Rikin katkua

(Muokattu sunnuntaina 27.5.2007, katso loppu)
Huhhuh, olipas se reissu. Valloitimme viime yona Marapi-tulivuoren, joka on 2891m korkea (merenpinnasta). Lahdimme matkaan illalla puoli yhdentoista aikaan, ja paasimme vuoren juurelle autokyydilla. Siita sitten lahdimme nousemaan ensin viidakon ja sitten kivikon lapi huipulle. Matkalla paallemme satoi tuhkaa, koska olihan kyseessa oikea toimiva tulivuori. Aikaa nousuun meni taukoineen 7 tuntia, vaikka pidimme aika kovaa tahtia. Toki maasto oli taas aika rankkaa, ja pimeassa otsalampun valossa kulkeminen hieman hitaampaa. Valilla meinasi usko ja voimat loppua, mutta kummasti sita suomalaisella sisulla ja hammasta purren jaksoi jatkaa matkaa.

Huipulla olimme sitten auringonnousun aikaan kuudelta, ja oli aika hurjaa katsoa kraateriin, joka puhaltaa savua ja tuhkaa. Kyseinen tulivuori on viimeksi purkautunut 3 vuotta sitten, ihan pienesti vaan, mutta vain 20 vuotta sitten on ollut kuulemmamme mukaan suurempi purkaus jolloin laavaa on valunut aina kaupunkiin saakka. Auringonnousun aikaan nakymat alas Bukittinggiin olivat huikeat, toivottavasti kuvat onnistuivat! Rikinkatkuisella huipulla vietimme noin tunnin, ja olo oli kuin ei olisi ollut maapallon pinnalla ollenkaan, maasto oli niin erilaista.

Paluumatkalla sai sitten ihmetella paivanvalossa, miten ihmeessa me olemme tulleet tasta tai tastakin ylos pimealla. Pelkka alastuleminenkin kesti 4 tuntia, joten valvotun yon ja yli 10 tunnin vaelluksen jalkeen olo oli aika kuitti. Onneksi nyt paivaunien ja rasvaisen hampurilaisen jalkeen olo on lahes normaali. Kannatti kayda, ja jos ei muuten, niin ainakin kuntoilun kannalta. Eipahan paase kunto rapistumaan talla reissulla! :)

Meidan piti lahtea sunnuntaina Siberutin saarelle 8-paivan retkelle. Laiva, jolla meidan oli tarkoitus lahtea onkin viela telakalla emmeka paasse lahtemaan kuin vasta maanantaina. Palaamme nailla nakymin 4.6. takaisin, paivitysta aikaisintaan sen jalkeen.

Paluu viidakosta

Viidakosta selvittiin hengissa takaisin, mutta ei ilman verenvuodatusta. Ei kuitenkaan menna asioiden edelle vaan aloitetaan aivan alusta.

Viidakkovaellus olis huomattavasti raskaampi kuin osasi odottaa. Kulkemamme maasto oli todellakin viidakko, eli polkua ei ollut juuri nimeksikaan. Reitti kulki jatkuvasti ylos ja alas ja valilla piti olla nelinkonti kun laskeuduttiin rinnetta alas. Reittiin tuli hetkellista helpotusta ainoastaan kun kavimme kylissa jolloin matka taittui hiukan tasaisemmassa maastossa. Hienoa kuitenkin oli kulkea vaikka loppumatkassa alkoi reidet olemaan jo aika pahasti maitohapoilla. Yomme vietimme sitten tulivuoren rinteella, viidakossa pienessa mokissa. Illalla ohjelmassa oli sitten iilimatojen poistamista jaloista, niita kun nyppi pois niin hiukan sitten verta haavoista vuoti, mutta suurempaa verenhukkaa ei kuitenkaan tullut. Kun yo oli sitten tullut nukuttua niin matkamme jatkui kohti Maninjauta joka sijaitsee vanhan tulivuoren kraaterissa olevan jarven rannalla. Majapaikkamme oli aivan jarven vieressa jossa tuli myos pulikoitua.

Indonesialaiset ihmiset ainakin taalla Sumatram saarella ovat todella mukavia. Olemme kuulleet useammaltakin ihmiselta, etta he pitavat itseaan joustavina muslemeina. Eli he juovat alkoholia, polttavat tupakkaa jne. eika uskontoon suhtauduta mitenkaan fundamentaalisesti. Niin taalla saa myos ostettua kaljaa. Kaljan ostamisessa on myos oma jannityksensa, ostaminen on ihan laillista, mutta se on lottoa. Koskaan ei tieda kuinka vahvaa kaljaa pullossa on, mitaan merkintaa prosenteista ei ole. Lansi-Sumatralla on myos se erikoinen piirre, etta tama on matriarkkinen yhteiskunta, eli nainen omistaa kaiken omaisuuden (asunnon, pellot, yms). Kun miehet kayvat toissa niin heidan taytyy antaa koko palkkansa naiselle.

Tyhmyyden hinta

Tyhmyys maksaa 50 euroa, eli kun sen jakaa kahdella, siita tulee 25 euroa per henki. Mutta ei se onneksi ole vaarallista. Ei mitaan vakavaa ole tapahtunut. Taysin omaa tyhmyyttamme vain sekoilimme hiukan rahojen kanssa. Tuo on ehka viela korjattavissa, mutta vaikka ei olisikaan, niin ei meidan reissubudjetti onneksi tuohon kaadu.

Taalla on lampotila "vain" 30 astetta, mutta ilmankosteus on niin korkea, etta tuntuu todella hiostavalta, valilla jopa pahemmalta kuin Intian reilut 40 astetta.

Viime yona kuumuuteen kypsyneena paatimme vaihtaa tanaan maisemaa. Linja-auto bongasi meidat lennosta Padangin kadunvarrelta ja olemme nyt Bukittinggi nimisessa kaupungissa. Olemme buukanneet jos jonkinnakoista retkea seuraaville kahdelle viikolle. Huomenna lahdetaan vaeltamaan pariksi paivaksi ja kaymme mm. kraaterijarvella Maninjaulla (yovymme tuolla ja viidakossa myos). Sitten kaymme yovaelluksella yhdella aktiivisella tulivuorella. Ja sitten lahdetaankin 8 paivan seikkailulle Siberut-saarelle, jossa vierailemme alkuasukkaiden kylissa ja niin edelleen. Eli aika kiireiset 2 viikkoa tulossa. Kaikilla retkilla mukanamme on englantia puhuva opas, ja ruuat, majoitukset yms kuuluvat hintaan, joten porukat, alkaa huolehtiko! Jos meidan vauhti taas ihmetyttaa, ajatelkaa talta kantilta: Taalla on paljon tekemista jotka vievat paljon aikaa mm. kulkuyhteyksien takia, ja meilla vain 30 paivan viisumi. Naiden retkien jalkeen pitaisi viela ehtia nakemaan orankejakin tuonne pohjoisempaan ja voisihan sita rannallakin kayda.

Netti on toiminut aika koykaisesti. Vasta kolmannessa nettikahvilassa tama sivu aukesi, etta paasimme paivittamaan kuulumisia. Nettikahviloita ei nay edes ihan joka kulmassa. Joten voi olla etta paivitysta ei tule ihan heti. Koitetaan kuitenkin aina paivittaa kun onnistuu. Mutta nailla nakymin olemme takaisin sivistyksen parissa viimeistaan noin kahden viikon paasta.

Paivantasaajan tallapuolen

Terveisia taalta etelaiselta pallonpuoliskolta!

Nyt oli rajanylitys minulla vaikeaa. En enaa nayta tarpeeksi itseltani, parta kasvaa. Singaporessa passintarkastuksessa minut vietiin takahuoneeseen, jossa kolme tullivirkailijaa tutkivat, olenko mina sama henkilo kuin passissa. Sumatralla kuitenkin ollaan, etta tarpeeksi yhtalaisyytta loytyi. Indonesian puolella rajamuodollisuudet olivat vahan helpompia. Maksettiin viisumi, otettiin kuitti ja mentiin yhdelle tiskille jossa neiti iski viisumin passiin ja sen tarkemmin ei katsottu ja se oli siina. Aikaa meni yhteensa ehka noin 3min.

Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari ja sijaitsee siis Indonesiassa. Olemme nyt Sumatran lansirannikolla, Padangin kaupungissa. Kaupunki on ihan meren rannalla ja vuoret nousevat vieresta toiselta puolelta kaupunkia. Siis kaunista, palmut huojuvat, sininen taivas on ylapuolella.

Pukeutumisesta huomaa, etta olemme muslimivaltiossa, itseasiassa maailman vakirikkaimassa muslimivaltiossa. Myos siita huomaa, kun kaupat ja pankit ovat kiinni seka tanaan lauantaina ja huomenna sunnuntaina. Normaalistihan Aasiassa kaikki on auki kokoajan. Onneksi minulla loytyy luottoa Visassa ja saimme nostettua automaatista miljoonan. Riittaa vahan nauratti lentokoneessa kun mina kyselin, etta mihin mina sen 100 000 oikein pistin. Pitaisi olla vahan huolellisempi noiden isojen summien kanssa.

Yritamme alkuviikosta buukata retken jonnekin, kerrotaan siita sitten tarkemmin kun tiedetaan edes itse jotain siita.

Kuvia Singaporesta

Koska huomenna jatkuu matkamme uuteen maahan, laitetaan nama muutamat Singaporen kuvat nyt. Emme nimittain tieda, millaiset nettiyhteydet Indonesiasta loytyy, varmaan jonkinlaiset jostain.

Kuvista ei sen kummempaa, ne on vain tata kaupunkikuvaa. Kauhesti emme ole kierrelleet, koska olen sairastanut aika akaisen mahataudin, mutta nyt olen kunnossa.

Singaporesta sen verran, etta taalla ei tosiaan kehtaa kulkea edes kaduilla, kun meidan matkakamppeet eivat ole mitenkaan hienoja. Eli taalla pukeudutaan todella siististi ja tyylikkaasti. Liikenneruuhkat syntyvat uusista Audeista, Mersuista ja Porcheista. Ei varmaan koko maasta loydy yli 5 vuotta vanhaa henkiloautoa.

Mutta sen verran pitaa kylla hehkuttaa. Vaikka hostelli on kallis (10 euroa per henki), niin taalla tulee suihkusta LAMMINTA vetta PAINEELLA! Emme olekaan tammoista luksusta kokeneet kahteen ja puoleen kuukauteen, siis koko reissun aikana ei ole yhta aikaa ollut lamminta vetta paineella suihkussa. Tietenkaan meilla ei ole omaa suihkua saatikka vessaa, vaan nama hienoudet loytyvat yhteisista tiloista kaytavalta.

Ainiin, olemme nyt miljonaareja, kun kavimme tanaan vaihtamassa noin 100 euron edesta indonesian rupioita. 1 euro on siis jotain 11900 rupiaa, laskekaa siita. Nyt kohti uusia seikkailuja!

Valahdyksia Intiasta

Reissu on ollut NIIN polyinen, etta linssiin menee vakisin polyhiukkasia. Ne siis ovat nuo ihmeelliset pisteet naissa kuvissa. Kuvia siis Intiasta, suurin osa aavikkosafarilta.

Auringonlasku dyyneilla aavikolla lahella Pakistanin rajaa.

Daniel ja kamelit

Mina ja Siwa, Riitta ja Sheridan. Kamelien luonteet kylla sopivat ratsastajille. Riitan kameli oli energinen ja halusi koko ajan olla ensimmainen kaikkialla, siis meni jopa oppaamme Danielin kamelin edelle. Minun kameli taas oli kiinnostunut kaikesta muusta kuin itse asiasta, haaveili ja paa pyori kiinnostuneena joka suuntaan.

"Hotellimme" kolmen yon ajan aavikkosafarilla. Kovakuoriaiset pyrkivat tekemaan lahempaa tuttavuutta kanssamme joka yo kiipeamalla sankyyn.

Jaisalmerin linnoitus ja joku tyyppi

Katukuvaa Jaisalmerista.

Sininen kaupunki ja sen linnoitus (Jodhpurissa).

Auringonlasku Varanasissa..

.. ja auringonnousu Varanasissa Ganges-joella.

Taj Mahal eri kulmasta kuin kaikki postikortit yms. Kuva ei tee oikeutta, on se paljon kauniimpi luonnossa.

Takaisin sivistykseen

Kulttuurishokki tama Singaporen tulo on ollut. Taalla on todella siistia, raikasta ilmaa, ei melua, ihmiset tuntuvat mukavilta. Olo hiukan kuin kavelisi elokuvan lavasteissa, epauskottava olo. Vaikka tama on miljoonakaupunki niin ihmisia ei ole kovinkaan paljoa missaan. Liikenne on kaukana kaaottisesta, Oulussa liikenne on paljon tukkoisempaa ja ihmisia on Rotuaarilla enemman kuin taalla kaduilla. Tietenkaan me emme ole olleet taalla kuin paivan.

Pitihan sita myos juhlia sivistyksesta ja kavimme nauttimassa Singapore Slingit Raffles-hotellissa (paikka jossa kyseinen paukku on kehitetty) . Oli ihan hyvaa. Hintataso taalla on aika korkea, Suomen tasoa tai hiukan enemman. Myos elektroniikka on kallista, samoissa hinnoissa pyorii kuin Suomessa, snif. Tosin yhdesta tuolista olemme haaveilleet. Tuoli tarisi ja heilui elokuvan tehosteiden mukana. Eli, kun auto kiihdytti, niin kiihdytti tuolikin tai silta se tuntui, kun autoa ammuttiin niin tuoli tarahti jne. Pakko saada se tuoli ;)

Tosiaan ihmiset ovat mukavempia taalla kuin Intiassa. Viimeinen kosketus intialaisiin oli liian henkilokohtainen. Turvatarkastus oli aika tiukka: esim. eurot kaytiin yksitellen lapi, kuten kaikki muutkin paperit. Munat kopeloitiin, tarttui reilusti tuohon haarojen valiin (mina en piipannut kuin vetoketjujen kohdalta). Sitten laittoi kumihanskat kateen... Onneksi tama viimeinen hanskahomma ei toteutunut, mutta muuten tarkastus oli kohdallani kuvatun kaltainen.

Olemme taalla Singaporessa kaksi paivaa ja lauantaina lahdemme Indonesian puolelle, siella pitaisi olla halvempaa.

Jaahyvaiset Intialle

Sanotaan, etta Intiaa joko vihaa tai rakastaa. Kun me ensimmaisen kerran 4-vuotta sitten Riitan kanssa tata maata kolusimme, niin tuo suhde jai vahan epaselvaksi. Enaan ei ole epaselvaa, kylla se enemman on viha-suhde. Mutta kylla taalla silti kannattaa kayda katsomassa, mita Intialla on tarjottavana itse kullekkin. Me tuskin tulemme tanne ihan heti uudestaan ainakaan lomareissulle. Jatkuvana huijaamisen kohteena oleminen vain alkaa jossakin valissa menemaan yli. Ikavaa, etta ei uskalla luottaa edes niihin kunnon ihmisiin joita taalla on. Talla kertaa meille tuli myos vahan tekemisen puute, isot kapungit muistuttavat toisiaan ja kovin monessa temppelissa ei jaksa rampata. Tosin me olemme matkustaneet taalla vain sadekautena ja nyt kuumana kautena, voihan se olla etta talvella olisi miellyttavampaa ja enemman tekemista. Muutenkin kaveleminen on ollut vahan tuskaista noin 45 asteen lampotilassa, siis varjossa on tuon verran, auringossa paljon enemman. Tasta syysta askelmittareihin ei ole tullut paljoa lisaa askeleita. Viimeiset 9 paivaa on tuoneet mukavaa vaihtelua meidan reissaamiseen, on ollut janna seurava Ritvan ja Auliksen reaktioita eri asioihin.

Tanaan paasemme siis lahtemaan uusiin maisemiin. Rinkka tuntuu mukavalta ja kevyelta (!) selassa, kiitos appivanhempien, jotka vievat meidan tavaroita pois. Emme varmaankaan enaa tarvitse pipoja ja pitkia kalsareita, jotka kylla olivat paikkansa ansainneet Tiibetissa.

Suuntaamme siis Singaporeen, jonne lennamme taalta Delhista. Tulee varmaan melkoinen kulttuurishokki. Ja ehka tata blogiakin tulee paiviteltya taas tiheammin, kun on uutta ihmeteltavaa.

PS. Pieni vinkki tuleville Intian ensikertalais-matkaajille: Virallisissa takseissa on keltaiset rekkarit, varokaa niita valkoisia rekkareita, jotka tarjoavat kyytia "very cheap price, only for you my friend". Noista ei ole henk.koht. kokemusta, mutta jo virallisten kanssa sai tapella..

PPS. Intian kuvia laitetaan kun ollaan Singaporessa, sielta varmaan loytyy toimiva netti, ja koneissa on USB.

Kotiinlahto edessa, joillakin matka jatkuu

Taj Mahal nahtiin, oli pitka ja kuuma paiva. Tama yhdeksan paivan Intian matka antoi meille paljon enemman mita osasimme odottaa. Siita kuuluu suuri kiitos Juhalle ja Riitalle. Sanoin ja kuvin ei pysty kertomaan, vaan on itse kaytava kokemaan, lampoa kuumuutta tuntemaan, hajuja haistamaan, makuja maistamaan, ihmis-, elain- ja ajoneuvoliikenteessa puikkelehtimaan.

Ritva ja Aulis

Linssiin viilausta

Viela Varanasista. Me naiset hemmottelimme itseamme virkistavalla intialaisella paahieronnalla, jossa mentol-oljylla hierottiin paanahkaa 20minuutin ajan, maksoi yhteensa 3 euroa meilta molemmilta. Viimeinen yo oli myos kokemus ilman ilmastointia olevassa huoneessa. Siedettavaa oli, kun nukkui marka lakana ylla. Gangesin ylittava kapea ja kilometrin pituinen vilkasliikenteinen ponttoonisilta oli myos ainutlaatuinen kokemus.

Sitten nuo Varanasin miehet, pappi ja taksikuski. Molemmat purivat mallia (paan:ia, eli lehden sisalla mausteseosta ja tupakkaa), ilmeisesti piristeeksi, kuten yleensa kaikki miehet Intiassa, ja se varjaa suun ja hampaat punaruskeaksi. Kumpikin JATKUVASTI tyrkytti viedakseen meita erilaisiin nahtavyyksiin omilla "edullisilla" hinnoillaan. Ja voi sita kieroutta ja meidan huiputusta! Onneksi Riitta ja Juha eivat antaneet periksi, ja taksikuski oli vihainen kuin pippuri jattaessaan meidat lentokentalle.

Matkapaivana me Ritva ja Aulis sairastuimme mahatautiin (Delhi Belly), joten jouduimme siirtamaan Taj Mahalin retken tiistaille. Tanaan ajelimme taksilla ympari Delhia ja naimme kaunista, vihreaa, puistomaista ja ajanmukaista kaupunkia ynna muita nahtavyyksia, mm. parlamenttitalon.

-Ritva

Hindujen rituaaleja

Eilen aamulla meilla oli varhainen heratys, klo 4:30 ja lahdimme autolla Ganges-joelle katsomaan auringonnousun aikaan kun hindut peseytyivat sankoin joukoin pyhassa vedessa. Naiset peseytyivat sareissaan, miehet pikkuhousuissaan. Samassa vedessa he harjasivat hampaansa ja varmaan joivatkin vetta. Samoilla paikoilla ammattimaiset (alempikastiset) pyykinpesijat hakkasivat lakanoita ja muita vaatteita sementtipaaluun. Jotain pesunestetta heilla naytti olevan. Vaatteet laitettiin kuivumaan portaiden paalle tai kaiteille. Samoihin paikkoihin laski myos viemari putki ja kaikki roskat heitettiin rannalle.

Aamuvarhaisella oli useita soutuveneita kuljettamassa turisteja tata rituaalia katsomaan, kun ruumiita poltettiin monessa eri kokossa. Ruumiita poltetaan 3-4 tuntia, noin 45 ruumista vuorokaudessa. Alle 12-vuotiaat, odottavat aidit seka pyhat miehet heitetaan kuoltuaan Ganges-jokeen ilman polttamista, koska uskotaan etta lapsi on synniton, samoin kuin pyhat miehet. Turistiveneita seurasi useita "supermarket"-veneita myymassa koruja, kortteja ja yms. Yhdessa veneessa oli myytavana videokasetteja, joita mainostettiin veneessa mukana olevan TV:n avulla.

Gangesjoen varsi on maailman vanhinta kaupunginosaa. Siella kadut olivat niin kapeita, etta niissa liikuttiin vain jalkaisin tai riksoilla ja pyorilla. Maassa oli lehman lantaa, kuivaa ja tuoretta, kaikenlaisia roskia yksittain ja isoissa kasoissa. Haju oli mita moninaisin, imelan, kitkeran, lannan, savun voimakkaita vivahteita. Kadulle maahan myyjat asettivat hedelmansa, papunsa jne myytavaksi. Jotkut nukkuivat kadun reunalla. Luukkumaisten asuntojen portailla ihmiset valmistivat ruokaa, tai pesivat ampareissa jotain. Lehmat maleksivat verkkaisesti seassa ja ihmisia oli klo 5:30 liikkeella paljon, ja parin tunnin paasta joelta palattuamme vakea oli kuin meren mutaa.

Kavimme yliopistoalueella Shivan temppelissa, missa ihmiset tullessaan kilauttelevat katossa roikkuvaa isoa messinkista kelloa herattaakseen jumalansa "Taalta tullaan". Hindut tuovat kukkasidoksia tai muita lahjuksia aitossa olevalle papille siunattavaksi. Oppaamme hindupappi siunasi meidatkin ja antoi punaisen merkin otsallemme.

Tassapa ne tarkeimmat Varanasista. Huomenna lahdemme takaisin Delhiin ja sunnuntaina menemme katsomaan Taj Mahalia.

- Ritva

Intiaa uusin silmin

Lentokone laskeutui Delhiin noin kello 1 yolla, ja hyvin loysimme Riitan ja Juhan, tai he meidat. On varmaan niin, ettei sanoin voi kuvailla vaan se on itse koettava tama lampo ja Intian haju, jo heti yolla saavuttuamme Delhiin. Heti seuraavana paivana lensimme Varanasiin, missa olemme nelja yota, ja niista paivista myohemmin.

Nyt olemme ajaneet taksilla lentoasemien ja hotellien valia jo kolme kertaa. Liikenne on myos sanoinkuvaamatonta sekamelskaa. On riksoja, pikkutakseja, isoja autoja, tupaten taynna olevia busseja, kuorma-auton lavoilla ihmisia jopa niin taynna etta ulkopuolella roikkuu. Jotkut tyontavat polkupyoralla pitkia tai korkeita kuormia, on lehmia, lampaita, vuohia, koiria, samalla kaistalla vastaantulijoita, ohittelijoita, tien ylittajia, ihan kuin muurahaispolulla, on uhkaavan nakoista, mutta vaistelevat taitavasti. Takapenkilla istuessa tuli mieleen kuin pelaisi kuin pelaisi jotain tietokonepelia.

Eilen ihmisjoukossa kavellessamme pienet viirusilmat, jopa lautasen kokoisina, ahmivat kaikkea uutta nahtavaa, mutta en huomannut asfaltilla olevaa rautakiinniketta, ja kompastuin rahmalleni ja sain polveeni ja kateeni maantieihottumaa. Muuten tahan asti kaikki hyvin.
-Ritva ja Aulis

Salmiakkia

Delhissa ollaan. Ei ole oikein mitaan tapahtunut, joten ei ole ollut mitaan kirjoitettavaa. Eilen illalla saimme ison piristysruiskeen, kun minun porukat tulivat. Saimme tuliaisiksi salmiakkia, kirjoja ja vessapaperia. Niita olemme toivoneetkin! :)

Jo tanaan lahdemme Varanasiin, lennamme sinne yhdella intialaisella halpalentoyhtiolla. Oli pakko valita lentaminen, silla junalippuja ei ollut enaa saatavilla kun 2 viikkoa sitten yritimme niita ostaa.

Seuraavan blogimerkinnan ehka kirjoittavat vierailevat tahtemme, kunhan ensin ovat hiukan ihmetelleet taman maan menoa. Talla kertaa ei muuta.

Henkisyytta etsimassako?

Pushkar on noin 14 000 asukkaan kaupunki 400km paassa Delhista. Pushkarissa sijaitseva jarvi on eras pyhimmista paikoista koko Intiassa. Hindu mytologian mukaan jumala (en tieda mika niista) paasti irti joutsenen jolla oli lootuksen kukka. Paikka mihin lootus tippui syntyi jarvi, Pushkar. Jokaisen kunnon hindun pitaisi jarvessa kayda peseytymassa ja saamassaan syntinsa anteeksi. Jarven laheisyydessa ei saa olla kenkia jalassa, paitsi jos ne on tehty puusta. Meluaminen, suuteleminen yms. on kielletty ainakin jarven laheisyydessa. Emme ole uskaltautuneet kayda jarvessa, tieda sitten onko se edes vaarauskoisilta sallittua. Tosin kaupunki on aivan jarven vieressa, ja viemarointihan taalla on tunnetusti mika on, niin tuskin tuo kauhean suuri menetys on. Taytyy kylla myontaa, etta jarvi ei kuitenkaan likaiselta nayta.

Taalla on mahdollista joogata, saada reikihoitoja, homeopaattisia laakkeita ja hoitoja loytyy ja jos jonkinlaista gurun opetusta. Ravintoloissa saa ainoastaan kasvisruokaa: muna, liha ja kala on kielletty. Alkoholia ei saa mistaan, tupakoida "ei" saa (tosin jos jokinlaista possyttelijaa loytyy) jne. Eli varsin henkisessa paikassa olemme, mutta...

Pyhinvaeltajista ei saa tietenkaan ottaa kuvia, ja se olisikin kaytannossa ainoa asia joka tassa paikassa olisi kuvattavan arvoinen. Kyllahan sita voisi gurun luona kayda ja miksei joogaamassa tai meditoimassa , mutta koska sesonki aika ei ole, niin joogit ja muut gurut loistavat poissaolollan. Hippeja kylla loytyy, mutta ei onneksi kovin paljoa.

Meidan hotelli mainosti, etta huoneissa on televisio, ilmastointi ja netti loytyy. Kuulemma mukaan televisio on rikki ja nettia ei ole, onneksi edes tuuletin loytyy. Hotellissa on ravintola, mutta eihan sielta mitaan saa. Taalla on siis tylsaa, onneksi huomenna lahdemme yo-bussilla kohti Delhia.

Laitetaan kaikki Intian kuvat sitten kerralla nettiin, eli noin 2vk paasta.

Kokkikoululaiset

Maisemanvaihdos tekee hyvaa! Vaikka Jaisalmerissa oli hyvat oltavat, mukava ja ystavallinen hostelli, oli mukava lahtea taas liikenteeseen. Nyt olemme Jodhpurissa, "sinisessa kaupungissa".

Kerrotaanpa hiukan kuitenkin viimeisesta illastamme Jaisalmerissa. Hostellimme kokki otti meidat opetuksensa alle ja opetti meille muutaman parin intialaisen ruokalajin tekemisen ja opimme tekemaan myos Masala-teeta (siis teeta, ei kokista, hrrrr..). Kannattaa siis tulla meilla kaymaan, kunhan palaamme Suomeen, ties vaikka saisi jotain erikoista ruokaa :) Oli tosi mukavaa, kun sai tietaa muutaman salaisen ainesosan, joita ei ennen edes ollut kuvitellut kayttavansa ruuanlaitossa. Ja lopuksi tietenkin soimme hyvin.

Mutta ehka paljastanen Masala-teen salaisuuden. Maitoteeta, johon lisataan rutkasti sokeria, hippunen kardemummaa ja kanelia, seka pippuria! Kuulostaa erikoiselta, mutta maistuu hyvalta. Tai sitten meidan makuhermomme ovat vaaristyneet taalla maassa, jossa pippuria lisataan kaljaankin. Kohta huomaamme juovamme ties mita maustettuja ja suolaisia virvoitusjuomia. Tervetuloa vaan meille maistiaisiin!

Daniel

No niin, nyt on aavikkoa nahty ihan tarpeeksi. Ja mitahan tuosta nyt kertoisi. Kamelilla ratsastaminen oli yllattavan helppoa vaikka paikat vahan kipeytyivatkin. Yo aavikolla oli viilea ja oli ihan janna nukkua tahtitaivaan alla hiekkadyyneilla. Mutta kaiken olisi voinut kokea yhden yon ja paivan aikana, neljan paivan retkella paivat olivat samanlaisia, eika maisematkaan niin ihmeellisia olleet.

Paivat kuluivat jotakuinkin nain: Aamiaisen jalkeen ratsastelimme pari tuntia, kunnes pysahdyimme lounastauoksi. Siis soimme ruuan ja sitten vain istuimme puunvarjossa kuusi tuntia tekematta MITAAN. Sitten taas ratsastelimme pari tuntia, leiriydyimme, soimme ja aloimme nukkumaan. Ne jotka meidat tuntevat, voivat arvata, etta meikalaisille aktiivinnalkaisille tuli aika tylsaa. Matkalla saatoimme toki pysahtya pienissa kylissa, joissa lapset pyysivat ensin rahaa, sitten suklaata, kynia, huivia, paitaa, lopulta hikiset sukatkin olisivat kelvanneet. Emme oikein voineet mitaan antaa silla emme osanneet varautua ylimaaraisilla tavaroilla.

Koska retki itsestaan oli aika mitaansanomaton, kerron tahan meidan oppaamme Danielin tarinan. Danielin vanhemmat ovat vuokramaanviljelijoita, jotka viljelevat toisten omistamaa maata, ja saavat tuotosta noin puolet, ja joutuvat itse maksamaan kaiken viljelyyn tarvittavan (tyokalut, siemenet jne). Han asuu viela vanhempiensa ja yhden siskonsa kanssa pienessa kylassa. Sisaruksia hanella on yhteensa 7. Han on ollut kamelioppaana nyt seitseman vuotta tyoskennellen kamelin omistajalle, joka ei ymmarra kameleista mitaan. Hanen palkkansa on niin pieni, ettei hanella ole varaa koskaan ostaa esimerkiksi banaaneja (banaani maksaa noin 4-5 senttia kpl). Jos Danielilla olisi yksikin oma kameli, han voisi jarjestaa matkoja ja saada safarirahat itselleen. Mutta kameli maksaa noin 300 euroa, eika han ole viela onnistunut saastamaan tarpeeksi rahaa. Han sanoi, ettei halua edes unelmoida, silla unelmat eivat koskaan toteudu vaan sarkyvat. Han tyoskentelee osan ajasta ompelijana, silla siita saa paremmin rahaa. Daniel oli mielestamme loistava tyyppi, rehellinen, suoraselkainen, hyva kielitaito, yksi parhaimmista tapaamistamme intialaisista. Annoimme reilun tipin (vajaa 8 euroa), ja toivomme hanelle kaikkea hyvaa.

Satumaisessa maisemassa

Bussimatka Jaipurista Jaisalmeriin on nyt takana. Aluksi tuntui, etta bussissa on tilaa paljon, mutta eipa enaa sen jalkeen kun edessa istuva henkilo oli kaantanyt penkkinsa syliimme. Kuski soitti koko yon hindi-poppia ja kaahasi kuin hullu, joten kovin hyvat unet ei ole takana. Onneksi bussi oli "ilmastoitu" eli saimme ikkunat auki. Muuten olisi ollut vahan turhan hikiset oltavat.

Jaisalmer sijaitsee lahella Pakistanin rajaa, aavikon vieressa. Pakistanin laheisyyden huomaa siita, etta sotilasrakennuksia ja alueita on aika paljon. Kaupunki on todella viehattava, olo on kuin olisi tuhannen ja yhden yon sadussa. Hostellimme on vanhan linnoituksen sisalla, pienia kujia, kaupustelijoita ja kuitenkin varsin rentoa tunnelmaa. Siis ei paljoa hasellysta ja vakisin kaupittelua.

Buukkasimme itsemme neljan paivan ja kolmen yon kamelisafarille. Lahdemme sinne jo huomenna aamulla. Luvassa ainakin kamelilla ratsastusta ja yopymista dyyneilla tahtitaivaan alla. Tuskin maltamme odottaa! Hintakaan ei ole paata huimaava, 15 euroa/hlo/paiva, sisaltaa ihan kaiken (mm. jokaiselle paivittain 9 litraa pullovetta, aamiaisen ja paivallisen seka lounaaksi hedelmia). Hostellin vieraskirjassa oli tallaista retkea kehuttu maasta taivaisiin, joten meidankin odotukset ovat aika korkealla. Raportti retkesta seuraa sitten kun paastaan nettiin (todennakoisesti aavikolla EI ole nettikahviloita..) Siihen asti se on MOI!

Kohti aavikkoa

Jaipurissa ollaan, vaikka matkalla tanne minulla meinasi usko loppua.

Lentokoneetkaan eivat tee poikkeusta normaalista intialaisesta matkailukaytannosta, eli nekin ovat myohassa. Meilla oli Bhubaneswarista lento Mumbaihin, jossa 2 tunnin vaihtovalilla jatkolento Jaipuriin. Kone lahti B:sta 45 minuuttia myohassa, lento kesti 20minuuttia pitempaan. Mumbaissa meidan piti viela odottaa rinkat ja chekata itsemme jatkolennolle. Saimme rinkat kun jatkolennon lahtoon oli enaa 20minuuttia aikaa. Onneksemme, kuten sanottiin, kaikki on Intiassa myohassa, myos jatkolentomme. Nain ehdimme hyvin Jaipurin koneeseen ja kaikki kamat tulivat myos.

Taalla on nyt lamminta 42 astetta, eika tunnu edes pahalta, johtuen kuivasta ilmasta. Katsotaanpa miten suu pannaan, kun lahdemme Jaisalmeriin ja siella toivottavasti aavikkosafarille. Taalla tosin on viela asioita hoidettavana: yritamme hommata junaliput etukateen Delhi-Agra-Varanasi -kierrokselle, jonne lahdemme Riitan porukoiden kanssa parin viikon paasta. Sitten olisi kaikki kunnossa eika tarvitsisi haseltaa niin paljoa. Jatkamme taalta matkaa vasta sitten kun nuo liput ovat ok. Tarkoituksemme on siis kiertaa Rajasthania ja suunnata sitten Delhiin.

Minulla nahtavasti jai Suomeen kasidesinfiointigeeli, tai sitten se on "varastettu" (eli unohdettu jonnekkin). Olemme nyt syoneet ilman desinfiointia 2 viikkoa, eika ole tullut mahavaivoja, nahtavasti vatsa on tottunut tahan bakteerikantaan. Ja taallahan syodaan siis kasin. (Toki olemme pesseet kasia ja kayttaneet muutaman savetin). Katsoo sitten miten kay, kun vaihdetaan maata.

Intialaisilla on kylla ihmeellinen maku. He nimittain juovat erilaisia suolaisia juomia. Siis sitruuna-soodaa, jossa on suolaa, maistuu ihan pelkalle suolavedelle. Tai sitten suolaista lassia (jugurttijuomaa, jossa on suolaa). Olemme myos nahneet, kun paikalliset ovat lisanneet kaljaan pippuria! Whad? Emme ole kokeilleet. Jos joku urhea kotikokki uskaltaa tuota testata, niin haluamme siita kommentteja.

Olemme saaneet ostettua lentoliput Delhista Singaporeen, ja viela halvalla. Lahdemme samana yona kuin Riitan vanhemmat lahtevat takaisin Suomeen (17.5.). Singaporesta sitten paasee napparasti sinne Sumatralle Indonesiaan (lauttamatka kestaa 45minuuttia, ainakin Lonely Planetin mukaan). Nyt on kaikki isommat ostokset maksettu, ellen mina sitten Singaporessa aivan hullaannu elektroniikkatavarasta.

Katson autiota hiekkarantaa

Olemme Purissa, joka on varsin hiljainen rantakaupunki. Aallot ovat upeat ja vesi lamminta, aurinko paistaa ja hiekka kuumottaa. Onneksi taalla tuulee, niin etta ilma ei ole niin kamalan tukalaa, eika otokoita ole. Jotain ryppyja tassa kuitenkin on, paikalliset kayttavat merta ja rantaa kaymalana. Siella taalla pitkin rantaa nakyy ihmisia kyykylla, ja sitten vain mereen huuhtelemaan. Hetken kuluttua aallot kayvat "huuhtelemassa ponton". Olemme me kuitenkin uskaltautuneet joissakin paikoissa uimaan. Tosin mekin uimme muiden mukana vaatteet paalla.

Koska tama paikka on vahan syrjassa siihen mihin olemme seuraavaksi menossa, olemme paatyneet lentamaan taalta Jaipuriin, emmeka tuhlaa aikaa juniin, jotka kuitenkin olisivat myohassa. Perjantaina siis olisi tarkoitus lahtea kohti aavikkoa. Siihen asti yritetaan saada rusketusta, etta iho kestaisi aavikon paahteen vahan paremmin.

Ensimmaista kertaa taman matkan aikana tuntuu kuin olisi lomalla. Tahan asti olemme olleet vain matkalla. Mutta ehka tammoinen pieni loma onkin ihan tarpeen, sitten jaksaa taas matkustaa. Taalla tuskin mitaan ihmeempaa tapahtuu, joten blogia tulee varmaan paivitettya seuraavan kerran Jaipurissa. Kiitos kaikille kommenteista, niita on tosi hauska lukea!

Kuvia matkan varrelta, osa 2

Kuvia Nepalista.

Mitahan se Juha on osta- massa?













Katukuvaa Kathmandusta.

















Koski- seikkai- lumme majoitus- paikka ja
pikkuisen koskeakin tuossa nakyy.








Chitwanin luonnon- puistossa. Kuvassa oleva sumu on metsapalon aiheutta- maa.





Juha syottaa pikku- elefanteille kekseja elefanttien tutkimus- keskuk- sessa.




Nain lahelle paasimme sarvi- kuonoa, tuo on siis ihan luonnossa eika missaan tarhassa.


Auringonlasku Chitwanissa.


















Viidakossa (suhisee). Ja tuolla me kaveltiin.


















Pokhara aamulla. Annapurna nakyy taustalla.