikaisemmin han oli itkenyt, etta voisimmeko ottaa hanet mukaan Suomeen. Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen maisteri... ei suinkaan, kieltaydyimme jalleen ehdotuksesta.
Valitettavasti Intia ei ole muuttunut huijaamisen suhteen yhtaan. Kiinassa ja Nepalissa ehdimme jo tottua siihen, etta ei huijata. Kaippa tassa pikkuhiljaa tottuu tahankin. Vaikka valilla on vitu*tanut niin, etta veri ei kierra.
Jos juttu vaikuttaa sekavalta, syyttakaa siita meidan laakitysta :) Tosin olemme me melkein 2vrk matkustaneet putkeen ja olemme syoneet kokoaikana yhteensa yhden annoksen ruokaa, joten vasymyksesta ja nalastakin voi olla kyse. Mutta nyt loppuu jorinat, me menemme syomaan.
Olemmekohan me siis Intiassa, rajanylitys onnistui varsin jouhevasti?
Paasimme helposti Gorakhpuriin jossa on rautatie. Juna Kalkuttaan oli kuitenkin jo ehtinyt menna joten hommasimme liput aamuksi. Kuten kaikki? asiat Intiassa, niin mikaan ei ole yksinkertaista. Lipun saimme ostettua helposti, siina ei ollut lahtoaikaa eika paikkanumeroa. Kavimme sitten yhdelta virkailijalta kysymassa noita tietoja ja han kommentoi etta lippu ei ole voimassa enaan aamulla. Whad du duu? Takaisin lippuluukulle ja saman myyjan luo, han ihmettelee, etta mika on ongelma. Kylla se on ihan kaypa lippu. Whad? Eraan nuoren pojan avustuksella saimme selville, etta lippu on ihan kaypa ja juna lahtee aamulla. Junannumeroa ei sitten mistaan aikataulusta loytynyt, eika ko. aikaan edes junaa pitanyt lahtea. Kylla se juna kuitenkin lahti ja lahti vain 15min myohassa. Meita auttanut nuori poika pyysi jossakin vaiheessa, etta ottaisimmeko hanet mukaamme Suomeen. Whad? Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen poika... ei suinkaan, kieltaydyimme ehdotuksesta.
Olimme siis yota Gorakhpurissa aika kapysessa hotellissa. Aamulla huomasimme, etta huoneen kanssamme oli jakanut hiiri, eika nyt ole kyseessa se Riitan mielikuvitushiiri. Tosin hiirta ei nahnyt kuin mina, joten hiiri saattoi olla myos hyvin todentuntuinen malarialaakityksen aiheuttama hallusinaatio.
Nyt olemme Kalkutassa (ja netti toimii paremmin kuin aikoihin, jee!). Junamatkalla lohduttelimme sydansuruja potevaa nuorta maisteria. Han nyt aikoo hakea Suomeen tai Ruotsiin tohtorin jatko-opintoihin. Saapa nahda onnistuuko. Aikaisemmin han oli itkenyt, etta voisimmeko ottaa hanet mukaan Suomeen. Joten meilla on nyt adoptoitu intialainen maisteri... ei suinkaan, kieltaydyimme jalleen ehdotuksesta.
Valitettavasti Intia ei ole muuttunut huijaamisen suhteen yhtaan. Kiinassa ja Nepalissa ehdimme jo tottua siihen, etta ei huijata. Kaippa tassa pikkuhiljaa tottuu tahankin. Vaikka valilla on vitu*tanut niin, etta veri ei kierra.
Jos juttu vaikuttaa sekavalta, syyttakaa siita meidan laakitysta :) Tosin olemme me melkein 2vrk matkustaneet putkeen ja olemme syoneet kokoaikana yhteensa yhden annoksen ruokaa, joten vasymyksesta ja nalastakin voi olla kyse. Mutta nyt loppuu jorinat, me menemme syomaan.
Viimeiset Nepalista
Pokhara yllatti meidat positiivisesti. Jos on kirkas ilma, niin lumihuippuiset vuoret nakyvat komeasti. Annapurna on komeampi kuin esim. Everest. Keskusta on rauhallinen jarvimaisema joka on turistien valloittama. Se nakyy hinnoissa, esim. netti oli 10 kertaa se mita Kathmandussa oli. Ehdottomasti jos Nepalissa kay, niin Pokharassa kannattaa kayda kaikesta huolimatta.
Minun kansalaisuus nakyy ulkonaosta. Olimme Pokharassa linja-autoasemalla ja eras mies tuli ja kysyi suoraan, olemmeko Suomesta. Emme siis olleet puhuneet mitaan. Siina sitten selvisi, etta partani oli paljastanut meidat. Nahtavasti siella Suomessa on nyt kaikilla risuinen leukaparta ja viikset, no jonkun on naytettava mallia ;)
Nepalissa on erikoista mm. se, etta lapsilla, siis myos pojilla, on silmameikkia. Hassua kun joku 3-vuotias poika/tytto nayttaa "gootilta". Myos ihan pienilla vauvoilla on korvakorut ja jalleen sukupuolesta riippumatta. Useilla nuorilla on sitten jonkun heviyhtyeen bandi-paita. Parikin kertaa naimme Children of Bodomin paitoja (hyva Suomi). Muutenkin vaikutti, etta Nepalilaiset nuoret kuuntelevat paljon hevia (eika mitaan "hymypoikahevia"), ainakin sita kuuli useasti. Nepalilaista hevia emme kuitenkaan loytaneet.
Viimeisena keittiomestarin vinkki: Kurkku a'la Nepal. Ottakaa tuorekurkku, halkaiskaa se neljaan osaan pitkittain. Halkaistulle pinnalle laitatte suola-chilijauhe sekoitusta oman maun mukaan. Jos kotoa ei loydy suola-chilijauhetta, niin voidaan kayttaa myos chilitahnaa. Ja eikun syomaan.
Minun kansalaisuus nakyy ulkonaosta. Olimme Pokharassa linja-autoasemalla ja eras mies tuli ja kysyi suoraan, olemmeko Suomesta. Emme siis olleet puhuneet mitaan. Siina sitten selvisi, etta partani oli paljastanut meidat. Nahtavasti siella Suomessa on nyt kaikilla risuinen leukaparta ja viikset, no jonkun on naytettava mallia ;)
Nepalissa on erikoista mm. se, etta lapsilla, siis myos pojilla, on silmameikkia. Hassua kun joku 3-vuotias poika/tytto nayttaa "gootilta". Myos ihan pienilla vauvoilla on korvakorut ja jalleen sukupuolesta riippumatta. Useilla nuorilla on sitten jonkun heviyhtyeen bandi-paita. Parikin kertaa naimme Children of Bodomin paitoja (hyva Suomi). Muutenkin vaikutti, etta Nepalilaiset nuoret kuuntelevat paljon hevia (eika mitaan "hymypoikahevia"), ainakin sita kuuli useasti. Nepalilaista hevia emme kuitenkaan loytaneet.
Viimeisena keittiomestarin vinkki: Kurkku a'la Nepal. Ottakaa tuorekurkku, halkaiskaa se neljaan osaan pitkittain. Halkaistulle pinnalle laitatte suola-chilijauhe sekoitusta oman maun mukaan. Jos kotoa ei loydy suola-chilijauhetta, niin voidaan kayttaa myos chilitahnaa. Ja eikun syomaan.
sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2007
Kaislikossa suhisee
(Hiukan paivitetty tuota tekstia 9.4)
Nyt ollaan sitten kappailty viidakossa. Kanootilla, jeepilla ja norsullakin olemme kulkeneet.
Nyt ollaan sitten kappailty viidakossa. Kanootilla, jeepilla ja norsullakin olemme kulkeneet.
Norsun selasta pongasimme kolme sarvikuonoa, etaisyys oli pienimmillaan noin 5m. Paasimme siksi niin lahelle koska elaimet eivat pelkaa norsua. Jeepin kyydista ei tullut pongattua juuri mitaan elainta vaikka nelja tuntia jeeppi-safari kestikin. Metsapalot olivat jannittavimmat pongauskohteet. Metsapalo on ehka hiukan vaara sana, lahinna ne olivat ruohikkopaloja.
Viidakkokavelylla olimme niin lahella krokotiilia, etta sita olisi voinut menna taputtamaan nokkaan, tosin me katsoimme sita turvallisen valimatkan paasta. Yhdessa vaiheessa kaislikosta kuului "suhinaa", kuin joku iso elain olisi loiskutellut laheisessa purossa. Oppaamme mielesta se oli tiikeri. Ehka he halusivat vain pelotella meita, mutta aika varovaisesti hekin kuitenkin kulkivat. Matkaa tuolle purolle oli noin 20m. Oppaillamme oli muuten "aseina" bambukepit. Emme nahneet aanen aiheuttajaa, eika oppaatkaan haluneet lahtea tutkimaan tarkemmin asiaa. Myohemmin illalla kuulimme, etta luonnonpuistossa oli liikkeella tiikeri joka oli kolme paivaa aikaisemmin hyokannyt puunhakkaajan kimppuun ja pistanyt poskeensa.
Chitwan oli muuten aikamoinen turistirysa, siella oli jopa useita suomalaisia. Emme tosin halunneet paljastaa itseamme niille muille suomalaisille, vaan harrastimme salakuuntelua :) Hyi meita. Mutta hullulla on halvat huvit.
Nyt olemme Pokharassa, joka vaikuttaa mukavalta kaupungilta. Tosin olemme olleet taalla vasta tunnin, etta vaikutelma ehtii muuttua. Viela pari paivaa viivymme Nepalissa kunnes menemme rajan yli Intiaan. Tarkoitus olisi ylittaa raja tiistaina, kunhan olemme tuhlanneet loput Nepalin rupiat. Se kay helposti, niita ei kovin paljoa enaa ole..
torstaina, huhtikuuta 05, 2007
...Ja matka jatkuu
Talla viikolla oli minun vuoroni sairastaa tama ihana mahatauti, jonka nyt on kumpikin sairastaneet kerran.
Emme tunteneet maanjaristysta, joka taalla pain oli ollut. Tosin samana paivana oli meilla huoneesta tipahtanut lamppu seinalta, lieko pelkkaa sattumaa.
Eilen saimme Intian viisumit. Ei ollut ihan yksinkertainen operaatio siis sekaan. Yhteensa piti jonottaa noin 7 tuntia. Aluksi jonotettiin 3 tuntia, etta saatiin faksi lahetettya Suomeen (edellisessa tekstissa mainitsimme jo tasta). Ja kolmen tyopaivan paasta jonotimme uudestaan ensin 2 tuntia etta saimme kuittauksen faksista, ja sitten tunnin jonotimme sita etta saimme jatettya hakemuksen. Sitten viela jonotimme tunnin etta saimme passimme takaisin. Tata jonottamista on sitten odotettavissa lisaa Intiassa...
Huomenaamulla lahdetaan viidakkoa kohti, onneksi. Viidakkoretki kestaa siis 3 paivaa ja 2 yota, mutta yota emme ole ihan viidakossa vaan siina luonnonpuiston laheisyydessa hotellissa. On niin mukava karistaa Kathmandun polyt jaloistaan, taalla on tullut vahan tekemisen pula. Joka ilta on ollut parin tunnin mittainen sahkokatkos energiapulan takia. Sina aikana esim. hotellien respat ja ravintoloiden kokit tyoskentelevat vain kynttilan valossa. Vesivoimaahan taalla olisi mahdollista rakentaa, mutta viela toistaiseksi turismi on vetanyt pitemman korren ja osa koskista on valjastamatta.
Seuraavan paikan nettiyhteyksista ei ole taaskaan tietoa, mutta kirjoitetaan kun pystytaan.
Taalla ei ole paasiaispupuja eika -noitia ole nakynyt, joten syokaahan meidankin puolesta paljon paasiaismunia! Hyvaa paasiaista kaikille!
Emme tunteneet maanjaristysta, joka taalla pain oli ollut. Tosin samana paivana oli meilla huoneesta tipahtanut lamppu seinalta, lieko pelkkaa sattumaa.
Eilen saimme Intian viisumit. Ei ollut ihan yksinkertainen operaatio siis sekaan. Yhteensa piti jonottaa noin 7 tuntia. Aluksi jonotettiin 3 tuntia, etta saatiin faksi lahetettya Suomeen (edellisessa tekstissa mainitsimme jo tasta). Ja kolmen tyopaivan paasta jonotimme uudestaan ensin 2 tuntia etta saimme kuittauksen faksista, ja sitten tunnin jonotimme sita etta saimme jatettya hakemuksen. Sitten viela jonotimme tunnin etta saimme passimme takaisin. Tata jonottamista on sitten odotettavissa lisaa Intiassa...
Huomenaamulla lahdetaan viidakkoa kohti, onneksi. Viidakkoretki kestaa siis 3 paivaa ja 2 yota, mutta yota emme ole ihan viidakossa vaan siina luonnonpuiston laheisyydessa hotellissa. On niin mukava karistaa Kathmandun polyt jaloistaan, taalla on tullut vahan tekemisen pula. Joka ilta on ollut parin tunnin mittainen sahkokatkos energiapulan takia. Sina aikana esim. hotellien respat ja ravintoloiden kokit tyoskentelevat vain kynttilan valossa. Vesivoimaahan taalla olisi mahdollista rakentaa, mutta viela toistaiseksi turismi on vetanyt pitemman korren ja osa koskista on valjastamatta.
Seuraavan paikan nettiyhteyksista ei ole taaskaan tietoa, mutta kirjoitetaan kun pystytaan.
Taalla ei ole paasiaispupuja eika -noitia ole nakynyt, joten syokaahan meidankin puolesta paljon paasiaismunia! Hyvaa paasiaista kaikille!
lauantaina, maaliskuuta 31, 2007
Odottelua ja suunnitelmia
Nyt on pahimmat lihaskivut hellittaneet, silla melominen kipeytti paikat yllattavan tehokkaasti.
Eilen aloitimme Intian viisumin hakemisen, mika kestaakin hieman pidempaan, silla ennenkuin viisumia voidaan myontaa, taytyy Nepalin suurlahetyston tarkistaa Suomesta olemmeko me oikeasti olemassa. Ensi keskiviikkona ehka saamme viisumit, tai sina paivana meidan taytyy taas menna jonottamaan kymmenien lansimaalaisten kanssa suurlahetystolle.
Odotellessa siis tutkimme tarkemmin Kathmandua ja nahtavyyksia. Taalla on mm. kaupunginosa nimelta Teku, jonne tietenkin pitaa menna kaymaan tassa joku paiva. :) Sitten, kun Intian viisumiasia on kunnossa, lahdemme viidakkoretkelle Chitwanin kansallispuistoon. Siella on odotettavissa paljon elaimia, esim. elefantteja, sarvikuonoja, tiikereita, delfiineja, krokotiileja. Siis tarkoitus ei ole tehda lahempaa tuttavuutta minkaan vaarallisen elaimen kanssa, vaan ehka nahda vilaus niista jostain turvallisesta paikasta. Chitwanista olemme paattaneet menna Pokharaan, joka on siina Annapurnan lahettyvilla. Sitten varmaan jossain vaiheessa Intiaan.
Taytyypa kertoa vahan eraasta ilmiosta nimelta Koirat. Taalla on jonkun verran koiria, jotka notkuu kaduilla paivasaikaan, tai lahinna nukkuu, jaksamatta edes korvaansa lotkauttaa vaikka mika rekka olisi ajamassa paalle. Mutta odotappas, kun yo saapuu.. Koirat keraantyvat "jengeiksi" ja aloittavat jengitappelun. Voi sita raksytyksen ja haukkumisen maaraa! Ja sita jatkuu noin kello yhdesta viiteen-kuuteen, siis yolla. Yritappa siina nukkua, kun koirat ulvoo ja haukkuu kadulla ikkunasi alla. Niinpa aamulla tuntuu silta, ettei olisi nukkunut juuri lainkaan.
Tuleva viikko tulee olemaan varmaan aika verkkaista menoa, joten ei varmaan tule kovin usein tanne kirjoiteltua, ellei jotain yllattavaa tapahdu. Terveisia vaan kaikille, ja erityisesti paljon onnea aidille!
Eilen aloitimme Intian viisumin hakemisen, mika kestaakin hieman pidempaan, silla ennenkuin viisumia voidaan myontaa, taytyy Nepalin suurlahetyston tarkistaa Suomesta olemmeko me oikeasti olemassa. Ensi keskiviikkona ehka saamme viisumit, tai sina paivana meidan taytyy taas menna jonottamaan kymmenien lansimaalaisten kanssa suurlahetystolle.
Odotellessa siis tutkimme tarkemmin Kathmandua ja nahtavyyksia. Taalla on mm. kaupunginosa nimelta Teku, jonne tietenkin pitaa menna kaymaan tassa joku paiva. :) Sitten, kun Intian viisumiasia on kunnossa, lahdemme viidakkoretkelle Chitwanin kansallispuistoon. Siella on odotettavissa paljon elaimia, esim. elefantteja, sarvikuonoja, tiikereita, delfiineja, krokotiileja. Siis tarkoitus ei ole tehda lahempaa tuttavuutta minkaan vaarallisen elaimen kanssa, vaan ehka nahda vilaus niista jostain turvallisesta paikasta. Chitwanista olemme paattaneet menna Pokharaan, joka on siina Annapurnan lahettyvilla. Sitten varmaan jossain vaiheessa Intiaan.
Taytyypa kertoa vahan eraasta ilmiosta nimelta Koirat. Taalla on jonkun verran koiria, jotka notkuu kaduilla paivasaikaan, tai lahinna nukkuu, jaksamatta edes korvaansa lotkauttaa vaikka mika rekka olisi ajamassa paalle. Mutta odotappas, kun yo saapuu.. Koirat keraantyvat "jengeiksi" ja aloittavat jengitappelun. Voi sita raksytyksen ja haukkumisen maaraa! Ja sita jatkuu noin kello yhdesta viiteen-kuuteen, siis yolla. Yritappa siina nukkua, kun koirat ulvoo ja haukkuu kadulla ikkunasi alla. Niinpa aamulla tuntuu silta, ettei olisi nukkunut juuri lainkaan.
Tuleva viikko tulee olemaan varmaan aika verkkaista menoa, joten ei varmaan tule kovin usein tanne kirjoiteltua, ellei jotain yllattavaa tapahdu. Terveisia vaan kaikille, ja erityisesti paljon onnea aidille!
torstaina, maaliskuuta 29, 2007
Kosken kuohuissa
Ihmisia lenteli yli laidan, ruhjeita ja mustelmia loytyy, mutta aloitetaampa aivan alusta.
Aamulla meita tuli hakemaan yksi mies yhdella moottoripyoralla, (mita ihmetta). Koska kayttamamme matkatoimisto mainosti edullisimpia matkoja, kavelimme linja-autoasemalle. Asemalla meita odotti kaksi opasta, ja matkasimme paikallisbussilla noin kolmisen tuntia aloituspaikkaan. Tavarat ulos, pikainen koulutus ja matkaan.
Olihan se menoa, koskea, kosken peraan, eika nyt ollut kysymyksessa ihan pienet kosket. Jossakin valissa tuli "tilanne paalle" ja Riitta jouduttiin jattamaan keskelle koskea, kiven paalle istumaan, etta vene paasi irti kivikosta. Vene vapautui mutta Riitta jai, siella han istuu edelleen.... Ei suinkaan. Onneksi Riitalla on kokemusta koskiuinnista ja han rohkeana tyttona hyppasi kuohuihin (ja minua pelotti hanen puolestaan). Hetken kuluttua poimimme Riitan kyytiin, ja matka jatkui. Nenaontelot on nyt huuhdeltu Himalajan vedella. Tosin Riitta ei ollut ensimmainen joka ui; toinen oppaamme oli pudonnut kyydista tyrskyihin jo aikaisemmassa koskessa. Tuo kertoo hiukan millaisista aalloista oli kyse. Niista pienemmista ruhjeista ja mustelmista ei tassa nyt viitsi alkaa edes kertomaan.
Pitkin joen vartta meita ihmetteli lukuisat alastomat lapset, kauriit, vuohet ja monet linnut. Paivan paatteeksi pystytimme teltat eraan kosken varteen. Illan tullen telttojamme ymparoi valke, joka tuli kymmenista ellei sadoista tulikarpasista. Nautimme illallisen paikallisen kylakauppiaan kotona. Mina en tosin pystynyt nauttimaan illallisesta, koska olin edellisena yona tyhjentanyt mahani ylakautta ja antibioottikuuri ei ollut viela purrut tarpeeksi.
Toisena paivan laskimme loppujoen, eika kukaan uinut talla kertaa. Vaikka ei se kastuminen uimisesta ole kiinni, yhta markia olimme kuitenkin. Kaikenkaikkiaan varsin antoista ja muistorikas retki. Oppaamme kanssa tuli puhuttua illalla mm. paikallisesta politiikasta, siita ehka joskus myohemmin lisaa. Tulipa siina naytettya myos pari taikatemppua.
Aamulla meita tuli hakemaan yksi mies yhdella moottoripyoralla, (mita ihmetta). Koska kayttamamme matkatoimisto mainosti edullisimpia matkoja, kavelimme linja-autoasemalle. Asemalla meita odotti kaksi opasta, ja matkasimme paikallisbussilla noin kolmisen tuntia aloituspaikkaan. Tavarat ulos, pikainen koulutus ja matkaan.
Olihan se menoa, koskea, kosken peraan, eika nyt ollut kysymyksessa ihan pienet kosket. Jossakin valissa tuli "tilanne paalle" ja Riitta jouduttiin jattamaan keskelle koskea, kiven paalle istumaan, etta vene paasi irti kivikosta. Vene vapautui mutta Riitta jai, siella han istuu edelleen.... Ei suinkaan. Onneksi Riitalla on kokemusta koskiuinnista ja han rohkeana tyttona hyppasi kuohuihin (ja minua pelotti hanen puolestaan). Hetken kuluttua poimimme Riitan kyytiin, ja matka jatkui. Nenaontelot on nyt huuhdeltu Himalajan vedella. Tosin Riitta ei ollut ensimmainen joka ui; toinen oppaamme oli pudonnut kyydista tyrskyihin jo aikaisemmassa koskessa. Tuo kertoo hiukan millaisista aalloista oli kyse. Niista pienemmista ruhjeista ja mustelmista ei tassa nyt viitsi alkaa edes kertomaan.
Pitkin joen vartta meita ihmetteli lukuisat alastomat lapset, kauriit, vuohet ja monet linnut. Paivan paatteeksi pystytimme teltat eraan kosken varteen. Illan tullen telttojamme ymparoi valke, joka tuli kymmenista ellei sadoista tulikarpasista. Nautimme illallisen paikallisen kylakauppiaan kotona. Mina en tosin pystynyt nauttimaan illallisesta, koska olin edellisena yona tyhjentanyt mahani ylakautta ja antibioottikuuri ei ollut viela purrut tarpeeksi.
Toisena paivan laskimme loppujoen, eika kukaan uinut talla kertaa. Vaikka ei se kastuminen uimisesta ole kiinni, yhta markia olimme kuitenkin. Kaikenkaikkiaan varsin antoista ja muistorikas retki. Oppaamme kanssa tuli puhuttua illalla mm. paikallisesta politiikasta, siita ehka joskus myohemmin lisaa. Tulipa siina naytettya myos pari taikatemppua.
tiistaina, maaliskuuta 27, 2007
Uusi maa, uudet kujeet
Olipa janna tulla Nepaliin Tiibetista pain kun maailman katolta tullaan alas noin 4km tanne tuhanteen metriin. Kasvusto muuttuu, eika tarvitse enaa palella. Nepali osoittautui erilaiseksi kuin kuvitteli. Vaikka Nepal on yksi maailman koyhimmista valtioista, niin kerjalaisia ei juurikaan taalla Kathmandussa nae. Netti ja tietokoneet ovat kylla todella vanhoja ja hitaita, mutta ei tama surffailu kallista ole (15-25 centtia tunti). Blogin paivittaminen ei onnistu ihan joka koneelta, silla Internet Explorer on niin vanha, ja tama blogi vaatisi uudemman version. Muutamasta harvasta koneesta loytyy Firefox jolla tama paivittaminen onnistuu. Kuvien laittaminen tuskin onnistuu tassa maassa.
Hintataso on siis varsin edullinen. Esim. meidan hotelliyo maksaa 4 euroa ja askettain soimme 2.5 eurolla mahamme tayteen. Retket maksavat 15-20 euroa paiva (sisaltaa majoituksen, kuljetuksen ja ruuan). Varmaan loytyy kalliimpiakin, mutta ne retket mita me suunnittelemme ovat tuota hintatasoa. Niista lisaa alempana. Yksi janna asia retkissa on se, etta ne pitaa maksaa joko euroina tai dollareina, niita ei siis voi maksaa Nepalin rupioina.
Maa vaikuttaa turvallisemmalta (taskuvarkaitten yms. suhteen) kuin esimerkiksi Intia. Ihmiset ovat ystavallisia, kaupustelijatkaan eivat ole hairioksi (ehka me olemme vaan niin rahjaisen ja koyhan nakoisia). Englannilla tulee toimeen joka paikassa. Siispa jos joku suunnittelee matkaa tanne, niin ihan turvallisin mielin voi matkustaa. Meidan mielestamme tama on mukavampi maa kuin esim. Intia (tai se mita Intia oli vuonna 2003).
Levottomina sieluina olemme tietenkin jo varanneet retken: lahdemme huomenna 2 paivan ja yhden yon mittaiselle retkelle Himalajan koskiin. Eli lahdemme laskemaan kumiveneella Himalajan rinteita alas. Porukat: alkaa huolehtiko. Meilla on opas mukana ja varmasti turvallisuudesta huolehditaan. Tuon retken jalkeen olisi tarkoitus hankkia taalta Kathmandusta Intian viisumi ja varata viidakkoretki. Sitten pikkuhiljaa mennaan etelaan kohti Intiaa.
Ruoka on kylla aivan loistavaa. Esim Dal (papu-linssimuhennos) nayttaa aika epailyttavalta, mutta maku on taivaallista. Tosin olemme jo johonkin pahaankin tormanneet. Keittiomestari EI suosittele maistamaan Coke-Masalaa, hiukan suolaista ja mausteista kokista. Ei ollut meidan makuun.
Terveisia kaikille ja kiitoksia kommenteista! Seuraavan kerran paivitysta koskenlaskun jalkeen.
Hintataso on siis varsin edullinen. Esim. meidan hotelliyo maksaa 4 euroa ja askettain soimme 2.5 eurolla mahamme tayteen. Retket maksavat 15-20 euroa paiva (sisaltaa majoituksen, kuljetuksen ja ruuan). Varmaan loytyy kalliimpiakin, mutta ne retket mita me suunnittelemme ovat tuota hintatasoa. Niista lisaa alempana. Yksi janna asia retkissa on se, etta ne pitaa maksaa joko euroina tai dollareina, niita ei siis voi maksaa Nepalin rupioina.
Maa vaikuttaa turvallisemmalta (taskuvarkaitten yms. suhteen) kuin esimerkiksi Intia. Ihmiset ovat ystavallisia, kaupustelijatkaan eivat ole hairioksi (ehka me olemme vaan niin rahjaisen ja koyhan nakoisia). Englannilla tulee toimeen joka paikassa. Siispa jos joku suunnittelee matkaa tanne, niin ihan turvallisin mielin voi matkustaa. Meidan mielestamme tama on mukavampi maa kuin esim. Intia (tai se mita Intia oli vuonna 2003).
Levottomina sieluina olemme tietenkin jo varanneet retken: lahdemme huomenna 2 paivan ja yhden yon mittaiselle retkelle Himalajan koskiin. Eli lahdemme laskemaan kumiveneella Himalajan rinteita alas. Porukat: alkaa huolehtiko. Meilla on opas mukana ja varmasti turvallisuudesta huolehditaan. Tuon retken jalkeen olisi tarkoitus hankkia taalta Kathmandusta Intian viisumi ja varata viidakkoretki. Sitten pikkuhiljaa mennaan etelaan kohti Intiaa.
Ruoka on kylla aivan loistavaa. Esim Dal (papu-linssimuhennos) nayttaa aika epailyttavalta, mutta maku on taivaallista. Tosin olemme jo johonkin pahaankin tormanneet. Keittiomestari EI suosittele maistamaan Coke-Masalaa, hiukan suolaista ja mausteista kokista. Ei ollut meidan makuun.
Terveisia kaikille ja kiitoksia kommenteista! Seuraavan kerran paivitysta koskenlaskun jalkeen.
maanantaina, maaliskuuta 26, 2007
Viimeiset muistelut Tiibetista
Ajettuamme 22h saimme tietaa, etta joudumme kaantymaan takaisin koska vuorilla oli tullut toista metria lunta. Taalla ei siis noita "teita" aurata. Jotkut turistit olivat jaaneet vuorille jumiin. Matkamme siis lyheni 3 paivaa, emmeka tamanvuoksi nahneet Kailash vuorta, jaatikkoa emmeka Manasarovar-jarvea. Kuitenkin naimme huikeita ja henkeasalpaavia maisemia mm. Everestin. Korkeimmillaan olimme 5200 metrissa, kuitenkaan vuoristotauti ei koko matkan aikana vaivannut. Kuvat kuitenkin kertovat enemman kuin tuhat sanaa niin antaa niiden puhua puolestaan. Tosin niita ette viela nae, koska tassa koneessa ei ole USB-porttia ja nainollen emme saa kuvia laitettua toistaiseksi nettiin. Laitetaan kun se vain joskus onnistuu.
Erikoisia piirteita Tiibetissa on mm. se, etta kukaan, ei siis kukaan ole hereilla ennen aamu kahdeksaa (paitsi me). Hotellin respa nukkuu sikeasti kahdeksalta, joka paikassa heidat piti herattaa kun olimme lahdossa. Olimme myos kaksi yota armeijan kasarmin vieressa ja sotilaat tuntuivat nukkuvan viela kun me lahdimme kahdeksalta jatkamaan matkaa. Ainoastaan kahdessa vartiomajassa? oli valot.
Vaikka olemme jo aikaisemmin kertoneet, etta sisalla on kylma, kerromme kuitenkin (lahinna itsellemme, jotta muistaisimme) tuosta lisaa. Kylla sita voi nukkua siina 2 asteessa, mutta koitappa lukea kadet ihan kohmeessa. Hanskat kadessa, siina sitten suulla koittaa sivuja kaantaa. Parinsadan sivun jalkeen alkaa olemaan kieli kipea. Siksi me varmaan aloimmekin nukkumaan aika aikaisin, kahdeksan - yhdeksan aikaan.
Kuskimme oli hyva ja han suosi myos paljon "oikopolkuja". Nama oikopolut olivat useimmin ajokelvottomia reitteja (tassa yhteydessa ei teista voi puhua). Joskus reitti kulki yli 50 asteen kulmassa joko ylos tai alas. Monesti pelkasimme, etta auto jaa kiinni esim. jonkun joen ylityksessa jne. Turhaan kuitenkin epailyksemme annoimme meidan nelivedolle, joka urhoollisesti suoritti kiperimmatkin paikat. Naiden oikopolkujen vuoksi askelmittarimme lukemat vahan heittavat siis, askelmittari otti tarinasta askelia. Riitta on kavellyt 181 251 askelta ja minulle on tullut noita askelia 165 228. Ero johtuu siita, etta minulla on vahan pitempi askel kuin Riitalla tai sitten Riitan mittari on ollut vahan herkempi tarinalle.
maanantaina, maaliskuuta 19, 2007
Maaseudun kutsu
Vai tulee Suomeen porvarihallitus, mutta se politiikasta.
Toivottavasti huomenna olemme saaneet luvat kuntoon ja paasemme lahtemaan Lhasasta. Odottelu on alkanut kaymaan jo vahan tylsaksi. Tanaan saamme illalla tietaa, etta lahdemmeko huomenna vai ylihuomenna.
Tarkoituksemme olisi tehda seuraavanlainen reissu.
1. Paiva Lhasa-Yamdrok-Gyatse-Shigatse
2. Paiva Shigatse-Saga
3. Paiva Saga-Paryang
4. Paiva Paryang-Mt. Kailash
5. Paiva Mt. Kailash-Lake Manasarovar
6. Paiva Lake M.-Saga
7. Paiva Saga-Old Tingri
8. Paiva Old Tingri-Everest- Old Tingri
9. Paiva Old Tingri-Zhangmu (Nepalin raja)
Jos joku kartan omaava vaikka haluaa seurata missa kuljetaan ;)
Luultavasti tuolta ei sitten tule tata blogia paivitettya. Joten ehka, siis ehka seuraavan kerran blogia tulee paivitettya sitten Nepalista, mutta sen nakee sitten aikanaan. Nepalin rajalta olisi sitten tarkoitus hypata bussiin ja suunnata Kathmanduun.
Jos meista ei enaan kuulu mitaan niin me olemme sitten paasseet lahtemaan.
Toivottavasti huomenna olemme saaneet luvat kuntoon ja paasemme lahtemaan Lhasasta. Odottelu on alkanut kaymaan jo vahan tylsaksi. Tanaan saamme illalla tietaa, etta lahdemmeko huomenna vai ylihuomenna.
Tarkoituksemme olisi tehda seuraavanlainen reissu.
1. Paiva Lhasa-Yamdrok-Gyatse-Shigatse
2. Paiva Shigatse-Saga
3. Paiva Saga-Paryang
4. Paiva Paryang-Mt. Kailash
5. Paiva Mt. Kailash-Lake Manasarovar
6. Paiva Lake M.-Saga
7. Paiva Saga-Old Tingri
8. Paiva Old Tingri-Everest- Old Tingri
9. Paiva Old Tingri-Zhangmu (Nepalin raja)
Jos joku kartan omaava vaikka haluaa seurata missa kuljetaan ;)
Luultavasti tuolta ei sitten tule tata blogia paivitettya. Joten ehka, siis ehka seuraavan kerran blogia tulee paivitettya sitten Nepalista, mutta sen nakee sitten aikanaan. Nepalin rajalta olisi sitten tarkoitus hypata bussiin ja suunnata Kathmanduun.
Jos meista ei enaan kuulu mitaan niin me olemme sitten paasseet lahtemaan.
lauantaina, maaliskuuta 17, 2007
Tuomarointia
"Tervetuloa Lhasan kielikoulun englanninkielen mestaruuskilpailuun 2007. Arvoisina tuomareina meilla on Steven Australiasta, Riitta Suomesta, Juha Suomesta, Sylvia Italiasta ja David Espanjasta. Ensimmainen kilpailija saa aloittaa."
Eilen meidat pysaytti pari tiibettilaista nuorta tyttoa, ja he pyysivat meita tulemaan puhumaan pienille englanninopiskelijoille. Koska meilla ei ollut mitaan suunnitelmia taksi paivaksi, lupauduimme, vaikka vahan epailytti, etta mika on homman nimi. Aamulla sovittuna aikana tuli pakettiauto hakemaan meita hotellilta. Kuskina oli Lhasan kielikoulun rehtori. Otimme kyytiin viela Stevenin, Sylvian ja Davidin, ja huristelimme koululle.
Kyseessa oli siis jonkinlainen englanninkielen kilpailu. Kilpailijat olivat 7-11 vuotiaita. Jokainen vuorollaan tuli eteen ja esitteli itsensa, kertoi lempiruuistaan, perheestaan yms. Sitten tuli jokerikysymys, johon piti osata vastata. Esiintymisen arvostelimme me. Korkein pistemaara oli 20, ja pienin 1, mutta me emme saaneet antaa kenellekkaan alle 15 pistetta. Tarkoitus oli kai motivoida lapsia opisklemaan englantia. Osallistujia oli 32.
Voittajaksi selviytyi 7-vuotias tytto, joka sai ainoana kilpailijana kaikilta tuomareilta taydet pisteet. Han aansi englantia jopa paremmin kuin opettajansa. Saimme jakaa 5:lle parhaalle palkinnot.
Itse saimme kiitoslahjaksi Tiibet-Englanti fraasikirjan seka lautasen. (Koska meilla on lautasia nyt 2, joku voi saada tiibettilaisen lautasen tuliaisina). Kilpailun jalkeen meille tarjottiin lounas: jakkiteeta ja momoja (eli jakkitaytteisia taikinanyytteja).
Tassa kuvassa osallistujia.
Eilen meidat pysaytti pari tiibettilaista nuorta tyttoa, ja he pyysivat meita tulemaan puhumaan pienille englanninopiskelijoille. Koska meilla ei ollut mitaan suunnitelmia taksi paivaksi, lupauduimme, vaikka vahan epailytti, etta mika on homman nimi. Aamulla sovittuna aikana tuli pakettiauto hakemaan meita hotellilta. Kuskina oli Lhasan kielikoulun rehtori. Otimme kyytiin viela Stevenin, Sylvian ja Davidin, ja huristelimme koululle.
Kyseessa oli siis jonkinlainen englanninkielen kilpailu. Kilpailijat olivat 7-11 vuotiaita. Jokainen vuorollaan tuli eteen ja esitteli itsensa, kertoi lempiruuistaan, perheestaan yms. Sitten tuli jokerikysymys, johon piti osata vastata. Esiintymisen arvostelimme me. Korkein pistemaara oli 20, ja pienin 1, mutta me emme saaneet antaa kenellekkaan alle 15 pistetta. Tarkoitus oli kai motivoida lapsia opisklemaan englantia. Osallistujia oli 32.
Voittajaksi selviytyi 7-vuotias tytto, joka sai ainoana kilpailijana kaikilta tuomareilta taydet pisteet. Han aansi englantia jopa paremmin kuin opettajansa. Saimme jakaa 5:lle parhaalle palkinnot.
Itse saimme kiitoslahjaksi Tiibet-Englanti fraasikirjan seka lautasen. (Koska meilla on lautasia nyt 2, joku voi saada tiibettilaisen lautasen tuliaisina). Kilpailun jalkeen meille tarjottiin lounas: jakkiteeta ja momoja (eli jakkitaytteisia taikinanyytteja).
Tassa kuvassa osallistujia.
Tassa kuvassa Juha jakaa 3:ksi parhaalle palkinnon.
perjantaina, maaliskuuta 16, 2007
Aamun yllatys
-Huomenta Riitta
-Huomenta
-Ma meen vessaan ekana jos se sulle sopii Riitta?
-Sopii, sopii
...
-IIIK!!! Juha, tuu akkia tanne.
*tominaa, tominaa, tominaa*
-Ei juma, ulkona on tullut lunta ainakin 5cm.
Niimpa niin, yolla oli tullut lunta, vaikka taalla ei pitaisi tulla sataa ollenkaan tassa kuussa. Lunta kuitenkin oli tullut ja ulkona asteita oli -2. Sisalla on onneksi lamminta perati +7. Muuten on ihan lammin, mutta kun tata blogia nyt kirjoittaa ja on pakkasta niin sormet tuppaavat olemaan hiukan kohmeessa. Netin mukaan maaliskuussa minimilampotila saattaa olla -5 astetta ja varmaankin yolla aika lahella sita ollaan oltu. Olimme me kylla tahan varautuneet, etta lamminta vaatetta loytyy. Kunhan tuo aurinko alkaisi taas paistamaan pilviverhon takaa, niin lampotila nousee varmaankin nopeasti. Lumi kylla muutti maisemat kertaheitolla, nyt vuoret ovat saaneet valkoisen peitteen.
Ei talla kertaa muuta, me lahdemme kohtapuoliin hakemaan Nepalin viisumit.
-Huomenta
-Ma meen vessaan ekana jos se sulle sopii Riitta?
-Sopii, sopii
...
-IIIK!!! Juha, tuu akkia tanne.
*tominaa, tominaa, tominaa*
-Ei juma, ulkona on tullut lunta ainakin 5cm.
Niimpa niin, yolla oli tullut lunta, vaikka taalla ei pitaisi tulla sataa ollenkaan tassa kuussa. Lunta kuitenkin oli tullut ja ulkona asteita oli -2. Sisalla on onneksi lamminta perati +7. Muuten on ihan lammin, mutta kun tata blogia nyt kirjoittaa ja on pakkasta niin sormet tuppaavat olemaan hiukan kohmeessa. Netin mukaan maaliskuussa minimilampotila saattaa olla -5 astetta ja varmaankin yolla aika lahella sita ollaan oltu. Olimme me kylla tahan varautuneet, etta lamminta vaatetta loytyy. Kunhan tuo aurinko alkaisi taas paistamaan pilviverhon takaa, niin lampotila nousee varmaankin nopeasti. Lumi kylla muutti maisemat kertaheitolla, nyt vuoret ovat saaneet valkoisen peitteen.
Ei talla kertaa muuta, me lahdemme kohtapuoliin hakemaan Nepalin viisumit.
torstaina, maaliskuuta 15, 2007
Hengailua Lhasassa
Kaytiin syomassa. Juha soi sen odotetun Jakki-hampurilaisen, ranskalaisilla. Mina soin bobin, eli tortillaletun jonka sai tayttaa kasviksilla ja tiibettilaisella tuorejuustolla. Jakkipurilainen maistui jakilta, eli voimakkaamman makuista kuin naudan liha. Sampyla oli makeahko. Bobi oli erinomainen valinta, se maistui siis ihan tortillalta, tuorejuusto antoi oman tiibettilaisen leimansa. Keittiomestari suosittelee molempia.
Olemme yllattyneita, kuinka paljon munkit keraavat taalla rahaa. Vaikka munkeilla itsellaan on kannykat, kayvat tietokonekaupassa jne, osa tulee ja sanoo suoraan "Give me your money". Onneksi savy on kuitenkin ystavallinen. Mutta seuraavana paivana samat munkit tulevat uudestaan pyytamaan rahaa. Muuten munkit eivat tule puhuttelemaan ollenkaan.
Tietenkin taalla on myos kerjalaisia. Osalla on iso tukku rahaa kadessaan, kun tulevat pyytamaan lisaa. Kerjalaisilla tuntuu menevan paremmin rahallisesti kuin kadulla paistettuja perunoita kauppaavalla myyjalla. Varmasti taalla osalla menee todella huonosti ja on koyhyytta, tama on vain vaikutelma, minka taalla kulkiessa saa.
Muuten alkuperaisvaesto on varsin iloista sakkia. "Hello, hello" kuuluu koko ajan. Ne muutamat tiibettilaiset jotka ovat meita jututtaneet, puhuvat erinomaista englantia, eivatka ole vailla mitaan muuta kuin juttuseuraa. Muutenkin taalla puhutaan paljon parempaa englantia kuin esim. Chengdussa Kiinassa.
Tassa on vahan katukuvaa Lhasasta.
Tanaan olemme varanneet 9 paivan retken Tiibetin maaseudulle ja Kailash vuorelle. Jos kirjoitatte googlen kuvahakuun Mount Kailash, tiedatte, millaisia maisemia olemme menossa katselemaan.
Emme palaa enaa takaisin Lhasaan, vaan retkemme paattyy Nepalin rajalle. Matkalla kaymme katsomassa myos Mt. Everestin perusleiria taalla Tiibetin puolella (kuulemma parempi nakyvyys huipulle talta puolelta kuin tuolta Nepalin puolelta, mene ja tieda).
Retken valmistelut kestavat 4-5 paivaa. Tarvitsemme 4 eri matkustuslupaa, mm. sotilasviranomaisilta. Onneksi meidan ei tarvitse noita lupia hankkia, vaan ne hankitaan meille matkanjarjestajan kautta. Retkelle lahtee meidan lisaksemme ainoastaan kuski. Auto on aika uusi neliveto maasturi. Ja majoitus onnistuu majataloissa tms. Lahto on siis ensi viikolla tiistaina tai keskiviikkona.
Lhasa on mielestamme jo liikaa kiinalaistunut. Arkkitehtuuri on 90%:sti kiinalaista. Taalta loytyy lansimaisia vaateliikkeita: Vero Modaa, Onlya, Jack&Jonesia jne. Onnneksi taalla viela loytyy tiibettilaiskorttelit, joissa meno on aivan toisenlaista. Toivottavasti tuolla retkella naemme enemman tiibettilaista tiibettia.
Olemme yllattyneita, kuinka paljon munkit keraavat taalla rahaa. Vaikka munkeilla itsellaan on kannykat, kayvat tietokonekaupassa jne, osa tulee ja sanoo suoraan "Give me your money". Onneksi savy on kuitenkin ystavallinen. Mutta seuraavana paivana samat munkit tulevat uudestaan pyytamaan rahaa. Muuten munkit eivat tule puhuttelemaan ollenkaan.
Tietenkin taalla on myos kerjalaisia. Osalla on iso tukku rahaa kadessaan, kun tulevat pyytamaan lisaa. Kerjalaisilla tuntuu menevan paremmin rahallisesti kuin kadulla paistettuja perunoita kauppaavalla myyjalla. Varmasti taalla osalla menee todella huonosti ja on koyhyytta, tama on vain vaikutelma, minka taalla kulkiessa saa.
Muuten alkuperaisvaesto on varsin iloista sakkia. "Hello, hello" kuuluu koko ajan. Ne muutamat tiibettilaiset jotka ovat meita jututtaneet, puhuvat erinomaista englantia, eivatka ole vailla mitaan muuta kuin juttuseuraa. Muutenkin taalla puhutaan paljon parempaa englantia kuin esim. Chengdussa Kiinassa.
Tassa on vahan katukuvaa Lhasasta.Tanaan olemme varanneet 9 paivan retken Tiibetin maaseudulle ja Kailash vuorelle. Jos kirjoitatte googlen kuvahakuun Mount Kailash, tiedatte, millaisia maisemia olemme menossa katselemaan.
Emme palaa enaa takaisin Lhasaan, vaan retkemme paattyy Nepalin rajalle. Matkalla kaymme katsomassa myos Mt. Everestin perusleiria taalla Tiibetin puolella (kuulemma parempi nakyvyys huipulle talta puolelta kuin tuolta Nepalin puolelta, mene ja tieda).
Retken valmistelut kestavat 4-5 paivaa. Tarvitsemme 4 eri matkustuslupaa, mm. sotilasviranomaisilta. Onneksi meidan ei tarvitse noita lupia hankkia, vaan ne hankitaan meille matkanjarjestajan kautta. Retkelle lahtee meidan lisaksemme ainoastaan kuski. Auto on aika uusi neliveto maasturi. Ja majoitus onnistuu majataloissa tms. Lahto on siis ensi viikolla tiistaina tai keskiviikkona.
Lhasa on mielestamme jo liikaa kiinalaistunut. Arkkitehtuuri on 90%:sti kiinalaista. Taalta loytyy lansimaisia vaateliikkeita: Vero Modaa, Onlya, Jack&Jonesia jne. Onnneksi taalla viela loytyy tiibettilaiskorttelit, joissa meno on aivan toisenlaista. Toivottavasti tuolla retkella naemme enemman tiibettilaista tiibettia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)